Käytiin eilen keskustelua (lue riitelyä) avioehdosta. Olen ilmaissut kantani jo seurustelun alusta lähtien että naimisiin en mene ilman avioehtoa. Yhdessä ollaan oltu jo kohta viisi vuotta. Mieheni pitää avioehtoa luottamuspulan ilmaisuna ja tulevan avioeron esivalmisteluna. Olen sanonut että oltiinpa naimisissa tai ei niin kumpikaan ei voi sanoa että rakastetaan toisiamme vielä 10 tai 20 vuoden kuluttua.. tällä hetkellä rakastamme toisiamme ja usko yhteiseen tulevaisuuteen ja elämään on kummallakin vahva.
Minä olen tässä suhteessa "köyhempi" vaikka kumpikin meistä on työelämässä, mieheni on hyvä palkkaisessa virassa. Meillä ei vielä ole kiinteätä omaisuutta kummallakaan. Perintöä kumpikin tulee saamaan aikanaan suurinpiirtein saman verran omilta vanhemmiltaan (kiinteistöt, loma-asunnot ja metsää).
Haluan mennä naimisiin ennen kuin hankitaan oma asunto.. ja asunnon hankinta on edessä parin vuoden sisällä. Sitä ennen olisi selvitettävä tämä asia. Tässä avioehto asiassa kuitenkin mieheni tulisi olemaan se joka hyötyisi avio-ehdosta enemmän jos meille tulisi avioero.
Olen perustellut avioehtoa niin monella asialla ja esimerkillä, jotka perustuvat lakeihin ja järkeen, mutta mies ei taivu. Työssäni finanssialalla näen melkein viikoittain ihmisiä, jotka ovat jättäneet avioehdon tekemättä ja katuvat sitä nyt suuresti.. ja melkein jokainen on sanonut minulle, että älä sinä tyttö tee tätä samaa virhettä..
Olisikos teillä hyvät lukijat antaa neuvoja tähän loputtomaan taisteluun? mitä tässä kannattaisi tehdä seuraavaksi?
Minä olen tässä suhteessa "köyhempi" vaikka kumpikin meistä on työelämässä, mieheni on hyvä palkkaisessa virassa. Meillä ei vielä ole kiinteätä omaisuutta kummallakaan. Perintöä kumpikin tulee saamaan aikanaan suurinpiirtein saman verran omilta vanhemmiltaan (kiinteistöt, loma-asunnot ja metsää).
Haluan mennä naimisiin ennen kuin hankitaan oma asunto.. ja asunnon hankinta on edessä parin vuoden sisällä. Sitä ennen olisi selvitettävä tämä asia. Tässä avioehto asiassa kuitenkin mieheni tulisi olemaan se joka hyötyisi avio-ehdosta enemmän jos meille tulisi avioero.
Olen perustellut avioehtoa niin monella asialla ja esimerkillä, jotka perustuvat lakeihin ja järkeen, mutta mies ei taivu. Työssäni finanssialalla näen melkein viikoittain ihmisiä, jotka ovat jättäneet avioehdon tekemättä ja katuvat sitä nyt suuresti.. ja melkein jokainen on sanonut minulle, että älä sinä tyttö tee tätä samaa virhettä..
Olisikos teillä hyvät lukijat antaa neuvoja tähän loputtomaan taisteluun? mitä tässä kannattaisi tehdä seuraavaksi?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kun siihen paperiin tarvitaan molempien nimet, niin jos toinen ei nimeään siihen laita, niin thats it.
valität avioehdon tekemisestä, kun miehesikään ei siitä piittaa.
Kerroit hänen olevan paremmin varoissaan. Katukoot itse myöhemmin, mikäli kaikki ei mene odotetusti.
Molemmathan saavat aikanaan perinnöt omilta vanhemmiltaan. Pyydä sinun vanhempiasi kirjaamaan testamentiin maininta siitä, että testamentilla saatua omaisuutta ei saa osittaa avioliiton perusteella (ts. puolisollasi ei ole avio-oikeutta siihen perintöön eikä sen tuottoon), jolloin se myös jää perinnön sajalle, eli sinulle myös eron sattuessa.
Anna hänen kiroilla hölmöyttään sitten, jos joskus ero kuitenkin tulee syystä tai toisesta.
Se ei ole sinun asiasi ajatella aikuisen miehen puolesta ja koska sinulla ei ole hävittävääkään tassä asiassa, niin olkoot se miehesi ongelma. Onnea tulevalle (??) avioliitolle jokatapauksessa..
Miksi riidellä noin typerästä asiasta.
Jos kerran mies on vielä se varakkaampi (edes hitusen) puoli, niin anna olla avioehdon solmimatta.
Velathan eivät ole yhteisiä, vaikka avioehtoa ei olisikaan. Siis tapaus, jossa mies aikanaan ryyppäisi ja rellestäisi velaksi ym. Toki silloin koti voi mennä myyntiin, mutta niinhän se menisi vaikka teillä olisikin avioehto. Olipa avioehtoa tai ei, sinä omistat kodistanne puolet ja sitä ei sinulta kukaan vie.
Mahdollisen eron hetkellä sinulla ei ole hävittävää, jos kerran olet köyhempi (edes hitusenn), vaan mies maksaa sinulle tasinkoa.
Omat tulevat perintösi saat todellakin turvaan sillä, että vanhempasi tekevät nyt heti testamentit, joissa sinulle määrätään aivan normaali osuutesi (sisaruksia?), mutta vanhempasi kirjoittavat rajoitukseksi juuri sen, että puolisollasi ei ole avio-oikeutta perintöön, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen eikä perinnön tuottoon.
Sitten aikanaan vanhempienne kuoltua mahdollisen eron hetkellä sinä saat pitää oman perintösi itselläsi, mutta sen päälle saat puolet miehesi perimistä metsistä ym.
Jos mies kerran muutoin on kelpo kumppani, niin ei tällaisesta kannata riidellä. Jos mies on tyhmä ja ajattelee avioehtoa jotenkin epäluottamuksen osoituksena, niin anna hänen tehdä haluamansa. Ei kai aikuista miestä tarvitse paapoa.
Toivottavasti vanhempasi ymmärtävät tilanteen ja kirjoittavat ilomielen testamentin tyttärelleen.
Vanhempani ovat tehneet testamentin aikoja sitten, joissa rajataan ettei lasten aviopuolisoilla ole avio-oikeutta perintöön. Tiedän testamentin sisällön ja niin tietävät myös sisarukseni (olemme vielä kaiken lisäksi uusioperhe, joka on tuonut oman mausteensa testamentin sisältöön (no, tämä nyt ei liittynyt alkuperäiseen asiaan mitenkään)).
Tiedän, ettei minun tarvitsisi murehtia koko asiasta mitään ja antaisin miehen itse tehdä omat päätöksensä asiaan liittyen (hänen vanhemmillana ei ole avioehtoa eikä myöskään testamenttia tehtynä).
Mies on kelpo kumppani ja myös sen takia haluaisin, ettei hän joudu kärsimään jos ero joskus sattuu (olipa se kumman tahansa aiheuttama). En osaa varmasti olla enää näin ajatteleva ja ymmärtäväinen toista osapuolta kohtaan avioerossa että kieltäytyisin ottamasta vastaan maksettavaa tasinkoa. Nyt olisi minun mielestä hyvä hetki sopia parisuhteen pelisäännöistä ennen kuin mennään naimisiin (tämä koskee muutakin kuin vain tuota avioehtoa).
Aivan hyvää keskustelua aiheesta, mutta yksi asia nyt on unohtunut... myös velat vaikuttavat avioehdottomaan ositukseen.
Jos mies keksii sijoittaa lainarahaa perustamaansa yritykseen, jolla hyvät mahdollisuudet muuttua "kultakaivokseksi" (tekee siis hyvässä uskossa, perheenkin hyväksi)... mutta toisin käy, ja velat jäävät... NIIN ne ovat alentamassa hänen nettovarallisuuttaan.
Esimerkki:
A:lla säästöjä 10.000 EUR ja 30.000 EUR auto, ei velkaa
B:llä 20.000 EUR auto, mutta velkaa epäonnistuneesta yrityskokeilustaan 100.000 EUR
A:lla ja B:llä yhteinen talo, jonka arvo on 400.000 EUR, siitä yhteistä velkaa vielä 200.000 EUR
A:n nettovarallisuus: 10 30 400/2 - 200/2 = 140.000 EUR
B:n nettovarallisuus: 20 400/2 - 200/2 - 100 = 20.000 EUR
Ellei avioehtoa ole, A:n maksettava B:lle tasinkoa 60.000 EUR jotta nettovarallisuudet saadaan tasattua (kummallekin 80.000 EUR).
On syytä muistaa ettei velkavastuu muutu mihinkään... oma velka on omaa velkaa, ja yhteinen yhteistä kunnes sille tehdään jotakin.
Mutta ehkäpä A:n olisi pontevammin kannattanut vaatia avioehtoa.
Niin, kun testamenttiasiat ovat kunnossa ja jos ei ole odotettavissa, että puoliso onnistuisi avioliiton aikana hankkimaan enemmän omaisuutta kuin tuo vastahakoinen mies, niin ongelmaa ei välttämättä synny. Mutta miehen asenne on mielestäni huolestuttava. Mistä se pohjimmiltaan kertoo?
Olen itse menossa pian naimisiin. Molemmilla on hieman omaisuutta, about yhtä paljon - emme ole edes tarkistaneet tarkkoja lukuja. Mutta meille molemmille on selvää, että avioehto tehdään. Se on puhdas varokeino pahimman varalta. Se ei ole pahan valmistelua, vaan realismia: pahaa voi tapahtua, eikä sitä tilannetta pidä enää naivin romanttisilla höpinöillä pahentaa.
Minusta avioehto on suorastaan rakkautta - sillä vältetään lisämurheet silloin, kun toisen murhetta ei voi kokonaan estää.
Minua taas kummastuttaa ap-naisen asenne. Hän sanoo toimivansa finanssialalla. Joten ...?
Jos molemmat puolisot ovat samalla lähtöviivalla avioliittoa solmiessaan, en ymmärrä, mihin avioehtoa tarvitaan.
No jaa. Mikäli jompikumpi on esim yrittäjä, niin sitten ehkä.
Avioehto voidaan tehdä koskemaan myös kummankin puolison liiton aikana hankkimaa/saamaa omaisuutta. On mahdollista, että toinen hankkii omalla työllään liiton aikana omaisuutta, jonka puolittaminen voidaan estää avioehdolla. Niin kauan kuin liitto jatkuu, pariskunnan rahojen käyttöä määrää tietysti ihan muut asiat kuin avioehto.
>
No juu, kuka osaa sanoa ryhtyykö yrittäjäksi avioliiton aikana, vaikkei vihittäessä sitä olisikaan *daaa*
Avioliiton aikana avioehdon tekeminen hieman hankalampaa (kun tarvitsee mm. MOLEMPIEN allekirjoitukset), toinen kun ei voi enään sanoa, että se hänelle vihkimisen osalta "kynnyskysymys". Torttu on jo tavallaan housuissa.
Pahinta on, jos se yrittäjän yritys menee ns. perseelleen, käteen jääkin vain velat. YLLÄTYS YLLÄTYS ... avioehdottomassa osituksessa ne ovat mukana laskemassa toisen nettovarallisuutta, eli nyt joutuukin se kotirouva tasingon maksajaksi.
Onneksi ositusmatematiikassa sentään negatiivinen nettovarallisuus tulkitaan nollaksi.
Joko ymmärrät mihin avioehtoa tarvitaan?
Mitä ihmettä selität, ettet haluaisi kelpo miehesi kärsivän edes eron hetkellä?
Eihän sinun ole ositushetkellä pakko ottaa mitään tasinkoa mieheltäsi!
Voit aivan itse päättää haluatko mitään ja jos haluat niin kuinka paljon.
Aluksi epäilit miehesi ajatusmaailmaa, mutta nythän tämä näyttää siltä, että se olet sinä, joka ei luota omiin ajatuksiisi. Haluat siis sitoa kätesi siltä varalta, ettet eron hetkellä vaatisi tasinkoa miehen perinnöstä?
Ihme touhua..
Niin, että kun tulee ero, ja tytön omaisuus vanhempien puolelta on turvattu testamentilla, ja miehen vastaava ei, niin tyttöhän tienaa erolla. Mene ihmeessä naimisiin, kun saat näin hyviä neuvoja.
siis mietit jo suunnitelmia eron varalle, ettekä ole menneet edes naimisiin. Oletko mielestäsi luotettava kumppani miehellesi?
... ja muutamasta muustakin syystä on viisasta laatia avioehto kun aviodutaan. Eikä se ole epäluottamuuslause kenellekkään.
Avioehtosopimus on kahden välinen sopimus joka tehdään molempien tahdosta. Eli jos miehesi ei suostu, hän ei sitä halua ja sillä selvä. Sinun on turvattava omaisuutesi jotenkin muuten. Tai harkittava naimisiinmenoa uudelleen.
Fiksua on se, että kuitenkin neuvottelet asiasta mihen kanssa etkä jonkun sukulaisesi. Sellaistakin olen kuullut, että miehelle ei asiasta puhuta mutta isän, äidin tai veljen kanssa siitä neuvotellaan ja jos he sanovat ei, niin sitä ei tehdä.
Usein ajatellaan, että se joka avioehtoa ehdottaa, on epävarma liiton kestävyydestä. Totuus on kuitenkin niin, että se joka siitä kieltäytyy on lähes varma tulevasta erosta, eli epävarma omista tunteistaan ja myöskin hyvin laskelmoiva. Sellaiselle voi kyllä loppupeleissä käydä juuri niin, että itse joutuukin maksumieheksi.
Jaa-a. Minulla ja tyttöystävälläni on ollut samoin puhe avioehdosta jo kauan. Molemmat ovat vahvasti avioehdon kannalla yhä edelleen, vaikka taitaa meilläkin käydä pian niin, että vahvistamme liittomme (kristillisluonteisin) traditionaalisin menoin. Perusteluksi käy meille (pessimistis-realistisia kun olemme) se, että kovin moni liitto raukeaa.
Tilantteessasi toiselle voisi perustella näkökantaansa vaikkapa sillä, että kyse on tilastotieteestä, eli siitä että niin moni liitto raukeaa. Juuri teille EI luultavasti näin käy, mutta kun ihminen muuttuu jatkuvasti, niin ehdottomaan takuuseen tulevaisuudesta on kenenkään (itseään kuolevaisena pitävän) vaikea mennä. Jos pahin mahdollinen vaihtoehto aktualisoituukin, niin silloin kummallakaan osapuolella ei jää avioehdon voimassaollessa mitään taloudellista sodittavaa. Tai sitten voi luopua tilastoista ja vedota nimen omaan luottamukseen ja kunniaan.
Avioehto on myös yksi luottamuksen perustelu, kun asian kääntää toisin päin: Jos toisen omaisuuteen ei ole kiinnostusta, niin siitä voi rakkauden nimissä luopua jo ennen liiton solmimista. Avioehto on osoitus siitä, että EI ole toisen kanssa rahan takia. Sinuna ilmoittaisin 'kaverille', että haluan varmistaa sen, ettei liittoamme määritä mikään taloudellinen intressi, vaan aito ja puhdas rakkaus, ja juuri tämän takia tahdon tehdä avioehdon. EI sen vuoksi, että ero tulisi, vaan puhtaan periaatteen vuoksi.
