kotiunikoulu

Nyt olemme pitäneet 10 kk ikäiselle vauvalle kotiunikoulun ja voin kertoa että kannatti! Olemme aikaisemmin koittaneet kaikki mahdolliset rauhottelukeinot ja tuttirumbat yli puolen vuoden ajan ja nyt tultiin siihen pisteeseen että kaikestä tästä oli tullut jo melkoinen kierre, varsinkin kun vauveli osaa jo olla sängyssään pystyssä ja yöt olivat tosi rauhattomia. Eli aloitimme niin että isä meni muualle nukkumaan ( hän saisi jatkaa seuraavina öinä jos äiti uupuisi täysin ) Äiti piti loppujen lopuksi koko unikoulun. Elikkä ensimmäisenä iltana vauva nukutettiin omaan sänkyynsä ja äiti kävi samaan huoneeseen nukkumaan. 15 min. päästä vauva nousi sängyssään seisomaan ja alkoi meuhkaamisen. Tutti oli laitettu roikkumaan yökkäriin, että se löytyy siitä helposti, mutta vauva oli niin kiukkunen että viskeli sitä vaan eikä laittanut itse suuhun ( tuttipalvelu ei nyt toiminut...) tätä jaksoi noin 1,5 h ja äiti teeskenteli nukkuvansa ( aluksi n. 3 kertaa pitenevin välein peitteli vauvan nukkumaan, mutta kun se ei auttanut, antoi vauvan meuhkata) sit vauva luovutti ja meni itse makuulleen, laittoi tutin suuhun ja nukkui aamu 7 asti, jolloin äiti imetti aamumaidon, senkin keittiössä. Seuraavana iltana nukahti heti, mutta aloitti meuhkaamisen klo 5 ( aikaisemmin saanut silloin maidon ) yhden kerran peitelty sänkyyn, sen jälkeen annettu olla. 2 tunnin jälkeen luovutti ja asettui itse nukkumaan puoleksi tunniksi, jonka jälkeen heräsi iloisena aamumaidolle. Kolmantena yönä oli pelkät suun maiskuttelut entiseen yömaidon aikana ja jatkoi untansa heräämättä! eli ensimmäisen kerran nukuttiin klo 21-7 välinen aika ilman tutin laittoa ja heräämistä! elikkä unikoulun aikana jäi pois yömaito ja yötutittelut ( ei laita itsekkään yöllä tuttia suuhunsa ) joten voimme todeta että kyllä kannatti! sairaalan unikouluun emme olisi ikinä vieneet, koska halusimme että vauvan vierellä ollaan ja nähdä itse tilanteen jos se menee liian pahaksi. Meillä ainakin vauvan meuhkaaminen oli kiukutteluitkua, sängyn laitojen hakkaamista ja ylös alas pomppimista, panikkiitkua ei tullut missään vaiheessa, luulisin sen johtuvan siitä kun hän ei kuitenkaan ollut yksin. Joten suosittelen muillekin uniongelmaisille, joiden vauva on tarpeeksi vanha. Nyt jatkuu katkeamattomat yöunet ilman tuttia, sängyssä pyörimisiin ja unissa inahteluihin ei reagoida ollenkaan, joten jatkaa itse välittömästi untaan. Tuttia käytetään nukuttaessa ja se roikkuu edelleen yökkärissä kiinni, mikäli vauva haluaa sen itse laittaa yöllä suuhunsa.
8864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meidän vauva oli sairaalassa unikoulussa ja se oli paljon pätevämpi kun kotona pidttävä unikoulu.Tietty riippuu myös siitä kuinka paljon vauvalla omaa tahtoa ym ym

Äänestä
  • muuta kuin meijän vauvan kohdalta, tietäen vauvan tempperamentin ja tietäen vanhempien toimintatavat jne. eli en voi yleistää, monella on varmaan parempi vaihtoehto vieraan pitämä unikoulu, varsinkin jos tietää että itse ei pysty olemaan reagoimatta vauvan itkuun jne. Unikouluhan on mielestäni se viimeinen vaihtoehto, mikä meidänkin oli pakko toteuttaa, koska mikään muu ei enään tepsinyt. Ja nyt kun vauvaamme seuraamme, tuntuu että hän on paljon tasapainoisemman oloinenkin, kun on pitkät hyvät yöunet alla :)

    Äänestä

  • tiedäkkään kirjoitti:

    muuta kuin meijän vauvan kohdalta, tietäen vauvan tempperamentin ja tietäen vanhempien toimintatavat jne. eli en voi yleistää, monella on varmaan parempi vaihtoehto vieraan pitämä unikoulu, varsinkin jos tietää että itse ei pysty olemaan reagoimatta vauvan itkuun jne. Unikouluhan on mielestäni se viimeinen vaihtoehto, mikä meidänkin oli pakko toteuttaa, koska mikään muu ei enään tepsinyt. Ja nyt kun vauvaamme seuraamme, tuntuu että hän on paljon tasapainoisemman oloinenkin, kun on pitkät hyvät yöunet alla :)

    on kuulemma erityisen tärkeää, että unikoulua "pitää" joku ulkopuolinen. Itse vain olen ajatellut, että se ehkä lähinnä tapauksissa, joissa vauva on ikäänkuin riippuvainen nimenomaan rinnasta (=äidistä). Silloin voi auttaa jo se, että unikoulua pitää isä.

    Ensikoti tarjoaa lempeää unikoulua, eli vauvan kanssa ollaan kokoajan.

    Eräs ystäväni miehensä kanssa olivat yrittäneet pitää unikoulua kotona, mutta olivat olleet neljän yön jälkeen niin poikki, että eivät olleet jaksaneet jatkaa (kyse oli rinnasta eikä pullosta). He pääsivät ensikodin unikouluun ja se auttoi.

    Me aloitetaan kahden viikon päästä kotona unikoulu. Meillä kans heräämisiä yöllä kauheesti, mutta nukahtaminen kyllä yleensä onnistuu suht iisisti (koputan puuta). Tosi kiva kuulla ihmisten kokemuksia näistä unikouluista. Ja vielä erilaisista sellaisista. Että kiitosta vaan!

    Äänestä

Niin lisäisin vielä että unikoulun toimintaideahan tietääkseni on passiivinen oleminen eli ei reagoida vauvan vaatimuksiin ja jos vanhemmat ovat antaneet aikaisemmin periksi tutittelun tai maidon kera pitempään itkuun, voi vauva olla vanhemmilleen vaikeampi unikoululainen, joka on jo "oppinut" että jossain vaiheessa sitä maitoa tuleepi kun vaan jaksaa tarpeeksi kauan vaatia. Ja on varmaan muitakin syitä esim. toi vahva rintariippuvuus ym.ym. mutta kerroin meidän tarinan eli unikoulu voi onnistua kotonakin, ja on tärkeää olla johdonmukainen jatkossakin ettei palata vanhaan. kivaa kevättä kaikille ja paljon sitä Nukkumatin Unihiekkaa joka vauvalle :)

Äänestä

Meillä ongelmia yöheräilyjen kanssa ja sun kirjotuksesta sainkin innostuksen kokeilla unikoulua kotona. Missään nimessä meidän lasta ei viedä mihinkään sairaalan unikouluun kun ei oo niin suuri ongelma mutta sun kertomas kotiunikoulua kyllä aiotaan kokeilla. Toivottavasti tepsii =) KIITOS!

Äänestä
  • Tsemppiä teille! toivottavasti saatte pikkaiselle paremmat yöunet ja itsellenne myös! ( ja jos jossain vaiheessa tuntuu siltä että kohta en jaksa enään pikkaisen melskaamista : itseäni pelottelin ainakin sillä ajatuksella, että tästä on suoriuduttava kunnialla loppuun, koska keskenjätettynä yöt muuttuisi vaan entistä pahemmiksi, pikkuisen saadessa erävoiton... ja tän ajatuksen voimin "nukuin" kuin tukki :D )

    Äänestä

  • kovasti kirjoitti:

    Tsemppiä teille! toivottavasti saatte pikkaiselle paremmat yöunet ja itsellenne myös! ( ja jos jossain vaiheessa tuntuu siltä että kohta en jaksa enään pikkaisen melskaamista : itseäni pelottelin ainakin sillä ajatuksella, että tästä on suoriuduttava kunnialla loppuun, koska keskenjätettynä yöt muuttuisi vaan entistä pahemmiksi, pikkuisen saadessa erävoiton... ja tän ajatuksen voimin "nukuin" kuin tukki :D )

    Meilläkin tehtiin unikoulu ja hyvin toimi, mutta vauva sairastui nuhakuumeeseen viikon unikoulun jälkeen eikä syönyt päivällä mitään, joten piti ryhtyä taas yöllä imettämään. En tiedä teinkö virheen kun aloitin uudestaan yöimetyksen, mutta kun muuta maitoa ei juo. Nyt ois taas edessä uus unikoulu, mutta tuntuu että voi olla paljon vaikeempaa nyt. Voi hitsi että pitikin tulla tuo nuhakuume pahaan paikkaan :( Onko kellään muulla käynyt näin?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ...ei muuta kun uusiksi vaan kun vauva on terve. Sellaista sattuu ja vaikka unikoulu menisi hyvin niin aina tulee flunssia ym, jollin lapsi tarvitsee hoivaa yöllä, mutta kun lapsi on terve, niin asia on eri. Luulisi ensi kerralla menee paremmin kun kerran olette jo unikoulun suorittaneet. Näin ainakin meillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suoritettu kirjoitti:

Nyt olemme pitäneet 10 kk ikäiselle vauvalle kotiunikoulun ja voin kertoa että kannatti! Olemme aikaisemmin koittaneet kaikki mahdolliset rauhottelukeinot ja tuttirumbat yli puolen vuoden ajan ja nyt tultiin siihen pisteeseen että kaikestä tästä oli tullut jo melkoinen kierre, varsinkin kun vauveli osaa jo olla sängyssään pystyssä ja yöt olivat tosi rauhattomia. Eli aloitimme niin että isä meni muualle nukkumaan ( hän saisi jatkaa seuraavina öinä jos äiti uupuisi täysin ) Äiti piti loppujen lopuksi koko unikoulun. Elikkä ensimmäisenä iltana vauva nukutettiin omaan sänkyynsä ja äiti kävi samaan huoneeseen nukkumaan. 15 min. päästä vauva nousi sängyssään seisomaan ja alkoi meuhkaamisen. Tutti oli laitettu roikkumaan yökkäriin, että se löytyy siitä helposti, mutta vauva oli niin kiukkunen että viskeli sitä vaan eikä laittanut itse suuhun ( tuttipalvelu ei nyt toiminut...) tätä jaksoi noin 1,5 h ja äiti teeskenteli nukkuvansa ( aluksi n. 3 kertaa pitenevin välein peitteli vauvan nukkumaan, mutta kun se ei auttanut, antoi vauvan meuhkata) sit vauva luovutti ja meni itse makuulleen, laittoi tutin suuhun ja nukkui aamu 7 asti, jolloin äiti imetti aamumaidon, senkin keittiössä. Seuraavana iltana nukahti heti, mutta aloitti meuhkaamisen klo 5 ( aikaisemmin saanut silloin maidon ) yhden kerran peitelty sänkyyn, sen jälkeen annettu olla. 2 tunnin jälkeen luovutti ja asettui itse nukkumaan puoleksi tunniksi, jonka jälkeen heräsi iloisena aamumaidolle. Kolmantena yönä oli pelkät suun maiskuttelut entiseen yömaidon aikana ja jatkoi untansa heräämättä! eli ensimmäisen kerran nukuttiin klo 21-7 välinen aika ilman tutin laittoa ja heräämistä! elikkä unikoulun aikana jäi pois yömaito ja yötutittelut ( ei laita itsekkään yöllä tuttia suuhunsa ) joten voimme todeta että kyllä kannatti! sairaalan unikouluun emme olisi ikinä vieneet, koska halusimme että vauvan vierellä ollaan ja nähdä itse tilanteen jos se menee liian pahaksi. Meillä ainakin vauvan meuhkaaminen oli kiukutteluitkua, sängyn laitojen hakkaamista ja ylös alas pomppimista, panikkiitkua ei tullut missään vaiheessa, luulisin sen johtuvan siitä kun hän ei kuitenkaan ollut yksin. Joten suosittelen muillekin uniongelmaisille, joiden vauva on tarpeeksi vanha. Nyt jatkuu katkeamattomat yöunet ilman tuttia, sängyssä pyörimisiin ja unissa inahteluihin ei reagoida ollenkaan, joten jatkaa itse välittömästi untaan. Tuttia käytetään nukuttaessa ja se roikkuu edelleen yökkärissä kiinni, mikäli vauva haluaa sen itse laittaa yöllä suuhunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu