Helppo vai vaikea?

Täällä keskustelupalstalla toiset ovat sitä mieltä, ettei pääsykoekirjassa ole juuri mitään luettavaa, kun se on niin helppoa. Kokonaisuuden hahmottaminen on muutamien artikkeleiden kohdalla kyllä helppoa, mutta yksityiskohtien muistaminen ei voi olla kenellekään helppoa ja yhdellä lukukerralla omaksuttavaa (tai sitten mielelläni itsekin haluaisin samanlaisen muistikapasiteetin). Ja esim. yhdessä artikkelissa täytyy muistaa aika tarkkaan, että mikä asia nyt liittyi mihinkin. Pointtini oli siis se, että mielestäni pääsykoeaineistoa ei voi vähätellä, vaikka se onkin lyhyt. Monivalintakysymyksistä pystytään kyllä tekemään todella vaikeita aineistoon kuin aineistoon liittyen. Älkää siis vähätelkö pääsykoemateriaalia!
2526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun mielestä siinä on paljonkin luettavaa. Ehkä kirjan hahmottaminen pääpiirteittäin on helppoa, mutta se tuskin riittää. Toisaalta helppolukuisuutta saattaa hämätä sekin, että kirja itsessäänhän muutamaa artikkelipoikkeusta lukuunottamatta on kuitenkin suhteellisen helppolukuinen. Helppolukuisuus ei kuitenkaan tarkoita, että asiasisältö olisi helppo.

Tuntuu, että pääsykokeet on ihan liian lähellä enkä muista tarpeeksi asioita vieläkään. :/

Äänestä
  • Ihan sama fiilis. Ei siis millään haluais tällä fiiliksellä lähtee kokeeseen.. Tuntuu että kokonaisuus on hahmotettu, mutta kaikki pikkuseikat katoaa johonki vaikka pänttään kuinka. Olen kaikinpuolin tyytyväinen panokseeni lukemisessa, mutta miksi silti tälläinen olo että aineisto ei ole hallussa. En kyllä valitettavasti töitten ohella olisi voinut enempää lukeakaan, että näillä eväillä mennää.. :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asmdhasj,dsa kirjoitti:

Täällä keskustelupalstalla toiset ovat sitä mieltä, ettei pääsykoekirjassa ole juuri mitään luettavaa, kun se on niin helppoa. Kokonaisuuden hahmottaminen on muutamien artikkeleiden kohdalla kyllä helppoa, mutta yksityiskohtien muistaminen ei voi olla kenellekään helppoa ja yhdellä lukukerralla omaksuttavaa (tai sitten mielelläni itsekin haluaisin samanlaisen muistikapasiteetin). Ja esim. yhdessä artikkelissa täytyy muistaa aika tarkkaan, että mikä asia nyt liittyi mihinkin. Pointtini oli siis se, että mielestäni pääsykoeaineistoa ei voi vähätellä, vaikka se onkin lyhyt. Monivalintakysymyksistä pystytään kyllä tekemään todella vaikeita aineistoon kuin aineistoon liittyen. Älkää siis vähätelkö pääsykoemateriaalia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu