L&T vs. ISS

Kumpi on pienempi paha?

Kiinnostaa erityisesti niiden ihmisten näkemys, jotka on olleet kummallakin firmalla töissä vaikkapa viimeisen vuoden, kahden aikana.

Olen itse ollut nyt L&T:llä jonkin aikaa töissä, mutta kiinnostaisi vaihtaa jonnekin muualle.

Ojasta allikkoon?
134891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Älä mene Issille!! Itselläni ei ole hyviä kokemuksia sitten ollenkaan. Ensin olin kiva ja mukava ja hyvä työntekijä, yhtäkkiä täys paska. Itsessäni ei syytä ollut muuta kuin se että olin raskaana. Siitä alkoi painostus irtisanoutumaan, välineet vietiin, tehtävät laajenivat, piti tehdä ylitöitä ilmaiseksi ym. ym. ym....Kun irtisanouduin, kaikki näytti hetken olevan ok, kunnes Iss päätti etten saa lopputiliä..Pamin kanta-asiakkaana siis ollaan! L&T:stäkin olen huonoa kuullut, mm. iltalisät jää saamatta tms., mutta ainakin minua kohdellaan siellä kuin ihmistä!

Äänestä
  • Hei!
    Kyllä on järkyttävää luettavaa työntekijöitten kohtelu firmoissa. Pienipalkkaisia naistyöntekijöitä kohdellaan kuin orjia. Esimiehet rikkovat työpaikkakiusaamisellaan työsopimuslakia jatkuvasti. Ja isoista firmoista on kyse.Vaatikaa esimiehiänne noudattamaan työsopimuslakia.
    Ja palkoista. Ne on tultava ajallaan ja oikein. Mikäli niissä jotain häikkää, niin voitte purkaa työsopimuksen. Siihen työkkärillä ei ole mitään nokankoputtamista kun kerrotte syyn työsuhteen purkuun.

    Äänestä

  • Pidemmän aikaa siivousalalla yksityisellä työskentelevät kiertelevät rinkiä 3 suurimman välillä eli l&t,iss tai sol. Noi taitaa olla suurimmat yksityisistä jotka toimii valtakunnallisesti. Sitten on uusi tulokas lujapalvelut josta siitäkin kuuluu juttua suuntaan ja toiseen. Tai sitten tekee osapäivästä työtä aamulla l&t:llä ja iltapäivällä lujalla näitä on tälläisiä kaikenlaisia yhistelmiä tullut vastaan.

    Äänestä

  • hehheh. Koskaan ei kannata itse irtisanoutua, jää sitten vaikka sairaslomalle. Tai jos oikeen näkyvästi syrjijään ja aiheutetaan ongelmia, niin sitten vaan yhteys luottamusmieheen/liittoon.

    Mulla ei itselläni ole kokemusta yksityisistä firmoista mutta paljon olen kuullut ja en ikinä menisi yhteenkään. Sisko on tällä hetkellä LT:llä ja ei kyllä kateeksi käy.Joutuu ravaamaan päivän aikana parhaillaan 5:ssä eri kohteessa muutaman kilometrin säteellä.Kävellen ja kiireellä. Kohteisiin on laskettu aikaa niin niukalti, että saa kuulemma hutasten tehdä. Tässä esimerkki. Sisko siivoo Vapaa valintaa, jonne on laskettu aikaa 1,5 tuntia. Tässä ajassa kerkiää juuri ja juuri tekeen työntä, mutta yhdistelmäkonetta jota käytetän joka päivä ei ehdi pesemään, vaan se jätetään paskasena komeroon ja putsataan paremmin kuulemma kerran viikossa. niillä ei ole siellä edes letkua millä päästää vettä likavesisäiliöön vaan kaikki pitää tehdä mahdollisimman hankalasti. Nyt myymäläpäälikkö oli kuulemma valittanut siellä kaupassa, että kun se yhdistelmäkone haisee. Ja sisko sanoi, että se on kait vähän tukossakin. no ihme ,että on tukossa, ei voi muuta sanoa....
    Työväineetkin on monenkirjavat kohteesta riippuen. Jossakin ns parempien asiakkaiden tiloissa on kunnon välineet, kun taas jossain kaupoissa ei oo niin väliä mitä siellä on.
    En ymmärrä tätä logiikkaa, että työ pitäisi tehdä mahd. nopeasti ja sitten aikaa menee siihen kun nutaa paskojen välineiden kanssa.
    Ja minkä kuvan se antaa firmasta?
    Työ siskolla on tänäänkin tällänen, että aamulla ensin sinne Vapaa valintaan, sieltä juoksee sitten eri kohteisiin noin kello 13 asti päivällä. Ja joidenkin kohteiden väliin jää joku puoli tuntia aikaa vaan ihmetellä kun seuraavaan kohteeseen mennään tasan kello sillon ja sillon ja ei voi mennä yhtään aikasemmin, niin se aika sit palloillaan kaupungilla. Täyttä ajanhukkaa ja vittumaista työntekijälle.
    Ja päiviä on ollu monenkirjavia, muutama täysi päivä ja jopa 2 tunnin päiväkin on ollut. Ei maksa vaivaa tuollanen kun matkoihin menee jo sen päivän tili.Sisko sanoi, että kun hän on vielä koe-ajalle sillon ei teetetä täysiä päiviä. Mikäs logiikka siinäkin on, että täydet tunnit annetaan vasta koeajan jälkeen?
    Siinä joutuu parin kk koeajan kituuttamaan täysin perseaukisena kun tili on huono, ja kelasta joutuu hakeen rahaa että pystyy elään.

    Niin joo ja se on aivan omaa tyhmyyttä jos ihminen tekee vaikka ilmaseksi ylitöitä tms jotka työnanataja on velvollinen maksamaan, jo lakikin sanoo sen ja monta muutakin asiaa.

    Äänestä

  • valtion siivooja kirjoitti:

    hehheh. Koskaan ei kannata itse irtisanoutua, jää sitten vaikka sairaslomalle. Tai jos oikeen näkyvästi syrjijään ja aiheutetaan ongelmia, niin sitten vaan yhteys luottamusmieheen/liittoon.

    niin unohtu tuosta, että siskolla siis 13 asti töitä ja sitten kuudelta illalla taas uudestaan töihin tunniksi. ja hän kulkee tunnin matkan päästä.Oli kyllä sanonut pomolle, että tää on sitten poikkeus.

    Äänestä

  • valtion siivooja kirjoitti:

    niin unohtu tuosta, että siskolla siis 13 asti töitä ja sitten kuudelta illalla taas uudestaan töihin tunniksi. ja hän kulkee tunnin matkan päästä.Oli kyllä sanonut pomolle, että tää on sitten poikkeus.

    asialla alaisten keskuudessa pahamaineinen esimies joka kulkee työntekijöiden suussa lempinimellä patologinen narsisti mutta virallisissa yhteyksissä puhutellaan Osmona.

    Äänestä

Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta molemmista?

Palkanmaksu, kohtelu, esimiehen tavoitettavuus, esimiehen yhteistyökyky, mitoitukset jne?

Kiitollinen tiedosta

Äänestä
  • Että ei kannata ainakaan issille mennä. Siellä ei ole mikään tähän mennessä toiminut. Alle kuukauden ollut töissä ja kyllä kaikki kusee.. Palkkojen kanssa olkaa erityisen tarkkoja. Ja just nuo työaikajutut varmaa joka paikassa ongelmana. Että aikaa ei ole tehdä kunnolla. Joko hutaisten ja saa siihen tiettyyn aikaan, tai sitten kunnolla ja valitetaan, kun menee liikaa aikaa.. En kyllä oo vissiin vielä yhtäkään positiivista asiaa löytäny tuosta iss:stä.

    Äänestä

  • Töissä L&T:llä:

    Palkanmaksu, toimii.(toistaiseksi on toiminut)

    Kohtelu, vaihtelee:
    työntekijät ja esimies asiallisia ja jopa mukavia.
    Firman eräät asiakkaat on todella tyhmiä, ajattelemattomia, välinpitämättömiä, valehtelijoita, valittajia ja vääristelijöitä. Siivojan aliarvostusta monessa kohteessa työn paskaisuuteen, palkkaan ja käytettävään aikaan nähden...

    Esimiehen tavoitettavuus:
    Silloin harvoin kun saa puhelimen päähän, on yleensä joku reklamaatio tulossa, tai sitten koitataan kuumeisesti etsiä tuuraajaa jollekin paskakohteelle, jota kukaan ei suostu tekemään...

    Yhteistyökyky: kuitenkin ok.

    Ajallisesti kohteiden mitoitus kusee, aina alakanttiin.

    -Jos työn tekee kunnolla, on tehnyt ylitöitä takuuvarmasti omalla ajalla ilman korvauksia.

    -Jos hutaisee aikataulun/palkan mukaisessa ajassa, tulee valitusta.

    -Jos et suostu tekemään kunnolla yliajalla ilman palkkaa, tulee potkut.

    -Jos teet liian tarkkaan ja lopetat, koska et jaksa, muut työntekijät ovat kusessa sinun jälkeesi, koska heiltä odotetaan liikoja.

    ISS:stä en tiedä mutta kuuleman mukaan aika samoilla linjoilla mennään joka puljussa.

    Äänestä

Voin sanoa että kannattaa pysyä L&T:llä töissä!
Tai oletko miettinyt RTK:ta?

Olin ISS:llä 5 vuotta töissä ja aina oli tili väärin !Tällä hetkellä olen oikeudessa vaatimassa rahojani.
Nyt olen ollut L&t:llä vuoden ja kaikki toimii täydellisessti!palkka on parempi,työajat pitää ja tilit on oikein!
Niin ja tunnen monta ihmistä jotka on vaihtanut joko L&T:lle Tai RTK:lle samoista syistä kuin minä!

Äänestä

Itse olen nyt L&T:llä töissä. Kokemusta on kahdesta pienemmästä alan yrityksestä. Olen kokopäiväisenä isohkossa kohteessa, palkka nyt on mitä on, mutta työni ehdin íhan kohtalaisesti tekemään ja välineet sekä aineet ovat mallillaan. Kaikkea TODELLA tarvitsemaansa saa aikas nopeasti, palveluohjaaja ja esimieskin aikas mukavia. Ja kun sairastin niin sain raskaampiin töihin tuuraajan avuksi. Palkkani on maksettu ajallaan ja oikein.

Oikeastaan ainoa asia mistä en pidä ko. firmassa kituliaan puoleisen palkan ja siedettävän kiireen vuoksi on ns. niskaan hengittäminen. En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen niin nuori ja vastaan yksin (iltapäivisin lisäkseni toinen siivooja alle 4 tuntia) melko haastavasta kohteesta vai olenko vain tottunut pienemmissä firmoissa työskentelemään enemmän omin nokkineni. Joka tapauksessa olen saanut hyvää asiakaspalautetta sekä kannustusta esimieheltäni ja palveluohjaajalta. Myös tapaamani kolleegat ovat ok porukkaa tai jopa todella mukavia.

Toisaalta serkkuni on nähnyt sen toisen puolen L&T:stä.Esimies sotkee koko ajan palkan kanssa, hommat pitää juosten kusta (hän on tuuraaja) ja tyytymättömät asiakkaat valittavat turhasta tai ovat muuten töykeitä tuuraajille. Myös välineet ovat mitä sattuu aina milloin missäkin olemaan, toisissa paikoissa kehnommat mutta yleensä kuitenkin ihan ok.

Että kaipa se on myös tuurista kiinni L&Tllä

Äänestä
  • NUIJIEN PAKKA ON TÄÄ FIRMA..KETÄÄN EI KOSKAAN TIENNYT MISTTÄN MITÄÄN,,EI KOSKAAN ENÄÄN SIIVOON JOKU 7 E TUNTI EHEHEHHEHEHEHE,,,,,KUSETUS FIRMOJA KAIKKI..

    Äänestä

Unohda se ISS! Itse olin 3kk kunnes irtisanottiin, koska kerran en päässyt töihin koska oli täydellinen este. Olin tuuraaja eli tarvittaessa töihin kutsuttava, saatoin mennä töihin 30min varoitus ajalla ja aina menin kun pyydettiin, hoidin muutenkin tunnollisesti työni ja olin joustava. Mutta mitään joustoa ei tullut työnantajan puolelta. Ja huono palkkakin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

utelias uuno kirjoitti:

Kumpi on pienempi paha?

Kiinnostaa erityisesti niiden ihmisten näkemys, jotka on olleet kummallakin firmalla töissä vaikkapa viimeisen vuoden, kahden aikana.

Olen itse ollut nyt L&T:llä jonkin aikaa töissä, mutta kiinnostaisi vaihtaa jonnekin muualle.

Ojasta allikkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu