Vahvana, vaikka on heikko,
lujana, vaikka on pieni ja hauras.
Ymmällään, koska ei tiedä mitä pahaa on tehnyt,
surullisena, sillä mikään ei ole niin kuin ennen.
Päättäväisenä hän kohottaa katseensa sinne,
mistä sade laskeutuu,
harmaanvihreissä silmissä loistaa raudanluja ruosteenruskea.
Hän taittaa omenankukan,
kuuntelee, miten tuuli puhaltaa.
Koskettaa rosokuorisen puun karkeaa kaarnaa.
Se on kuin pala hänen elämäänsä;
rosoista pinnalta,
mutta oksat täynnä vaaleanpunaisia kukkia.
Hän tunnustelee.
Hän miettii.
Hän ei pysähdy.
lujana, vaikka on pieni ja hauras.
Ymmällään, koska ei tiedä mitä pahaa on tehnyt,
surullisena, sillä mikään ei ole niin kuin ennen.
Päättäväisenä hän kohottaa katseensa sinne,
mistä sade laskeutuu,
harmaanvihreissä silmissä loistaa raudanluja ruosteenruskea.
Hän taittaa omenankukan,
kuuntelee, miten tuuli puhaltaa.
Koskettaa rosokuorisen puun karkeaa kaarnaa.
Se on kuin pala hänen elämäänsä;
rosoista pinnalta,
mutta oksat täynnä vaaleanpunaisia kukkia.
Hän tunnustelee.
Hän miettii.
Hän ei pysähdy.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hieno...
Kiitti :) Löytyi laatikon pohjalta tämmöinen jotain vuoden vanha runo, ja tuli mieleen kirjoittaa se tänne.