Onko muut kanssasisaret havainneet lesbosuhteissa seuraavia asioita. Työtoverit, sukulaiset, heterokaverit eivät oikeasti pidä meidän suhteita "aitoina kestävinä rakkaussuhteina" ja rekisteröintiäkin pidetään leikkiavioliittona. No nämä vielä ymmärtää, mutta myös lesbot suhtautuvat toisiinsa kuin sinkkuihin ikään. Iskeä voi vaikka tyttöystäväkin on paikalla, varattuihin isketään silmänsä sumeilematta. Suhteessa jo olevat iskevät vapaita minkä ehtivät. Onko kenelläkään tietoa lesbosuhteiden pitkäkestoisuudesta, esim. moniko rekisteröinti päättyy eroon verrattuna heterosuhteisiin. Luulisi naisten olevat uskollisia ja kunnioittavan toistenkin parisuhteita, mutta kun katsoo ympärilleen on meno sekavaa exät ja nykyiset, ja mahdolliset seuraavat kulkevat yhdessä pareja vaihdellen. Työpaikan keskusteluissa valitetaan pettäviä miehiä, mutta tekisi mieli sanoa ettei naiset ole yhtään parempia siinä suhteessa. Jos halutaan saada yhteiskunnan hyväksyntä lesbosuhteille olisi hyvä katsoa peilistä syytä miksei meidän suhteita otetan tosissaan.
Suhteen arvostus
YksinNainen
152397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
suhteita on vakavasti ottanut enää pitkiin aikoihin. Ja tarkoitukseni ei ole ilkkua, vaan todeta masentava totuus.
Ajattele nyt pappejakin: vihkivät avioliittoon "...minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ihminen älköön erottako...", mutta jonkin ajan kuluttua vihkivät samat tyypit taas uusille puolisoille, ja sitten taas uusille.
Onpa hassu sattuma, että mekin ollaan lähellä avio-oikeutta vasta tällaisessa historiallisessa tilanteessa. Vielä riemuita pitäisi...
mutta se on totta että, monelle ihmiselle millään ei ole mitään väliä. On todellakin exää, äxää ja nyxää ristiin ja rastiin. Luojan kiitos naisissa on poikkeuksiakin jotka panostavat uskolliseen suhteeseen (ainakin haluan uskoa niin)enkä yleistä. Luonteestahan se on kiinni ja omasta vahvuudesta sekä taidosta elää ihmissuhteessa toista kunnioittaen ja suhdetta arvostaen.
Aloittajan teksti on niin totta! Valitettavasti.
Ulkopuolisille lesbosuhde ei ole tosiaan mikään vakava, "oikea" suhde, vaan enemmänkin joko leikkiä tai pelkkää seksiä/seksikokeilua. Siihen suhtaudutaan väheksyvästi eikä sitä oteta tosissaan.
Vielä pahempaa on tosiaan se että jotkut lesbot itsekin suhtautuvat samoin. Tosin osittain se johtuu ihan omasta luonteestakin jos esim. pettää, ei vain siitä ettei suhdetta arvosta.
Mulla on itsellänikin joskus ollut vaikea suhtautua omaan rakkaussuhteeseen, ei arvostuksen puutteen takia omalta kohdalta vaan lähinnä juuri ulkopuolisten väheksymisen tai paheksumisen takia. Onhan se masentavaa että oma, aito, kaunis rakkaus on niin monen mielestä väärin.
Oppimista on paljon tässä asiassa.
Itse halusin kihloihin rakkaani kanssa mutta nyt jäinkin yksin. Suhteen vakavuudesta kertoo kuitenkin se että en todellakaan ole ryntäämässä uuteen vaan yhä toivon että joskus saan vielä olla rakastamani naisen kanssa ja tehdä hänet onnelliseksi. Ehkä en, mutta aikaa se vie ennen kuin voin edes ajatella muita.
Tuo on ainakin minun ystäväpiirissäni ihan ikäkysymys.
Nuoret, niin heterot kuin lesbotkin, seikkailevat vielä ja hakevat sekä itseään että puolisoa tänä yksilönvapautta korostavana aikakautena. Moni vielä viettää sellaista elämää, että työpaikkaa joutuu vaihtamaan vähän väliä, liekö tuokin heijastuu ihmissuhteisiin ihan väkiseltäänkin.
Oma ystäväpiiri koostuu meistä vakiintuneista lesboista ja homoista. Kukaan ei tietääkseni ole kenenkään exä myöskään. Itse olen seurustellut oman kultani kanssa jo 12 vuotta, läheisin ystäväpari on ullut yhdessä jo kohta 20 vuotta (miehiä) ja sitten muutamat naisparit ovat olleet yhtä kauan kuin me.
Muistelen, että osalla meni parisuhde poikki kolmenkympin kriisin aikoihin, pitkiäkin suhteita meni silloin poikki. Nyt tuntuvat ihmiset kummasti mökkiytyneen ja vakiintuneen.
Sehän tässä mättääkin kun itse on jo nuoruuden hupatukset käynyt läpi ja itse olisi valmis sitoutumaan. Ehkä jonain kauniina päivänä sitten joskus löytyy sellainen lutunen, joka tietää mitä haluaa :)
Ikää on mittarissa ja koen itseni aikuiseksi naiseksi. En etsi enää identiteettiäni vaan tiedän kuka ja mikä olen, sekä mitä elämältäni haluan (muutakin kuin pysyvän parisuhteen).
Upeaa olisi jo löytää ûbersymppiksen, naisen joka ei feikkaa, rinnalleni kulkemaan elämänpituiselle matkalle.
Minäkin tässä sillä ruikutan, kun kumppanini nuorempi kuin minä, otti ja lähti vuosia jatkuneesta suhteesta etsimään uutta elämää. Minua ehkä risoo se etten enää osaakaan olla yksin ja on niin hemmetin vaikea löytää pienistä piireistä uutta ehjää suhdetta. Kaukosuhteet toimii varmasti joidenkin kohdalla hyvinkin, mutta minä haluan jakaa myös arjen kumppanini kanssa. Tietysti nykymaailmassa jossa ihmisiä heitetään työn perässä milloin minnekin on vaikeampi pysyä yhdessä. Edes lapset ei pidä lesboliittoja kasassa yli vaikeiden aikojen, kun lapsia ei yleensä ole. Olisi kiva kokoontua eron lähiaikoina kokeneiden kanssa ja vaihtaa ajatuksia ja keksiä selviytymiskeinoja uuden elämän kynnyksellä.
ole huomannut samaa. Itse olen ollut saman naisen kanssa noin kymmenen vuotta ja meidät ollaan otettu vakavasti, koska olemme ottaneet itsemme vakavasti.
Yhteiskunnallisesti, noh, sanotaanko että jos meidän pitäisi lesboina olla täydellisiä että saisimme yhteiskunnan arvostuksen, niin pitäköön "arvostuksensa".
Yhtälailla me ollaan ihan samanlaisia kuin heterotkn, ikä, kokemus, aika, jne vaikuttavat ihan yhtä lailla meissä kuin muissakin. ihme vouhkausta taas että lesbot olisivat jotenkin uskottomuuden huipentuma tai varattujen jahtaajia.
Piirt pyörii hetero elämässäkin, ja edelleen, se on vain pieni osa koko totuudesta, niin heteroiden, kuin homoseksuaalienkin.
koskaan huomannnut mitään tuommoista. Ja suurin osa ystävistämme on heteroita. Kaikki ovat suhtautuneet hyvinkin vakavasti suhteeseemme, niin töissä kuin sukulaistenkin kesken. Puhumme sukulaisten kanssa jopa lasten hankkimisesta joskus tulevaisuudessa. Tosin takanamme on vasta 4 yhteistä vuotta, joista kihloissa olemme olleet 3 vuotta.
"Suhteen arvostus
Kirjoittanut: YksinNainen 1.5.2007 klo 19.23
Onko muut kanssasisaret havainneet lesbosuhteissa seuraavia asioita. Työtoverit, sukulaiset, heterokaverit eivät oikeasti pidä meidän suhteita "aitoina kestävinä rakkaussuhteina" ja rekisteröintiäkin pidetään leikkiavioliittona. No nämä vielä ymmärtää, mutta myös lesbot suhtautuvat toisiinsa kuin sinkkuihin ikään."
Olet asian ytimessä, rekisteröity parisuhde kovasti tuntuu hiekkalaatikkoavioliitolta.
Heteroseksistinen maailma nimittäin on tehnyt huora-automaatin, jossa miehillä, "oikeilla miehillä" on mukavasti palkkaa ja omaisuuttakin ja naisilla taas on pieni kitupalkka korkeintaan eikä omaisuutta.
Tällainen toimii vielä jos on heteroavioliitto, jossa on perinteinen "mies ansaitsee" -hierarkia ja veljillämme homoilla aivan erinomaisesti, mutta kun on kahden naisen liitto, niin eivät ainakaan puheenaiheet lopu.
Ja sitten vielä tämä heteroiden suvaitsevaisuuskäkikello säännöllisin väliajoin kukkuu kasvanutta suvaitsevaisuutta.
Mitä taas tulee parisuhteen kunnioittamiseen, niin täällä käväisi mies, joka sanoi että "jokaisella ihmisellä on oikeus omaan rakkaaseen". Hyvä. Entäpä kun joillakin ei ole sitä rakasta? Ei kai joidenkuiden muiden välinen sopimus, jossa sinun mielipidettäsi ei olla kysytty, voi olla este?
Toisaalta, en minä myöskään kunnioita heteroavioliittoa. Eiväthän heterot kunnioita minua niin miksi minä kunnioittaisin heteroita.
Mitäpä luulet siit asiasta, et kuiteski me kaikki liikutaan suht kot pienissä' piireissä. Olkoon sitten vaikka maailman metropoli Helsinki???!!! tai sitten tällanen itseriittoinen ja kai sisäsiittoinenki? pikku provinssiparatiisi.
Mein lesbojen rakkauselämä, niinkö annoit ainakin mulle ymmärtää rivien välistä,, on jotenkin sellasta kuhan vaan leikkivät, ja sen jälkeen löytävät vain ja ainoon oikeen heterosuhteen.
Mun mielestä oikeeseen suhteeseen tarvitaan 2 ihmistä. Ainoo oikee tapa on että 2 naista.
Ja kun en itse arvosta yhtää rahaa, enkä tarvitse sen pönkitystä, tiedän että pystyn tunneelämään elämää, joka on monille pelkkä haave.
Köyhälle on sadekin märempää.
Ja jos on kaksi köyhää naista yhdessä, niin se on kolkko elämä se.
Minä ajattelin luoda täydelliset puitteet perheelle (lesbo) ja sitten iskeä - ta da!
Mutta huomaan tästä tulevan ikuisuusprojektin, mun päänuppini ei ole kunnossa ja työelämä, niin se on sellainen klubi jonne ei ulkopuolisia päästetä.
Miten on, pitäisikö minun loppuelämäkseni käpertyä kasaan uskoen ettei kunnon parisuhde tule minulle, vaiko ajaa henkinen öljytankkerini saaristoon ja vuotaa koko lesboyhteisön rannikko täyteen omaa mustaa jäteöljyäni?
alkaisit (vaikka free lancena noin aluksi) kirjoittaa jotain: kolumneja, proosaa, runoja...?
Eihän se mitään taloudellista runsaudensarvea käynnistä, mutta olen varma että saisit aikaan kiinnostavaa tekstiä! Minä ostaisin ainakin.
Nyt täytyy todeta, että ainakin omalla kohdallani asiat ovat paremmin kuin hyvin.
Vaikka asumme toisistamme erossa, eli toinen asuu 600 kilometrin päässä, niin saamme kaikki kutsut joka paikkaan sukujuhlia myöten aveccina ja meitä kohdellaan aivan yhtä tasa-arvoisesti kuin sisarustemme avokkeja tai puolisoita.
Olemme toki seurustelleetkin 11 vuotta, mutta siitä huolimatta, aihetta tyytyväisyyteen on.
Itse asiassa meidän ystävissämme on paljon pitkään seurustelleita vanhoja variksia. Ihmiset ovat pariutuneet ja viettävät kotielämää.
Näin se vaan menee. Itse olen aina parisuhteessa tosissani ja on aika yleistä että naisen kanssa olemista pidetään jonain tiettynä vaiheena josta herätään ja aikuistutaan. Ikävän yleistä on myöskin se että suhteessa jaksetaan olla ehkä muutama vuosi ja sen jälkeen aletaan taas katsella muita. Omakin 2v kestänyt parisuhde kariutumassa..