Schumacherin alkukausi on mennyt huonosti, minkä myönnän vaikka olenkin Schumi fani. Syy ei kuitenkssn ole ollut Schumissa itsessään, kuin Malesiassa, jossa hän itse aiheutti kolarin, mutta nousi hyvällä ajolla vielä kelpo sijoitukselle. Australiassa Kimi menetti voittonsa varikon ylinopeuteeen ja sen jälkeen Schumi oli johdossa mutta sivuilmanohjaimet IRTOSIVAT ja Schumin oli tultava varikolle, koska hänelle näytettiin teknisenvian lippua. Brasiliassa taas ulosajo ei ollut missään nimessä hänen oma syynsä. Sitäpaitsi ferrarilla oli ehdottomasti nopein auto, kuten Schumin ja Rubensin hienoista nousuista saatettiin havaita. KAIKKI tekevät virheitä. Räikkönen ei pärjännyt kumassakaan ensimmäisessä aikaajossa, vaan molemmissa pilasi omalla ajovirheellään suorituksensa, toisin kuin Schumi. Kyseessä on vain se, että kun PARAS tekee virheitä siitä nostetaan hirveä haloo. Olen varma, että Schumi nousee vielä taistelemaan tiukasti mestaruudesta ja toivon, että mestaruudesta käydään tiukka taistelu. Schumilla on ollut vain sitä kuuluisaa huonoa onnea. Kuvitelkaa räikkönen samaan tilanteeseen; nyt hoettaisiin, kuinka räikkösen alkukausi on mennyt pilalle huonon ONNEN takia, mutta kun kyseessä on Schumacher on mestari heti rappiolla ja aletaan heti arvostella paineen sieto kykyä. Viittä mestaruutta ei voiteta pekällä onnella, eikä hyvällä autolla, vaan on myös oltava ajotaitoa ja sitä Schumilla riittää. Schumi ja ferrari eivät ole kriisissä; he nousevat vielä ja toivottavasti voittavat mestaruuden, kuten aikaisemmin mainitsin, rehdissä kisassa!
LUKEKAA!!
Mikko
5224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta puhut!!! Mä olen yrittänyt näille pälleille täällä JÄRKEVÄSTI perustella, että Schumacher on ykkösten ykkönen. Mut näille McLaren faneille se ei mene jakeluun. Hehkutetaan vain Kimiä. Alkaa suorastaan keittämään pääkopassa. Onko nää ihmiset niin tyhmiä, ettei ne sitä itse tajua, että Schumi on kuningas vai eikö ne vain halua myöntää? Kateellisia kenties?
Niinkuin sanoit, ei viittä mestaruutta voiteta pelkällä onnella...
No periaatteessa turha siitä mestarista nyt tässä vaiheessa kautta on puhua! Tämän kauden jälkeenhän se sitten nähdään kuka se "ykkösten kuningas" tällä hetkellä on!! ja itse luulen, että se ei tosiaankaan ole Kimi, joka ei ihan vielä taida olla valmis mestaruutta ottamaan...mutta se ei ole myöskään Schumi! Ainakaan jos sääntöjä ei tulla muuttamaan! Onhan se nyt nähty, että Schumi tarvii enemmän aikaa radalla kuin monet muut saadakseen auton kuntoon ja tällä kaudella sitä aikaa ei enää ole! Ja toisekseen tällä kaudella Schumi ei enää sääntömuutosten vuoksi pysty kopioimaan Rubensin hakemia oikeita säätöjä autoon niinkuin aikaisemmin!! Näin se vain on!!
Ensinnäkin;En pidä minkään "leirin" edustajalta,en Mäkin enkä Ferrarin tuollaisista "näille pälleille"-sanonnoista,henkilökohtaisuuksiin meneminen näissä asioissa on todella lapsellista,jätetään se Maikkarin chattiin ja muihin vastaaviin,missä keskenkasvuiset riehuvat.
Toiseksi;Silloin,jos nämä asiat alkavat "keittämään pääkopassa",kannattaa hieman rauhoittua,eivät nämä nyt niin vakavia asioita ole..
Kolmanneksi;Vuoroin vieraissa,samanlaista(mielestäni vielä kuumempaa) Ferrari/Schumacher hehkutusta se on ollut nämä viime vuodet.Todelliset fanit (itseni luen sellaiseksi)eivät hylkää suosikkiaan,vaikka tällä ei nyt niin hyvin menisikään,takinkääntö,missä ollaan aina voitolla olevan tiimin puolella on ikävän yleistä.
Neljänneksi;Hyvä Anne,kuninkaatkin vaihtuvat joskus,ymmärrän erittäin hyvin,jos sulle Schumi on aina kuningas sydämmessäsi,vaikka ei hallitseva maailmanmestari enää olisikaan,niin Mika H.;kin minulle...
Otetaan vähän enemmän cool,ja kannustetaan uskollisesti kaikkia omia suosikkiamme,keskitytään siihen,ei muitten mollaamiseen! :)
Mikset voi itse myöntää, että Kimi on päihittänyt Schumin joka gp:ssä tällä kaudella ja on silloin Schumia parempi?
Hehkutat vaan Schumia, vaikka Räikkönen johtaa pistetaulukkoa ja Coulthard on kakkosena. Sen sijaan Schumacher on vasta 8 ja Rubens 7.
Kyllä mä myönnän, että Kimi on ollut Schumia parempi tällä kaudella. (Olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani siitä maininnutkin). Olen hehkuttanut Schumia kokonaisuudessaan. Hänen kautensa on todella alkanut huonosti, mutta se ei vie häneltä pois mitä hän on saavuttanut. Ihmiset ovat onnesta sekaisin nyt kun hän on epäonnistunut, vihdoinkin, monen vuoden jälkeen. "Schumihan on aivan paska kuljettaja. Kyllä "JÄÄMIES"(*hah hah*) näyttää kaapin paikan!!!" Tiedät itsekkin, että hän on paras kuljettaja ja tulee vielä nousemaan. "Paras auto, paras tiimi, blaa blaa blaa", ei se ole pelkästään siitä kiinni, että hän on saavuttanut kaiken mitä hän on saavuttanut. Totta, että tiimi pyörii hänen ympärillään. Kuninkaita kohdellaan eri tavalla, kuin tavallista kansaa... :)