Harmittaa

Nuoreni oli sijoituksessa ja lain mukaan hänelle kuului jälkihuolto.
Sijoitusperhe käytti väljästi rahaa ja nuori oppi jo silloin tavallaan "väärille" tavoille.

Hänelle maksettiin jälkihuoltona asunnon kalustus, vuokra kokonaan KAKSIOSTA, mahdolliset lääkkeet, oppikirjat, ja käyttöraha.
Hän on nyt täyttänyt 21 ja opiskelut jatkuvat. Yhtäkkiä loppui rahantulo.
Nuori oli oppinut jo "väärän" tavan käyttää rahaa ja tuli hämmästys eteen?

Kaksio oli vaihdettava yksiöön, vaikka sekin on tosi kallis suurkaupungissa. Kaikesta oli opittava tinkimään?
Lehtien tilaus piti perua ja kaikesta sai ÄITI SYYT NISKOILLEEN!
Kiukuttelusta ei meinaa tulla vieläkään loppua, vaikka nuori nyt saa minulta rahaa tietyillä ehdoilla: Raha pitää käyttää ruokaan tai lääkkeisiin!
Kalliita (kamala, meikkikynä 100 euroa) en suostu rahoittamaan.

Hän keksi ratkaisun. Hänellä on täysi opintolaina, mutta sen lisäksi jokainen vapaa hetki menee työssä oloon.
Siinä ei tietty mitään pahaa, mutta pelkään että nuori uuvuttaa itsensä loppuun, ennen kuin on edes valmistunut?
Hän tekee aamu- ja iltavuoron yhteen putkeen ja nukkuu n. 4 tuntia ja lähtee luennolle.
Sama jatkuu joka viikonloppu ja joskus viikollakin.
Päätä särkee jatkuvasti ja joskus kiukku tulee siitä, kun koskaan "ei saa nukkua"?

Olen tosi vihainen tästä jälkihuollosta. Jos olisin tiennyt, mitä se merkitsee, olisin rajoittanut sitä.
Sossut tekevät tässä vain karhunpalveluksen nuorelle ihmiselle!!

Vai mitä mieltä olette? Ottakaa kantaa, sillä eniten pelkään nuoreni terveyden puolesta?
7680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hänet huostaanotetaan. Jos kuvitellaan, että hän tulee minimituloilla eläneestä perheestä, jota yhteiskunta ei ole pitänyt tarpeellisena tukea taloudellisesti, niin sijaisperheelle kyllä syydetään rahaa moninkertainen määrä siihen verrattuna.

Kyllä minun mielestäni yhteiskunta saa jälkihuoltona maksaa nuorelle töppäilyistään, mutta siihen varmaan tarvittaisiin oman vanhemman tiukkaa ohjausta kuitenkin oikean rahan käytön suhteen ja muutenkin. Siis se järkyttävän huonoksi leimattu vanhempi on kuitenkin avainasemassa monen nuoren jälkihuoltotilanteessa.

Itse olen seurannut parhaillaan tapausta, jossa 7 v kestäneen aiheettoman huostaanoton aikana tapaamiset onnistuttiin estämään tiiviisti ja poika kotiutui äidin luo täytettyään 18. Pojalla oli koulut suorittamatta, diagnoosin mukainen kuntoutus saamatta jne. Ja kelvoton äiti sai järjestettyä pojan asiat muutamassa kuukaudessa oikealle tolalle, kun hänellä vain oli mahdollisuus hoitaa lapsensa asioita. Kummallista, eikö?

Äänestä
  • on vaikea valvoa, kun asumme 600 km päässä toisistamme. Toki neuvon, ohjaan ja joskus puhun kuin "runeberg", mutta se jää puheluiden varaan.

    Silloin kun nuori eli "yltäkylläisyydessä" tapasimme joka kuukausi, mutta nyt olemme puhelimen varassa, koska nuori on aina töissä.

    Kesällä aion vaatia hänet käymään maksamalla hänen matkansa, mutta sitten tingin itse jostakin.
    Kyllä yhteiskunta on kiero?

    Ps. nuortani ei huostaanotettu, vaan hän oli sopimuksellani (syyn jätän sanomatta) sijoituksessa. T: alkuperäinen kirjottaja

    Äänestä

samaa, vaikka asia ei meillä vielä ole ajankohtainen. Tuttavapiirissä on ollut nuoria, jotka ovat lähteneet omilleen jälkihuollon tukemana. He ovat todellakin saaneet kalustuksen asuntoon astioita myöden ja asuntokaan ei ole pienin mahdollinen. Ruoka-, harraste-, koulutavara- ja käyttörahaa tarvittavat lääkkeet on tullut automaattisesti. Kesätöissä näistä kolmesta nuoresta ei ole kukaan koskaan ollut.
Mitä nuori tästä oppii? Sen, että rahaa tulee aina jostain hanasta eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Ja todellakin; se loppuu kun täyttää 21.
Normaalisti kun nuori muuttaa pois kotoaan, hän on jo kerännyt jotakin tulevaan kotiinsa. Sukulaisilta ja kotoa saa usein jotain käyttökelpoista ja niitä vaihdellaan sitten myöhemmin uusiin kun on rahaa(esim.kesätöistä). Nuori oppii siten, että jos haluaa jotain saada niin ehkä joutuu jostain muusta tinkimään(esim. lehtitilaus). Samaten asumislisä sekä opintotuki ovat katkolla kesällä koulun loman ajan. Jos siis haluat pitää asuntosi niin töihin on mentävä, että pystyy maksamaan vuokransa ja ruokansa.
Mitä oppii tämä nuori? Sen, että mikään ei tule ilmaiseksi ja asioiden eteen on itse tehtävä jotain.

Olen samaa mieltä, että jälkihuolto on karhunpalvelus nuorelle. Enkä tarkoita, ettei näitä nuoria saisi auttaa, vaan että autettaisiin mahdollisimman vähän. Jos nuori ei voi tilata lehtiä, muuta kuin siinä tapauksessa että itse hankkii rahat, niin silloin ollaan oikeilla jäljillä. Onhan Suomessa kirjastoja, joissa voi lukea lehtiä.

Äänestä

otapa välillä vaikka keksi.

Äänestä
  • Kun terve, normaali äiti on huolissaan nuorensa kohtuuttomasta rahankäytöstä, johon sossut ovat karhunpalveluksellaan opettaneet nuoren.
    Sijari tarjoaa avuksi keksiä? Kyllähän dominot hyvältä maistuvat, mutta tekee kyllä mieleni sanoa: Äly hoi, älä jätä sijaria!

    Äänestä

että näyttäisi olevan ihan trendi nykyään tuo opiskelijoiden työnteko "ahneus". Opintolaina ei oikein riitä ainakaan Helsingissä, kun kaikki asumiset ym. kustannukset on kalliita.
Oma tyttäreni teki kolmeakin hommaa yhtäaikaa opiskelun ohella. Rankkaa se oli, mutta onneksi otti aina välillä kunnon loman, että sai ladata akkujaan.
Ei hänellä ainakaan ollut syynä se, että olisi oppinut liian hienolle elämälle. Ei saanut sossuilta koskaan mitään, eikä meillä kotona ole yhtäkään lasta opetettu kuvittelemaan itseään tai meitä varakkaammiksi, kuin olemme. Kun ei ollut mahdollisuutta olla töissä kuin iltaisin ja viikonloppuisin, niin ei niitä ansioita kovin paljon kuitenkaan kertynyt. Tyttäreni on mielestäni aina ollut tarkka rahankäytön suhteen, mutta silti vaan lisää piti saada.
Positiivisena oman nuoresi kohdalla näkisin kuitenkin sen, että vaikka tähän asti on raha tullut automaattisesti, niin hän ei jäänyt odottelemaan, että jatkossakin joku hänet elättää, vaan on hommannut itselleen töitä, eli sikälis kuitenkin terveellä pohjalla.
Kun kovalla työllä itse rahat ansaitsee, niin tuskinpa jatkossa raaskii liian kalliisiin meikkeihin ym. enää tuhlailla. Kyllä se järki sieltä tulee ihan itsestään, kun maltat vähän odottaa. Nuorena kuitenkin jaksaa ihan eri lailla, kuin vanhempana.
Joutuu varmaan hetken päästä ihan itse laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, kun annat hänen rauhassa hoidella asioitaan.
Todella monet opiskelijat tekevät montaa työtä, että pärjäisivät taloudellisesti edes jotenkin.
Niiden ansioiden kanssa pitää kyllä olla tarkkana, ettei ylitä sitä rajaa, mistä lähtee opintotuet. Niin monet ovat joutuneet maksamaan Kelalle takasin, kun ovat tienanneet liikaa. Siinä mennään sitten ojasta allikkoon.

Äänestä
  • viestistäsi! Hän on minun vanhin lapseni ja äitinä olen niin monasti "hukassa", kun tuntuu että osaanko tukea oikein, vai pitäisikö asiat vain jättää nuoren käsiin?
    Äiti on äiti ja tottunut huolehtimaan ja (vähän pelkäämään pahinta).

    Kiva että vastasit, sain lohtua ja tukea viestistäsi. Kiitos sinulle. T: alkup.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälkihuolto.... kirjoitti:

Nuoreni oli sijoituksessa ja lain mukaan hänelle kuului jälkihuolto.
Sijoitusperhe käytti väljästi rahaa ja nuori oppi jo silloin tavallaan "väärille" tavoille.

Hänelle maksettiin jälkihuoltona asunnon kalustus, vuokra kokonaan KAKSIOSTA, mahdolliset lääkkeet, oppikirjat, ja käyttöraha.
Hän on nyt täyttänyt 21 ja opiskelut jatkuvat. Yhtäkkiä loppui rahantulo.
Nuori oli oppinut jo "väärän" tavan käyttää rahaa ja tuli hämmästys eteen?

Kaksio oli vaihdettava yksiöön, vaikka sekin on tosi kallis suurkaupungissa. Kaikesta oli opittava tinkimään?
Lehtien tilaus piti perua ja kaikesta sai ÄITI SYYT NISKOILLEEN!
Kiukuttelusta ei meinaa tulla vieläkään loppua, vaikka nuori nyt saa minulta rahaa tietyillä ehdoilla: Raha pitää käyttää ruokaan tai lääkkeisiin!
Kalliita (kamala, meikkikynä 100 euroa) en suostu rahoittamaan.

Hän keksi ratkaisun. Hänellä on täysi opintolaina, mutta sen lisäksi jokainen vapaa hetki menee työssä oloon.
Siinä ei tietty mitään pahaa, mutta pelkään että nuori uuvuttaa itsensä loppuun, ennen kuin on edes valmistunut?
Hän tekee aamu- ja iltavuoron yhteen putkeen ja nukkuu n. 4 tuntia ja lähtee luennolle.
Sama jatkuu joka viikonloppu ja joskus viikollakin.
Päätä särkee jatkuvasti ja joskus kiukku tulee siitä, kun koskaan "ei saa nukkua"?

Olen tosi vihainen tästä jälkihuollosta. Jos olisin tiennyt, mitä se merkitsee, olisin rajoittanut sitä.
Sossut tekevät tässä vain karhunpalveluksen nuorelle ihmiselle!!

Vai mitä mieltä olette? Ottakaa kantaa, sillä eniten pelkään nuoreni terveyden puolesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu