kuolinpesän jako

Tilanne: Mies kuoli 7 vuotta sitten. Leski asuu edelleen samassa talossa, käyttää samaa autoa ja lomailee samalla kesämökillä kuin aina ennenkin. Eli kuolinpesä on jakamaton toistaiseksi. Nyt ovat miesvainajan ja naisen kaksi lasta riitaantuneet äitinsä kanssa ja haluaisivat jakaa kuolinpesän. Miten heidän tulee toimia? Kehen tulee ottaa yhteyttä? Kuka olisi tarpeeksi puolueeton suorittamaan jaon? Tiedän, että leskellä on elinikäinen asumisoikeus, joten taloa ei voi jakaa.
4435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksinkertaistaen asia on niin, että kuolinpesä tulee jakoon kahdella tavalla: sopimusjakona tai toimitusjakona. Tässä tapauksessa vain jälkimmäinen tulee kysymykseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että käräjäoikeudelta tulee hakea pesänjakajan määräys. Hakemuksen voi tehdä kuka vaan osakkaista yksin. Pesänjakajaksi tarvitaan siihen suostuvainen lakimies. Pesänjakaja suorittaa sitten jaon. Eli, lakimiehen juttusille siis, niin asia lähtee etenemään.

Äänestä

vie sitten leijonan osan perinnöstä joten kannattaa miettiä kannattaako heidän tilipussiaan kasvattaa.

Äänestä

Jako on sinänsä suositeltava. jotta omistukset tulevat oikein rekisteröidyiksi. Taitaa kuitenkin olla niin, että leski on pidättänyt hallintaoikeuden koko pesään, joten mitään konkreettista ei ole perillisille tässä vaiheessa tulossa.

Äänestä
  • Voiko leski tehdä niin, että pidättää hallintaoikeuden koko pesään? Lasten perheet voivat siis nähdä vaikka nälkää eikä mitään perintöä ole odotettavissa ennen kuin lesken aika jättää? Tuntuu aika kummalta, että näinkin voisi tapahtua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Tilanne: Mies kuoli 7 vuotta sitten. Leski asuu edelleen samassa talossa, käyttää samaa autoa ja lomailee samalla kesämökillä kuin aina ennenkin. Eli kuolinpesä on jakamaton toistaiseksi. Nyt ovat miesvainajan ja naisen kaksi lasta riitaantuneet äitinsä kanssa ja haluaisivat jakaa kuolinpesän. Miten heidän tulee toimia? Kehen tulee ottaa yhteyttä? Kuka olisi tarpeeksi puolueeton suorittamaan jaon? Tiedän, että leskellä on elinikäinen asumisoikeus, joten taloa ei voi jakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu