Minä olen kirjannut toistakymmentä vuotta tapahtumia ja ajatuksia ylös.Välillä lueskelen muistin virkistämiseksi että mitähän silloiselle minälleni kuului kun olin vielä kiireisessä työelämässä.
PIDÄTTEKÖ PÄIVÄKIRJAA
kyllikkient
6
534
Vastaukset
jo yli neljäkymmentä vuotta, kun lakkasin päiväkirjaa pitämästä, ja harmittaa niin vietävästi, kun poltin kaikki muutettuani asumaan mieheni kanssa.
Olisi se hienoa lukea niitä ja itkeä kadotettua nuoruutta. Kirjeitä on isot nivaskat tallella, olin innokkaasti monien likkakaverien kanssa kirjeenvaihdossa, kun asuskeltiin eri puolilla.
Kalenteriin merkkaan vieläkin aina päivän sään ja jotain päivän tapahtumia.
Silloin ennen oli niitä vahakantisia vihkoja mihin kirjoiteltiin.- KristaTee
Tapahtumia ajatuksia. Joskus liimailen lehdestä leikkaamiani pieniä juttuja tai kuvia. Yleensä mieluiten hauskoja juttuja ja kauniita kuvia. On niitä jokunen ilkeäkin. Parikymmentä vuotta olen tätä harrastanut. On meinaan melkoinen pino vihkosia.
Iltaisin on hauska lukea niitä, aloittaa siitä ensimmäisestä ja naureskella itselleen. Joskus ehkä hiemen nyyhkyttääkin.- Fridanna
Olen kirjoittanut päiväkirjaa murrosikäisestä lähtien. Nuoruudessa piti kirjata lähes päivittäin ajatukset. Sen jälkeen elämäntilanteen mukaan. Kun mieheni kuoli, purin itseäni jälleen vihkojen sivuille ja luulen, etten sen avulla tarvinnut uni- enkä muitakaan lääkkeitä turruttamaan itseäni.
Nykyään kun avaan päiväkirjani, kirjoitan siihen paljon asioita, itseasiassa sivutolkulla. Minun päiväkirjani ovat oman sisimpäni tai oman elämänpiirini tapahtumia tai ajatuksia, eikä yleistä yhteiskunnallista tai edes naapurieni asioita. Niistä tuskin olisi myöhemmin minkään tutkimuksen lähdeaineistoksi. Vain lastenlapset voisivat olla kiinnostuneita. Käsialani on sellaista, että joskus en itsekään saa kaikesta selvää. Joten voinen olla rauhassa, etteivät toisetkaan jaksa lukea niitä. - TyrNimaNteli
Fridanna kirjoitti:
Olen kirjoittanut päiväkirjaa murrosikäisestä lähtien. Nuoruudessa piti kirjata lähes päivittäin ajatukset. Sen jälkeen elämäntilanteen mukaan. Kun mieheni kuoli, purin itseäni jälleen vihkojen sivuille ja luulen, etten sen avulla tarvinnut uni- enkä muitakaan lääkkeitä turruttamaan itseäni.
Nykyään kun avaan päiväkirjani, kirjoitan siihen paljon asioita, itseasiassa sivutolkulla. Minun päiväkirjani ovat oman sisimpäni tai oman elämänpiirini tapahtumia tai ajatuksia, eikä yleistä yhteiskunnallista tai edes naapurieni asioita. Niistä tuskin olisi myöhemmin minkään tutkimuksen lähdeaineistoksi. Vain lastenlapset voisivat olla kiinnostuneita. Käsialani on sellaista, että joskus en itsekään saa kaikesta selvää. Joten voinen olla rauhassa, etteivät toisetkaan jaksa lukea niitä.en enää ihan jokapäiväisesti,mutta 12-vuotiaasta kolmikymppiseksi kirjoitus oli jokapäiväistä,sitten harveni hieman,mutta kriisien yllättäessä on ollut joka hetkinen apu. Kirjoitan vain omia ajtuksiani ja lähimpiä koskettavista tapahtumista.
Niitä päviäkirjoja on valtava pino.Ei niitä voi eikä jaksa kukaan lukea.
En voi heittää pois,kun se pala omaa historiaani.
Nyt olen siirtynyt kirjoitttamaan tietokoneella lapseilleni" mahdollisesti" tajuttavaa elämänhistoriaani.
Ps.kirjoitin nuorena kaikkien tanssikaverien nimetkin ylös toiseen pikkuvihkoon,montako kertaa Pekka haki tai Reksi jne.miksiköhän?
Todistin kai itselleni,että minusta tykättiin.;) - juuliska
Fridanna kirjoitti:
Olen kirjoittanut päiväkirjaa murrosikäisestä lähtien. Nuoruudessa piti kirjata lähes päivittäin ajatukset. Sen jälkeen elämäntilanteen mukaan. Kun mieheni kuoli, purin itseäni jälleen vihkojen sivuille ja luulen, etten sen avulla tarvinnut uni- enkä muitakaan lääkkeitä turruttamaan itseäni.
Nykyään kun avaan päiväkirjani, kirjoitan siihen paljon asioita, itseasiassa sivutolkulla. Minun päiväkirjani ovat oman sisimpäni tai oman elämänpiirini tapahtumia tai ajatuksia, eikä yleistä yhteiskunnallista tai edes naapurieni asioita. Niistä tuskin olisi myöhemmin minkään tutkimuksen lähdeaineistoksi. Vain lastenlapset voisivat olla kiinnostuneita. Käsialani on sellaista, että joskus en itsekään saa kaikesta selvää. Joten voinen olla rauhassa, etteivät toisetkaan jaksa lukea niitä.Päiväkirjaa pidin joskus nuorena, myöhemmin valitettavasti poltin ne. Mieheni kuoleman jälkeen kirjoitin tuntemuksiani runomuodossa. Kun sain ne purettua tekstiksi, olo jotenkin helpottui.
Päiväkirja on varmasti hyvä terapia, jos on rehellinen itselleen. Kirjoittelen koneelle satunnaisesti, sitten tulee tunne, että en halua kenenkään jälkeeni jäävän lukevan näin henkilökohtaisia tekstejä.
Iskee itsesensuuri, joskus olen jopa poistanut aikaisemmin kirjoittamiani juttuja.
- Tietokoneella
Tietokoneella pidän pienimuotoista päiväkirjaa.
En edes joka päivä muista merkintöjä tehdä.
Laitan ylös lämpö/pakkas asteet ja sataako vai paistaako.
Jos jotain mainittavaa on sattunut kirjaan kirjaan myös.Parturissa käynnit,auton huollot yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315166- 353563
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833223- 112365
- 281976
- 121887
- 1621821
- 1051332
- 141208
- 1371134