Elämää?

Viestisi olisi voinut olla melkeinpä minun kirjoittamani, parissa kohtaa luin omat ajatukseni jopa sanatarkasti.

Yksinäisyys on ollut minulle aina tunteista tutuin, ja vaikka nykyään minulla onkin pari ihmistä, joita uskallan ystäviksi kutsua, olen edelleen suurimman osan ajasta yksin. Raastavinta on, että lähes kaikki minulle tärkeät ihmiset ovat löytäneet oman rakkaan vierelleen, joten minun on tyytyminen ikuisen kakkosen rooliin. Niin, ja vaikka toivoisinkin seurustelukumppania, kaipaisin eniten sydänystävää, sellaista, joka olisi kanssani samalla aallonpituudella ja jonka seurassa pystyisin olemaan täysin luontevasti vailla huolen häivää.

Olen itsekin miettinyt ja murehtinut rakkauden kestävyyttä (tai pikemminkin kestämättömyyttä) etukäteen. Pitkään olin satavarma, että rakkaus on pelkkää ohimenevää kemiaa, ja että lupaavinkin parisuhde nuutuu jossain vaiheessa. Nykyään uskoni rakkauteen on kuitenkin alkanut elpyä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat vuosikymmenien yhdessäolon jälkeen edelleen vastarakastuneen oloisia ja näköisiä. Todellinen rakkaus on harvinaista, mutta kyllä sitä on siitä huolimatta olemassa. Pitää vaan luottaa sydämeensä ja elää päivä kerrallaan. Skeptisyytesi on kyllä täysin oikeutettua ja ymmärrettävää, elämmehän ristiriitaisessa ja pinnallisessa maailmassa.

Heh. Tuo kommenttisi liikaa ajattelemisesta sai minut hymähtämään. Kuinkakohan monta kertaa olen todennut itse saman.

Vielä virheitten tekemisestä... Jokainen tekee elämässään virheitä, pahoja ja perustavanlaatuisiakin. Minulta on mennyt monta mahdollisuutta sivu suun juuri epävarmuuteni takia, ja jos miettisin, mitä kaikkea olisin oikeilla valinnoilla voinut saavuttaa, tulisin hulluksi. Karu totuus vaan on, että jos läikkynyttä maitoa jää suremaan, sitä tulee läikyttäneeksi yhä enemmän. Nykyään yritän kohdistaa katseeni nykyhetkeen, en tulevaan enkä mennesseen, ja pyrin aloittamaan uudet asiat puhtaalta pöydältä. Uskallusta vaativissa tilanteissa pyrin rohkaisemaan itseäni fraaseilla kuten "ei ole mitään menetettävää" ja "kerranhan sitä eletään". Kuluneisiin sanontoihin sisältyy yllättävän paljon totuutta. Jänistämisen houkutellessa pakotan itseni jatkamaan muistuttamalla itseäni kaikista niistä yksinäisistä illoista, jolloin olen hakannut päätäni seinään ja kironnut virheitäni. Tällä elämänfilosofialla olen porskuttanut viimeisen vuoden, ja vaikkei elämäni ole todellakaan mitään glamouria, on se huomattavasti värikkäämpää kuin vielä pari vuotta sitten lukion aloittaessani.

Jos muuten haluat puida asioita edelleen, voit kirjoittaa profiilissani näkyvään sähköpostiosoitteeseen. Jutustelisin kanssasi todella mielelläni. :)

Ja tämä vastaus tuli pojalta, jolta löytyy kokemusta myöskin 18 ikävuoden verran.