Yhteisen asunnon hankintaa en kyllä itse, henkilökohtaisesti, näe minkään valtakunnan syyksi avioitua. Korkeammat nökökohdat (mitä itse kullakin ovatkaan, ovat yksilökohtaisia ja maailmankuvasta riippuvaisia) ovat minusta ne tekijät, jotka avioon ihmisiä 'ajavat'. Yhteinen lapsi on minusta avio-reaalipoliittisesti parempi perustelu avioitua (mm. lapsen kannalta lainsäädännölliset perusteet). Jokaisella on tietysti omat näkemyksensä ja he toimivat näiden näkemystensä mukaan. Neuvotteluvaraa täytyy aina olla ja mistään ei saa pitää aidon rakkauden edessä liian lujasti kiinni (kumpikaan osapuoli).
Jos nämä näkökannat eivät 'kaveriisi' tehoa, niin suosittelen erittäin vahvaa retoriikan peruskurssia ('argumentointiopin' kera) lääkkeeksi.
'Jumalaan uskomme' (vapaa käännös erään suurvallan setelistöstä), ellemme sitten käännä takkia ja lähde Goethen Faustin matkaan. Tasapeliksi voisi tässä katsannossa kutsua ateismia, mutta täysin absoluuttisesti siihen, sen puhtaimmassa muodossa, on varsin vaikeaa faktat ja traditiopohjansa tunnustavan päästä. Toiaalta ateismihan on ennemminkin tavoite kristillisessä kulttuuripiirissä kasvaneelle ihmiselle, mutta voimme kyllä hyväksyä sen 'irtautuneiden' nimittäjäksi väljemmässä muodossaan.
Joo, mutta koetahan perustella näkemyksesi elämänkumppanillesi. Kyllä hän ymmärtää, jos tahtoo Sinut. Jos ei ymmärrä, niin umpikujaankin menneitä neuvotteluja kannattaa rauhan säilyttämiseksi jatkaa. Avoliitossa ei sitoumuksia tarvita, ja siinä voi aina jatkaa neuvotteluja vahvemmalla perustalla.
Onnea ja menestystä!
-STGM-
avioehtoon, ei sen naimisiinkaan pidä mennä.
Suurempaa tyhmyyttä tuskin kukaan pystyy enää tekemään, jolla varallisuutta on, kuin jättää kyseinen asia hoitamatta.
Omalla kohdallani sellainen mies saisi jäädä siihen paikkaan.
Mies yrittää vain hyötyä ja kohta sillä on toinen akka rilluttelemassa ja niitä rahoja tuhlailemassa vaikka Taikkulandiassa.
Rakkaus on asia, jolloin tavallisesti ihminen sokaistuu, eikä huomaa tehdä avioehtoa. Toisaalta epäily siitä, että avioehto on muka riski avioliiton jatkumiselle on uskomaton ja järjenvastainen väite. Avioehdossahan sovitaan taloudellisista asioista ei rakkaudesta.
Henkilökohtainen mielipiteeni on seuraava; jos ihminen ei ole valmis tekemään avioehtoa, niin hän ei todellakaan rakasta sinua vaan haluaa sinun omaisuutesi. Eli on aviossa lain salliman minimiajan, jotta saisi oikeuden puoleen omaisuudesta.
Teidän tilanteenne on erilainen, koska olette suhteellisen tasavertaisessa asemassa, mutta elämää kun ei tiedä, ja mitä tahansa saattaa käydä, näen avioehdon järkevänä ja jopa puolison oikeusturvaa vahvistavana tekijänä.
Oletetaan, että käy onnettomuus, jossa toinen kolhaisee päänsä. Näkyviä jälkiä ei tule, mutta vuosia myöhemmin sen sijaan esim. joitain pakkomielteen omaisia tapoja peleihin, alkoholiin tms. tulee.Eli ihminenhän on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen sen, mitä haluaa. Tällaisen riskitekijän poissulkemiseksi ei suomen lainsäädännössä ole muuta järjellistä vaihtoehtoa kuin tehdä avioehto. Ystävän neuvo; Tehkää se tuomarin luona, ennen avioliittoon menoa. Jolloin avioehto astuu voimaan vihkimisajankohdasta pitäen.
Työni puolesta näen usein, millaisia "petoja" kumppanit ovat toisilleen eron tullessa. Siinä unohtuu kaikki kauniit lupaukset, joita rakastuneina toisilleen lupailivat. Meillä on käyty useamman kerran samanlaisia keskusteluja ja olen päättänyt, etten naimisiin mene ellei avioehtoa tehdä. Mies on tästä vähän luokkaantunut, mutta olkoon. Kyse ei ole tämän hetkisen kumppanin epäluotettavuudesta ym. vaan haluaisin avioehdon olipa kumppani kuka hyvänsä. Itse en kannastani luovu.
Lisäys vielä edelliseen: Toki voi ajatella avioehdon olevan valmistautumista eroon, mutta jos puolet avioliitoista päätyy eroon, niin eikö se ole silloin järkevää. Itse haluan olla nykyisen kumppanini kanssa loppuelämän, mutta en voi olla varma etteikö joskus päädyttäisi eroon(Turha ajatella, että NE MUUT eroaa ja meidän liitto kestää). Samoin en voi olla varma myöskään siitä, ettemmekö alkaisi eron tullessa riitelemään omaisuudesta(Turha ajatella, että NE MUUT ovat niin sivistymättömiä ja riitelevät rahasta ja me ei moiseen sorruta) Eikö avioehto ole ennakointia siihen, että JOS ero tulee, niin raha- asioiden osalta ero on "siisti".
JOS ero tulee, niin raha- asioiden osalta ero on "siisti".
Ei lapsikulta ero tule koskaan olemaan siisti.
Yllä oli ehkä huono sanavalinta, mutta asiaahan siinä kirjoitettiin.
"siistin" olisin korvannut "selkeä", siis avioeron ositus avioehdollisessa vs. avioehdottomassa. Kysehän tässä oli omaisuudesta, ainahan avioeroon liittyy paljon muutakin, mikä kieltämättä usein vähemmän "siistiä".
Mutta eiköhän avioehdollisessa osituksessa puolisot tietävät miten ositus tulee menemään, koska ovat ottaneet selvää mitä avioehto merkitsee avioerossa. Siis... kuvi selkeähkö.
Epäselvempää tuntuu olevan avioehdottomissa osituksissa, missä monella ei ole hajuakaan mitä avio-oikeus todellakin merkitsee mm. toisen velkojen osalta, tai ennen avioliittoa saadun omaisuuden suhteen.
Itse kannatan myös avioehtoa. Jos avioehto on kynnyskysymys, niin sitten se on. Silloin ei kannata mennä naimisiin, jos asiasta ollaan eri mieltä. Avioliittoon kuuluu avio-oikeus ja mielestäni olet miettinyt hyvin asiaa ja perustellut asian järkevästi. Ihan hyvin voi elää avoliitossakin. Silloin ainakin on selvää, että on omat ja toisen varat. Näinhän se on avioliiton aikanakin, mutta erotilanteessa ilman avioehtoa sitten taas...
Kannattaa myös huomioida, että avoliiton purettuakin voi tulla "sulle-mulle" tilanteita; ja niihin voi varautua säilyttämällä kuitit ja tiliotteet, ainakin isommista ostoksista.
Eli pidä kiinni kannastasi nyt kun vielä voit.