Olette varmaan kuulleet tutkimuksesta, jonka mukaan maskuliinisilla naisilla ja lesboilla nimettömät ovat etusormia pidemmät? Sen mukaan ne naiset joiden nimettömät ovat pitkiä, ovat sikiöaikanaan altistuneet mieshormoneille muita naisia enemmän, ja tuloksena on maskuliinisuutta ja lesboutta. En nyt lähde tutkimusta kokonaan teilaamaan, mutta hämmennystä herättää erityisesti se ettei tuo tulos selitä feminiinisiä lesboja millään tavalla.
Itse olen feminiininen bi, joten myös minä kuulun näihin "selittämättömiin". Kysyn asiaa täällä siksi, kun kaipaan kommentteja erityisesti feminiinisiltä naisilta, jotka ovat jo lapsuudestaan asti suuntautuneet joko kokonaan tai pääsääntöisesti naisiin... Enempää en halua johdatella, joten kirjoittakaa ihan vapaasti vaan!
Sormien pituus
28
4581
Vastaukset
- ja ennen kaikkea
ymmärrsinkö nyt ollenkaan. Siis butchit on saaneet sikiöaikana mieshormooneja vähän runsaalla kädellä joten mitäs femmet sitten on saanet kun ei edes pitkää nimettömää?
Voidaanhan sitä tietty pohtia. Että miksi naiselliset naiset pitävätkin naista eikä miehistä(siis noin pääsääntöisesti).
Niin,eli selitetään siis "selittämätön" eli miksi selkeesti nainen haluaa olla naisen kanssa.(siis noin pääsääntöisesti)
Jos lähdetään asiaa lähestymään siltä kantilta että jos seksuaalinen suuntatuminen olisi kiinni ulkonäöstä, Suomen maassa olisi 10 kertaa enemmän lesboja kuin oikeasti on.
Ja jos pohditaan vielä nimetön-hormooni-butch kysymystä niin mä luulin että se oli etusormi joka oli yhtä pitkä kuin keskisormi.Hiton sekavat tieteelliset tutkimukset.(siis noin pääsääntöisesti)
Joten mä sanoisin yhteenvetona että se että on femme tai butch, ei tee susta sen enempää kuin olet. Ja olet siinä oikeassa että minustakin tuntuu että olet selittämätön. - pims
Femme lepakko olen, ja etusormi on hiukkasen pidempi. Tosin niin lähellä on pituudet toisiaan, että mistäs sitä tietää vaikka tuossa olisikin jotain. Mutta yleisesti ottaen, eihän se sormen pituus kenenkään seksuaalisuutta määrää, vaan korvien väli.
- Anonyymi
Ai että korvien väli! Minä kun luulin että geenit...
- Rosie*
Kuuleehan tällaisista tutkimuksista aina välillä. Homoseksuaalisuutta selitetään kämmenen viivan pituudella, silmäripsien kaarevuusasteella ym. yhtä kaukaa haetulla. Pidän näitä suunnilleen yhtä luotettavina kuin iltapäivälehtien horoskooppeja.
Itse olen sekä fyysiseltä että henkiseltä olemukseltani aika feminiininen. Lesbo olen, tai ainakin "lähes lesbo" ja helpoimmin kiinnostukseni herättävät feminiiniset naiset. Siksi minusta on erittäin ärsyttävää, kun joillakin on oikein päähänpinttymä, että lesbous ja maskuliinisuus kulkevat aina käsi kädessä (en tarkoita sinua, joka tämän ketjun aloitit, vaan puhun yleisesti). Ja jos nyt sellainen luonnonoikku kuin feminiininen lesbo sattuu jostain löytymään, ainakin sen kuuluu haluta kumppanikseen maskuliininen nainen. Ärsyttää kun jotkut heterot kyselee, että kumpi teistä nyt on tämän suhteen mies, niin kuin nyt lesbosuhteissakin pitäisi olla heteronormatiiviset mies- ja naisroolit. Vielä ärsyttävämpää on, kun homobaarissa jotkut lesbot (yleensä ne miesmäiset) tulevat sanomaan, että ethän sä näytä yhtään lesbolta, kun pukeudutkin noin naisellisesti. Kai nyt jokainen saa näyttää siltä, millaiseksi olonsa tuntee, olipa mies, nainen, homo/lesbo tai hetero. Niin, kyllä minua ärsyttää yhtä lailla sekin stereotypia, että homomiehet olisivat aina jotenkin naismaisia.- Anonyymi
Naiselliset lesbot on kauniita.
- olen_
lukenut tutkimuksesta, jossa korkea testosteronin pitoisuus linkitettiin etusormen pituuteen miehillä. Mainitsemastasi lesbotutkimuksesta en ole kuullutkaan. Laitahan ensikerralla viitettä kommenttisi tueksi.
- ap.
ollut bbc:n juttu a finger on sexuality. (googleta) Siinä ainakin oli ihan kuva havainnollistamassa ;)
Samoin Curve lehden arkistossa oli juttua. Ylipäänsä googlettamalla: ring finger index finger homosexuality, löytyy paljon juttuja.
PS: miksiköhän ne ei tutki heteroseksuaalisuuden ja erilaisten ilmiöiden korrelaatioita yhtä innokkaasti... :( - tiedeuutiset
ap. kirjoitti:
ollut bbc:n juttu a finger on sexuality. (googleta) Siinä ainakin oli ihan kuva havainnollistamassa ;)
Samoin Curve lehden arkistossa oli juttua. Ylipäänsä googlettamalla: ring finger index finger homosexuality, löytyy paljon juttuja.
PS: miksiköhän ne ei tutki heteroseksuaalisuuden ja erilaisten ilmiöiden korrelaatioita yhtä innokkaasti... :(on mitä ne on. Ohessa luettavaa:
http://freud.tau.ac.il/~anova/files/Lippa 2003.pdf
http://press.psprings.co.uk/bjsm/august/sm27193.pdf
Jahka noilla pääsis alkuun. Juttuja kyllä löytyy, mutta taso vaihtelee :D - jutuista
ap. kirjoitti:
ollut bbc:n juttu a finger on sexuality. (googleta) Siinä ainakin oli ihan kuva havainnollistamassa ;)
Samoin Curve lehden arkistossa oli juttua. Ylipäänsä googlettamalla: ring finger index finger homosexuality, löytyy paljon juttuja.
PS: miksiköhän ne ei tutki heteroseksuaalisuuden ja erilaisten ilmiöiden korrelaatioita yhtä innokkaasti... :(tulee helposti urbaanilegendoja, vaikka ne eivät totta olisikaan, joten googlettamalla varmasti löytyy vaikka mitä. Kannattaa kuitenkin aina vähän miettiä lukiessaan, että minkälaiseen tieteeseen väitteet perustuvat. Se, että hömppä tukee hömppää, ei vielä merkkaa mitään.
- truckangel
Rupeaa tuntumaa siltä että aina pöhlömpiä ja pöhlömpiä kirjoituksia alkaa tulla sivuille. Koittakaa relata ja menkää vaik lenkille tai juokaa lasi simaa, ja muistakaa niellä ne rusinat:)
- LaikaQ
Entäpä sitten tällainen, jolla KAIKKI sormet ovat pitkiä, oikeat pianistin unelmat, habitus on naisellinen ja identiteetti umpilesbon?
No, tytöt ovat ainakin tykänneet aina ja sanoneet myös, että minulla on taianomainen kosketus, joten voisinpa väittää, että sen nimettömän sijasta kannattaisi tutkiskella kaikkien sormien ulottuvuuksia, niin fyysisiä kuin spirituaalisiakin... - esitetään
aina tietyin väliajoin tällä palstalla. Itse olen feminiininen umpilesbo, ihan lapsesta saakka. Etusormi ja nimetön on yhtä pitkät. Jos pituuseroa haluaa väkisin löytää, niin oikean käden etusormi on ehkä aavistuksen verran pitempi kuin nimetön, riippuu vähän mistä kulmasta katsoo ja missä asennossa käsi on.
Minä kyllä teilaisin tuollaiset tutkimukset. Mutta no, meneehän se Vapun jälkimainingeissa ;D- Matleena1206
mikä olen, mutta mulla on keskisormi kaikkein pisin ja sen viereiset sormet yhtä pitkiä.
- Catsy_666
Catsy_666:lla on nimettömät pitemmät kuin etusormet, mutta itse tutkimusta pidän huuhaana.
- -ehkapa-
Linkista loytyy lyhyt "kuvaus" siitakin tutkimuksesta, johon aloittaja viittaa:
http://www.associatedcontent.com/article/117702/new_study_links_finger_length_to_sports.html
Pitaa aina muistaa, etta esim. se korkeampi mieshormoonin maara sikioaikana saattaa kasvattaa todennakoisyytta, etta lapsesta tulee hyvin urheilullinen tai maskuliininen, mutta nama yhteydet ovat tilastollisia. Eli kaikki naiset, joiden nimeton on pitempi kuin etusormi eivat ole lahjakkaita urheilujoita saatikka sitten lesboja.- jutussa
näyttää lukevan kuitenkin, että sormien pituus on perinnöllinen ominaisuus ja artikkelissa puhutaan vain urheilullisuudesta. Seksuaalisesta suuntautumisesta puhutaan vain artikkelin lopussa ja siinäkin eri tutkimuksen kohdalta... Miehillä tehdyn tutkimuksen.
- -Eliö-
Ok.. Siis sormen pituus on syy siihen, miksi olen luonteeltani sellainen sun tällainen. Joo, mähän olisin oikee stereotyyppi tähän juttuun. Mulla on nimettömät pitemmät ku etusormet, olen urheilija, seurustelen typyn kanssa ja en pukeudu naisellisesti.
Mutta, mitä helv.. mun sormella olis jotain merkitystä mun persoonallisuuteen? ook..
Ei me läpi mikää sormiselitys. Ihan ku jokkut rypyt määräis tulevien lapsien lukumäärän jossai kädestä ennustamisessa.
Mikä ääni toi on? Se taitaa olla taas huu haa huu haa -sireeni.- eiku..
se sormen pituus mahdollisesti kielii siitä, että on sikiönä altistunut mieshormonille. Muuten sormien pituus, ripsen kaarevuusaste ym ei tietenkään sano mitään.
- huokaus ihmiset
Hölynpölyä.
- tai...
varmaan tutkimustulokset pitävät paikkansa oman aineistonsa suhteen, mutta se on eri asia että päteeköhän tuo pitkä nimetön-maskuliinisuus-lesbous kytkös sen laajemmin.
Ja tosiaa, vaikka se olisikin yleistettävissä, niin tutkimuksen päätelmät ovat taas vielä täysin toinen juttu...
- sormet
Mulla on nimetön ainakin 1cm pidempi tai vähän enemmän.. Aika hassua, lääkärit sairaalassa oli varmoja, että musta tulee poika, mutta toisin kävi. Oon urheilullinen, lihaksikas ja kyllä: tykkään tytöistä. Uskon, että sormien pituudet saattavat kertoa jotain noista hormooneille altistumisesta. Myös useilla miespuolisilla tutuillani nimetön on pidempi ja naisilla yleensä sormet on saman pituiset. Enpä tiedä.. Aina voi arvailla ;D
- sama-tääl-lä
oon aina luulut että kaikilla nimetön pidempi kun etusormi!?
- puolelta
mitataan, kämmen- vai rystypuolelta? Sormet näyttävät eri pituisilta kädenkäänteessä!:) Mulla on oikean käden nimetön pidempi kuin etusormi, vasemmassa suht saman mittaiset.
- ehheheheheehee
Ah ihana näitä "tutkimuksia". Lesbous ja heteronormatiivisuus, feminiinisyys ja maskuliinisuus, sukupuolen biologia, sukupuolen sosiologia, hormonit, kulttuuri, "luonnollisuus" ja "poikkeavuus", kaikki iloisessa sekamelskassa keskenään. Aijaijai. Ottakoon kaikki vielä pari lasia sitä vappusimaa jollei siitä ole vielä ihan kiljua tullut.
- jekkumainen
Ei tällaisia kannata liian tosissaan ottaa, mutta niin kuin mummo pienenä sanoi minulle, akkavalta tulee taloon kun akkavarvas on pidempi kuin ukkovarvas. Ja on muuten nimettömät etusormia pidempiä minullakin!
- vasuri-käsi
Kaikki sormet, nimetön etusormee pidempi sentin, tai no, riippuu mihin asentoon käden asettaa, ja sormet taivuttaa;)
- Anonyymi
Mihiköhän kategoriaan voin itseni sit laittaa kun nimetön on pisin sormi eli pidempi kuin keskisormi?
- Anonyymi
Niin on minullakin, mutta minä olenkin miech.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?485938Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki603545- 1862759
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t152705mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132319- 322245
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/182047- 181885
- 1481399
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2811332