Yo-juhlien stipendit

Onko kukaan muu miettinyt koskaan, että aina samat ihmiset saavat stipendit kaikissa päättäjäisjuhlissa. Stipendit jaetaan aina niille, jotka ovat ne saaneet jo ala-asteelle, yläasteella ja jälleen kerran lukiossa.

En ole katkera siitä, että minä en ole koskaan saanut yhtään stipendiä, koska ei ole mitään syytä miksi minun olisi pitänyt saada. Mutta toisaalta on typerää, että aina stipendit annetaan parhaille ja usein sama ihminen saa monia stipendejä. Yhtenään rehtori kailottaa "Ja Matti Meikäläiselle jälleen äidinkielen kirjallisuuspalkinto..."

Minusta olisi parempi jos edes muutama palkinto jaettaisiin esimerkiksi sillä perusteella ketkä ovat eniten korottaneet jonkin aineen keskiarvoa tai todistuksen keskiarvoa. Tämä saisi päteä kaikilla luokka-asteilla, mutta tämä oli taas vain minun mielipide.
139757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Stipendejä jaetaan useissa kouluissa myös tuloksiaan huomattavasti parantaneille. Tämä ei tietenkään voi poistaa sitä mahdollisuutta, että myöskin joku huippu olisi petrannut osaamistaan.

Onhan se vähän hölmöä, että yksi ihminen ahmii kaikki stipendit. Meidän koulussa eräs sai aikanaan 8 stipendiä, toisiksi paras 3. Usein stipendien lahjoittajat ovat vain asettaneet jonkinlaiset kriteerit sille, mistä hyvästä stipendejä annetaan. Usein kymppi katsotaan siis tässä suhteessa mielekkäämmäksi palkitsemiskohteeksi kuin esimerkiksi numeron nosto vitosesta seiskaan.

1Äänestä

viimeiset viisi vuotta on koulussamme stipendit jaettu kahden saman ihmisen kesken ja joskus on joku muukin onnekas sen saanut, mutta vain siksi, että nämä kaksi eivät ole harrastaneet tai olleet mukana sellaisissa jutuissa. Onhan se välillä vähän epäreilua, mutta kyllä he ovat ne mielestäni ansainneetkin. Ylioppilaskirjoituksissa molemmat taisivat saada ainakin viisi L:ää, ellei peräti enemmän.

Äänestä

Vaikka olenkin lähes varma stipendin saaja tämän kevään yo-juhlassa, olen täysin samaa mieltä, että 1 stipendi/oppilas!

Olen saanut stipendin ala-asteen viimesellä, seiskalla, kasilla ja ysillä. Lukiossa ei ole tullut stipendiä, koska ykkösen ja kakkosen stipendin saa vaan paras oppilas. Minua on suuresti ärsyttänyt se, kun olen viimesis kaksis yo-juhlis ollu paikalla(siis lakkienjakotilaisuudessa ollut oppilaskunnan puolesta)ja huomannut, että lähes kaikki stipendit jaetaan noin kahdelle kolmelle oppilaalle.

Tietysti myös muut saavat joitain pienempiä stipendejä, mutta on se niin huvittavaa, kun rehtori kuuluttaa: "sen ja sen rahaston stipendi menee neiti X:lle". Sitten kun neiti X on käynyt hakemassa stipendin ja on istunut paikalleen, rehtori kuuluttaa uudelleen: "tämä ja tämä pankki on lahjoittanut stipendin, (yllätysyllätys) neiti X:lle"!!!!!!Hohhoijjaa..Ja tätä jatkuukin sitten muutaman stipendin verran..

Äänestä
  • ja pankkien stipendeistä voi sanoa, että lahjoittajat niissä yleensä määräävät millä perusteilla ne stipendit jaetaan. Siitä johtuu se, että ne helposti menevät samoille. Koulussa ei voida lahjoittajien määräyksiä muuttaa, joten koettakaahan vaikuttaa lahjoittajiin.

    Jos esimerkiksi jokin pankki antaa stipendin sillä ehdolla, että se annetaan keskiarvoaan eniten nostaneelle, niin sitten se sellaiselle annetaan. Jos taas pankki määrää, että stipendi annetaan luokan parhaan keskiarvon saajalle, niin se annetaan sillä perusteella.

    Kun joskus on annettu muilla perusteilla, niin paikallislehdessä on alettu kirjoitella siitä kuinka opettajat antavat suosikeilleen stipendejä, vaikka jollakin toisella olisi parempi keskiarvo. Ei ole ihme, jos tuollaisen jälkeen annetaan aina sille parhaalle stipendi.

    Äänestä

mene stipendit. Meillä on lukiossa selvä periaate, että ykkösten ja kakkosten stipendit menee aina luokkiensa sosiaalisesti tärkeille, opiskelukavereitaan tukeville ja opiskeluilmapiiriin positiivisesti vaikuttaville henkilöille (1-2 stipendiä luokkaa kohti). Joskus se saattaa olla hyvällä keskiarvolla varustettu henkilö, joskus ei kyllä oo. Perusteet luetaan kaikkien kuullen siellä juhlassa, joten tuskinpa siitä kitinöitä tulee.

Vasta kolmosella stipendit jaetaan puhtaasti opiskelumenestksen perusteella. Yleensä huomiodaan YO-menestys ja joissain tietyissä aineissa koulumenestyskin, varsinkin kun on niitä säätiöiden rahoja vaikka musiikillisesti lahjakkaalle tms.

Äänestä

hmm aika ärsyttävää ois tosiaan tuollainen ! meillä ei kai koulun rahoittamia stipendejä voi yleensä kukaan saada enempää kuin yhden.. ja meillä stipendejä ei jaeta kuin yo-juhlassa ja silloinkin pelkästään lakitettaville. sen sijaat pankkien tai järjestöjen lahjoitukset voivat osua henkilölle, joka saa koululta stipendin muusta syystä, mutta harvoin näin tapahtuu. peruskoulussa stipendien jako tuntui vielä hieman puolueelliselta mutta lukiossa hoituu ihan ok!

Äänestä

Stipendit on tarkoitettu jaettavaksi parhaimmistolle. Jos joku on hyvä, on hän stipendinsä ansainnut, koska helvetisti duunia tekemättä pääsee koulussa huipulle suhteellisen harvoin. Olisi täysin epäoikeudenmukaista jakaa stipendejä jollakin muulla perusteella, esim. jos joku ex-luuseri olisi yhtäkkiä jossain motivaatiopuuskassa nostanut arvosanojaan muutaman numeron. Palkinnot kuuluvat niille, jotka ovat pitkäjänteisesti opiskelleet. Aivan naurettavaa pitää nykyistä järjestelmää mitenkään epäreiluna, sitä se nimenomaan ei ole.

Äänestä

Viime vuonna kun jaettiin stipendejä, joista yksi oli REILU, KAIKKIA TUKEVA JA KAIKKIEN KAVERI,MALLIOPPILAS, POSITIIVINEN -stipendi, niin sen sai ohjausryhmämme kiusaaja!

Ja ihan tosi juttu. Johtuu varmaan siitä että stipendi oli jonkun marttayhdistyksen stipendi, ja hänen äitinsä on ko. yhdistyksessä jäsenenä..

Mut silti mun mielestä vois vähän kysellä ja selvittää asiaa että onko se poika niin kiltti ku miltä vaikuttaa. Helppohan sitä on nyt kerran hymyillä jollekin äitin marttayhdistys kaverille.

Mitä mieltä tällasesta, kun tollanen v*ttumainen tyyppi saa stipendein..?

Äänestä
  • olipas reilua :D vaik en itte kyl laittais pahakseni jos saisin stipendin ja olisin kiusaaja heh.

    Äänestä

Meillä stipendit menevät myös lähes poikkeuksetta niille luokan parhaille tai sitten juuri niin, kuten tuo edellä kirjoittavakin mainitsi, että pankki tai yhdistys, mikä stipendin lahjoittaa päättää sen saajan ja yleensä se menee jonkun kyseisen yhdistyksen lapselle tms. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka ne stipendit yleensä menevätkin vain niille parhaille, niin kyllä he ne ovat ansainneetkin. He ovat tehneet paljon töitä ja ansaitsevat kaiken kunnian siitä.

Äänestä
  • Ei meillä ainakaan tehdä niin, että stipendit jaetaan yksitellen, jolloin joku voisi joutua kävelemään monta kertaa lavalle. Meillä lakkiaisissa sanotaa oppilaan nimi, kirjotetut aineet (ja niiden maholliset ällät ja eet) ja lopuksi kerrotaan, että mitä stipendejä sai, jos sai. Eihän siinä ole mittään järkeä, että joku joutuu ravaamaan lavalla monia kertoja! Yläasteella mulle kävi kerran niin...

    Äänestä

  • Nuttu kirjoitti:

    Ei meillä ainakaan tehdä niin, että stipendit jaetaan yksitellen, jolloin joku voisi joutua kävelemään monta kertaa lavalle. Meillä lakkiaisissa sanotaa oppilaan nimi, kirjotetut aineet (ja niiden maholliset ällät ja eet) ja lopuksi kerrotaan, että mitä stipendejä sai, jos sai. Eihän siinä ole mittään järkeä, että joku joutuu ravaamaan lavalla monia kertoja! Yläasteella mulle kävi kerran niin...

    jaettiin kahdelle. Yhden sai luokan paras (tyttö) toisen sai eräs poika. Itselläni oli sama keskiarvo, muistaakseni parempikin kuin pojalla. Hänellä oli ollut sama taso sen 1/2 vuotta jonka oli kerennyt olemaan kyseisessä koulussa. Itselläni taas keskiarvo oli parantunut koko ajan 2 vuoden ajan ja lopussa huimasti. Perusteluna kuitenkin oli se, että opettaja ei HALUNNUT antaa stipendiä kahdelle tytölle.

    Äänestä

stipendi myös sen perusteella että oli ottanut itseä niskasta kiinni...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimimerkki kirjoitti:

Onko kukaan muu miettinyt koskaan, että aina samat ihmiset saavat stipendit kaikissa päättäjäisjuhlissa. Stipendit jaetaan aina niille, jotka ovat ne saaneet jo ala-asteelle, yläasteella ja jälleen kerran lukiossa.

En ole katkera siitä, että minä en ole koskaan saanut yhtään stipendiä, koska ei ole mitään syytä miksi minun olisi pitänyt saada. Mutta toisaalta on typerää, että aina stipendit annetaan parhaille ja usein sama ihminen saa monia stipendejä. Yhtenään rehtori kailottaa "Ja Matti Meikäläiselle jälleen äidinkielen kirjallisuuspalkinto..."

Minusta olisi parempi jos edes muutama palkinto jaettaisiin esimerkiksi sillä perusteella ketkä ovat eniten korottaneet jonkin aineen keskiarvoa tai todistuksen keskiarvoa. Tämä saisi päteä kaikilla luokka-asteilla, mutta tämä oli taas vain minun mielipide.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu