Hyviä provoja???

Kaikki varmasti tietävät sen, että ei näitä Tojo-palstan kirjoituksia niin vakavasti tarvitse ottaa. Tämä palstahan on vaan sellainen sähköinen "Esson baari", jossa me nuoremmat ja vanhemmat joutomiehet aikamme kuluksi suutamme pieksämme. Kyllä täällä pitää joskus aina joku provokin heittää esiin, sillä muuten jotkut hiljaisemmat keskustelijat saattaisivat nukahtaa kahvikupin tai pilsneripullon ääreen.

En ole koskaan ymmärtänyt niitä intomielisiä oman autonsa ylistäjiä, jotka ottavat itseensä pienestäkin ajoneuvoonsa kohdistuneesta kriittisestä mielipiteestä. Ei auto ole niin pyhä asia, että sen haukkumisesta kuljettajan pitää hermostua, sillä eihän hän ole auton suunnittelusta ja valmistuksesta vastuussa. Tärkeintä kai on se, että ajoneuvo starttaa aina luotettavasti ja vie ajajansa (jos kuski on selvänä) turvallisesti maitokauppaan, postiin ja viinakauppaan. Tietysti varakas henkilö ajelee nämä reissut hienommalla autolla, mutta mitä se sitten haittaa. Jos hienon Mersun omistaja tyhmästi vähättelee vanhaa Tojoani, niin tekeekö se Mersun kuljettajan sitten fiksuksi ja ihailtavaksi? Jos hän taas osaa heittää Tojostani oikein fiksun herjan, niin sille voimme nauraa makeasti yhdessä.

Tällä puheellani tahdoin vaan sanoa sitä, että hyvällä maulla laadittu terävä provokirjoitus voi olla todella nautittavaakin luettavaa meille kaikille Tojon omistajille, mutta nämä amisporukan kyhäämät tökeröt Tojon ( ja muiden automerkkien) haukkumiset ovat täyttä roskistavaraa. Näistä amiskirjoituksista näkyy täydellinen elämänkokemuksen puute ja usein myös täydellinen typeryys.

Hauskoja Tojo-provoja odotellen

Fossiili
7524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Loistavaa tekstiä. Oli yllättävää lukea omat ajatukseni kirjoitettuna.

Äänestä

Että sitä voi sitten käydä prvoilemassa ihan kaikkessa rauhassa muiden autojen palstoilla?

Äänestä
  • Eihän provoilu ja toisten kiusaaminen tietenkään saa olla keskustelun päätarkoitus, mutta jos joku mukava, hyväntahtoinen ja terävä provojuttu olisi jollakin tiedossa, niin kivahan se olisi lausua julki kaikkien yhteiseksi iloksi. Meidän tiukkapipojen pitäisi oppia nauramaan itsellemme ja myöskin ajoneuvoillemme. Maailman ei tarvitse olla niin mahdottoman vakava paikka.

    Äänestä

  • Fossiili kirjoitti:

    Eihän provoilu ja toisten kiusaaminen tietenkään saa olla keskustelun päätarkoitus, mutta jos joku mukava, hyväntahtoinen ja terävä provojuttu olisi jollakin tiedossa, niin kivahan se olisi lausua julki kaikkien yhteiseksi iloksi. Meidän tiukkapipojen pitäisi oppia nauramaan itsellemme ja myöskin ajoneuvoillemme. Maailman ei tarvitse olla niin mahdottoman vakava paikka.

    suurin vika on se että provoilijat poistuvat jos että tappele vastaan niinkuin olisi hengestä kyse..

    Äänestä

  • TDIPD kirjoitti:

    suurin vika on se että provoilijat poistuvat jos että tappele vastaan niinkuin olisi hengestä kyse..

    Tuota TDIPD:tä kun ei ole näkynyt maisemissa pitkään aikaan. Pitäisi oikeastaan kysäistä mielenkiinnosta seriffiltä... :)

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Tuota TDIPD:tä kun ei ole näkynyt maisemissa pitkään aikaan. Pitäisi oikeastaan kysäistä mielenkiinnosta seriffiltä... :)

    mutten provoiluun tai siihen liittyvään.. muut asiat muilla nickeillä ettei mene asian sivuun.. paitti saabas palstalla.

    Äänestä

Että sitä voi sitten käydä prvoilemassa ihan kaikkessa rauhassa muiden autojen palstoilla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fossiili kirjoitti:

Kaikki varmasti tietävät sen, että ei näitä Tojo-palstan kirjoituksia niin vakavasti tarvitse ottaa. Tämä palstahan on vaan sellainen sähköinen "Esson baari", jossa me nuoremmat ja vanhemmat joutomiehet aikamme kuluksi suutamme pieksämme. Kyllä täällä pitää joskus aina joku provokin heittää esiin, sillä muuten jotkut hiljaisemmat keskustelijat saattaisivat nukahtaa kahvikupin tai pilsneripullon ääreen.

En ole koskaan ymmärtänyt niitä intomielisiä oman autonsa ylistäjiä, jotka ottavat itseensä pienestäkin ajoneuvoonsa kohdistuneesta kriittisestä mielipiteestä. Ei auto ole niin pyhä asia, että sen haukkumisesta kuljettajan pitää hermostua, sillä eihän hän ole auton suunnittelusta ja valmistuksesta vastuussa. Tärkeintä kai on se, että ajoneuvo starttaa aina luotettavasti ja vie ajajansa (jos kuski on selvänä) turvallisesti maitokauppaan, postiin ja viinakauppaan. Tietysti varakas henkilö ajelee nämä reissut hienommalla autolla, mutta mitä se sitten haittaa. Jos hienon Mersun omistaja tyhmästi vähättelee vanhaa Tojoani, niin tekeekö se Mersun kuljettajan sitten fiksuksi ja ihailtavaksi? Jos hän taas osaa heittää Tojostani oikein fiksun herjan, niin sille voimme nauraa makeasti yhdessä.

Tällä puheellani tahdoin vaan sanoa sitä, että hyvällä maulla laadittu terävä provokirjoitus voi olla todella nautittavaakin luettavaa meille kaikille Tojon omistajille, mutta nämä amisporukan kyhäämät tökeröt Tojon ( ja muiden automerkkien) haukkumiset ovat täyttä roskistavaraa. Näistä amiskirjoituksista näkyy täydellinen elämänkokemuksen puute ja usein myös täydellinen typeryys.

Hauskoja Tojo-provoja odotellen

Fossiili

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu