Mistä jätetty lesbo voi saada apua?
Alan olla siinä ja siinä etten tee itselleni mitään. Töissä en jaksa oikein olla, itken vain. Työsuhdelääkäri on vittuileva äijä jolle ei voi mitään kertoa.
Olen niin sekaisin ja rikki. Annoin itseni toiselle ja hän minut jätti.
Taitaa olla jo uusi kierroksessa vaikka mulle vannoi ikuista rakkautta.
Mistä apua? En haluaisi vielä kuolla mutta pelkään tosissani etten enää jaksa. Olen niin yksin.
Alan olla siinä ja siinä etten tee itselleni mitään. Töissä en jaksa oikein olla, itken vain. Työsuhdelääkäri on vittuileva äijä jolle ei voi mitään kertoa.
Olen niin sekaisin ja rikki. Annoin itseni toiselle ja hän minut jätti.
Taitaa olla jo uusi kierroksessa vaikka mulle vannoi ikuista rakkautta.
Mistä apua? En haluaisi vielä kuolla mutta pelkään tosissani etten enää jaksa. Olen niin yksin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mene terveyskeskuksen psykiatrille tai jos on rahaa mene yksityiselle. Saat varmasti apua nopeasti kun kerrot että sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Koeta kestää!
Et ole yksin,itselleni kävi juuri samoin.Pakko ajatella että kyllä tämä tästä,vaikka ei ihan siltä tunnukkaan.
Et ole yksin. Varmasti tuntuu nyt enemmän kuin kamalalta, mutta aika auttaa varmasti vaikkei nyt siltä tunnukaan! Jos et koe saavasi helpotusta ystävien kautta esim., mene oikeasti ammattikuuntelijalle! Kukaan toinen ihminen ei ole itsetuhoisten ajatusten veroinen. Minäkin alan hiekanmurusen verran jo ajatella, että tapasinpa ikävän tyypin, joka teki minulle niin paskasti. Järkytys, ahdistus ja ankeus muuttavat ennen pitkää muotoaan, ja tullaan entistä vahvemmiksi!
Voimaa sinulle! Et luovuta!
Päätin vielä kerran uskaltaa rakastua. Hän tuntui niin luotettavalta ja erilaiselta.
Lähellä se on ollut ennenkin, se ettei jaksa enää. Nyt vielä lähempänä. Itsetunto pirstaleina, elämä kipua ja kyyneleitä. En vain jaksa enää kauaa. En jaksa uskoa enää.
niin sä et voi enää koskaan kokea niitä kaikkia ihania asioita. Huomenna paistaa aurinko. Ja jos ei vielä huomenna, niin se paistaa vielä joskus kuitenkin. Ja se on sen arvoista jaksaa.
Nyt äänet päälle ja nouset ylös penkistä ja teet perässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ZJj6d5QSYaE
ja jo pelkkä katselukin piristää. :)
kuule, onhan sulla sentään työpaikka vielä, yritä kuitenkin selviytyä rutiineista kotona ja töissä: ne ovat kuitenkin tuki ja turva kaikkien muutosten ja epävarmuuden keskellä.
ota vaikka googlella sana -desiterata-,siitä saa paljon apua ja pätee moneen asiaan;pahaan mieleenkin.
ja kannattaa tehdä, -tai ainakin kokeilla jotain, mitä ei ennen ole tehnyt, mennä vaikka katsomaan jotain hauskaa leffaa, hymyillä kyynelten läpi.
itse olin kerran aika epätoivossa, ja menin kirkkoon ja siellä sattui olemaan just ehtollinen, se oli aika helpottava kokemus, kun
tunsi että joku sentään välitti.
ja lopuksi;kyllä kannattaa jutskata ihmisten kanssa, tai vaikka puhua itsekseen.
joku pv huomaat olevasi entistä vahvempi.
Mene terveyskeskuslääkäriin ja saat tarvittaessa lähetteen psykiatrille/psykologille. Lääkärille voit kertoa vain oireista tai sit sanoa niin kuin asiat on.Ihan miten itse haluat. Lääkkeitä tyrkytetään varmasti myös heti ensi kädessä, masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä, mieti tarkkaan otatko vastaan. Masennuslääkkeistä on helpompi päästä eroon kuin unilääkkeistä, vinkkinä vain.
Uskoudu jollekin läheiselle. Jos sellaista ei löydy, kirjoita vaikka tänne aina, kun tuntuu ylitsepääsemättömän pahalta. Lähde ulos, pakota itsesi ulos kävelemään. Itke, huuda ja raivoa. Kuuntele musiikia, kirjoita. Tee mitä tahansa, mutta älä anna itsesi vajota liian syvälle masennukseen. Sieltä on vaikea kammeta ylös. Yritä saada elämääsi rutiinijuttuja. Rutiinien avulla on helpompi päästä elämän syrjään taas kiinni. Säännöllinen syöminen ja nukkuminen, niistä vois vaikka aloittaa.
Mun mielestä on luonnolistakin, että oot masentunut ja tuntuu, ettei millään ole enää väliä. Mutta jos sitä jatkuu liian pitkään, tarvit apua.Tulee se päivä vielä, että kuljet pää pystyssä ja viittaat kintaalla moiselle lumpukalle. Hän ei TODELLAKAAN ollut sua varten. Ansaitset paljon parempaa. Milli milliltä leukaa ylös vain. Siit se lähtee. Hiljaa hyvää tulee.
mennä lääkäriin jos tilanne jatkuu noin pahana! Ei muutakuin omalääkärille kertomaan tilanne. Oon samaa mieltä noista mielialalääkkeistä, ne tasaa pahimpia kuoppia tossakin prosessissa ja todellakin: niistä pääsee eroon. Se käy melkeinpä luontevasti kun omat välittäjä-aine-astiat on taas täynnä ja pysyvät täynnä. Mä en ottais saikkua vaan yrittäisin pysyä töissä, niin ei tarvitse kotona kattoa tuijotella ja murehtia VIELÄ enemmän. Kyllä se siitä kun saat surutyön käyntiin ja teet sen myös. Vuoden puolenkin päästä jo naurattaa, ainakin hymyilyttää. Sinulle on parempiakin naisia kuin tuo yksi! Usko!
Ja ajattele mitä aloin tekemään.
Aloin viiltelemään käsivarsiani. Saadakseni konkreettisen kivun ja arvet muistoksi, ja kertomaan siitä etten koskaan enää halua rakastua.
Mutta hölmöähän tällanen on.
Kyllä meillä täs elämäs on varmaan jotain varattuna, joten tunti kerrallaan ja nostetaan kuono päin aurinkoa ja yritetään kuiteski hymyillä kyynelten lävitse.
Me ollaan vahvoja.
Me pärjätään yhdessä.
enää ikinä viillä itseäsi!!!
Varmasti pääset surustasi ylitse, mutta ne arvet eivät siinä auta. Ne vain muistuttavat sinua pahasta olostasi, ja sellaista muistutusta et tarvitse. älä tee niitä enää lisää.
Eikä sinun silti tarvitse tukahduttaa tunteitasi. Mene vaikka chattiin silloin, kun tuntuu niin pahalta, ettet jaksa yksin. Ja ammattiapua kannattaa myös harkita. Voimia sinulle!
positiivisesta ja elämänmyönteisesta vastauksestasi.
Tollanen kommentti antaa todella voimaa, ja pystymystä kokemaan elämän tuomat päähänpotkut, ehkä rikkautena jota vain nyt ei pysty tajuumaan.
Mutta..... kai se on niin että vaikeuksien kautta voi päästä perille asioista joita välttämäti ei edes tiedosta nykyisellään. Kiitos paljon. t Hanna
Toivottavasti kirjoitukseni ei lisännyt morkkistasi, se ei ollut tarkoitus. Kyllä sitä itsekin on tullut typeryyksiä tehtyä sydänsurujen syövereissä, eikä tarkoitukseni ollenkaan ole esiintyä minään eksperttinä joka jakelee neuvojaan ylhäältäpäin. Reagoin nyt vaan aika kärkkäästi, kun tuli omat kauhunhetket mieleen, ja murhe siitä ettei kukaan pysäyttänyt minua silloin kun itse aloin mennä huonoon suuntaan.
lisännyt morkkistani. Aivan päinvastoin. On hienoo huomata että en ole yksin tässä maailmas, ja ainoo joka on joutunut huomaamaan oman riittämättömyytensä.
En tällä tarkota sitä että olisin iloinen kun joillakin muillakin on ollut huonoja hetkiä, niin itsekäs en sentään ole, vaan sitä, että kun on oikeen siipi maassa, silloin löytyy ihmisiä jotka haluu jakamaan myös mun tuskani.
Täältä löytyy tosi ystävät vaikkei toisiamme sillee tunnetakkaan. Kiitos ja kiitos ja kiitos:)
Nukutun yön jälkeen alkaa taas tuntua, et elämää on edessä ja aurinko on noussut polkuani valaisemaan.>>>:))
Konkreettinen itsetuhoisuus näkyy itselle ja vaikea sitä on salata muiltakaan. Kenties löytyy joku kaunosielu, joka yrittää auttaa kun näkee arvet käsivarsissa.
Minun itsetuhoisuuteni on niin hienovaraista, että kesti pitkään itsekään tajuta sitä.
sanoit:
"Kenties löytyy joku kaunosielu, joka yrittää auttaa kun näkee arvet käsivarsissa."
Se saattaa toimia korkeintaan, jos se itsetuhoinen ihminen on teini, ja/tai hänellä on ympärillään runsaasti läheisiä jotka välittävät.
Mutta missään nimessä tuota ei saa mainostaa hätähuutokeinona! Todennäköisesti se ei toimi, vaan pelkästään pahentaa tilannetta. Toisaalta olet kyllä oikeassa siinä, että sekään ei ole ollenkaan hyvä, miten sinä ja monet muut kärsivät näkymättömästi... todella hankalaa.
"Tuo
Kirjoittanut: mitä... 3.5.2007 klo 11.45
Se saattaa toimia korkeintaan, jos se itsetuhoinen ihminen on teini, ja/tai hänellä on ympärillään runsaasti läheisiä jotka välittävät."
Just. Kun ihminen on kokenut ja päättäväinen itseään tuhotessaan, hän rupeaa pikku hiljaa loittonemaan ja eristäytymään muista ihmisistä. Sitten voikin itsetuhon toteuttaa ilman, että ulkopuoliset paljon perään soittelisivat.
"Toisaalta olet kyllä oikeassa siinä, että sekään ei ole ollenkaan hyvä, miten sinä ja monet muut kärsivät näkymättömästi... todella hankalaa."
Elämä on kuin olisi eksyksissä metsässä, lopulta päätyy kulkemaan tiedostamattoman suunnitelman mukaan. Tuo suunnitelma, elämän käsikirjoitus, pitää tehdä itselleen tunnetuksi, että näkee sen mihin päin on elämässään menossa.
Ja saattaa hyvin olla, että se elämän päämäärä on itsetuho, mutta sitä ei voi kenellekään lausua ääneen, ei itselle eikä ulkopuoliselle.
tosiaan välitän siitä miten jakselet, vaikka pysyttelenkin mahdollisimman tunnistamattomana. Tuossa selviytymisessä auttaa muuten sekin, että silloin kun on niitä parempia hetkiä ja aikoja, niin tekee jotain positiivista. Sillä tavoin sitä rakentaa elämäänsä pikkuhiljaa eteenpäin, ja saa voimia kestää taas niitä elämän kolhuja, joilta ei kuitenkaan voi ikinä täysin välttyä.
kuitenkin lausua ääneen edes itselle, koska useimmiten itsetuhoiset ihmiset sittenkin haluavat myös elää. Jos on rehellinen itselleen, niin voi järkevämmin tietoisesti suunnitella mitä kohti menee ja millaisilla askelilla.
On luonnoton vietti elää vaikka edellytykset elämälle ovat poissa. Esimerkiksi keskitysleireihin suljetuilla ihmisillä oli elossasäilymisvietti tallella, samoin pahasti sairailla.
iskee joskus vahvoihin, terveisiin, lahjakkaisiin, ja vapaisiin ihmisiin, joilla on muuten ihan hyvät edellytykset arvokkaaseen elämään.
OLEMME VIERELLÄSI
MUTTA EMME TAVOITA SINUA,
SILLÄ SINUN MAAILMASI VAI OHUESTI
KOSKETTAA MEIDÄN MAAILMAAMME.
SINUN HYMYSI EI OLE MEILLE.
VUOTEESI NURKKAAN SINÄ
KÄPERRYT PIENEKSI KUIN
SYNTYMÄTÖN LAPSI.
MITEN VOISIMME AUTTAA SINUT
TÄHÄN PÄIVÄÄN,TÄHÄN HETKEEN
LÖYTÄMÄÄN ITSESI JA MEIDÄT?
Tämä runo oli minulle jotenkin voimaa antava kun,olin tullut jätetyksi pitkässä suhteessa.Vieläkin ne haavat silloin tällöin tuntuu.Ja nyt olen ollut 4vuotta yksin!Voimia sinulle ystäväni!
Oon ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin.Sain tänään kuulla että toista kiinnostaa sinkkuilu enemmän ja en osannut ollenkaan odottaa tällaista. Useamman vuoden kestänyt suhde,jouduin töistäkin ottamaan sairaslomaa ja mikään ei tunnu miltään..
vaikka säkkiä, revi sanomalehtiä..pura raivoksi se musta möykky.
Ymmärrän hyvin miltä sinusta nyt tuntuu. Itse elin samaa koko viime kesän. Olin välillä töissä, välillä sairaslomalla, unettomia öitä kuukausikaupalla. Elämältä putosi kertaheitolla koko pohja, aurinko paistoi kesällä ja se sai vain enemmän masentumaan. En selvinnyt edes arkisista asioista, kenenkään seura ei tuntunut miltään, koko ajan oli ikävä tyttöäni. Sain unilääkkeitä ja ne sai unirytmin viikossa palaamaan ja siten sain voimia jatkaa elämää päivä kerrallaan. Itsemurha-ajatukset pyrkivät mieleeni jatkuvasti. Mutta kun vaan jaksaa pysyä elossa päivän kerrallaan ei pohjalta pääse kuin ylöspäin ja elämään alkaa jaksaa etsiä uusia ihmisiä ja harrastuksia. Ensin päivässä on ehkä vain hetkittäin hyvä olla, sitten vähän pitempi hetki ja siitä se lähtee. Eron tuskaa ei voi nopeuttaa se on vain asia joka on pakko käydä läpi jos haluaa selvitä. Ja ne päivä rutiinit on tärkeitä pitämään itsesi kasassa.
vaan ihmettelee sitä et miten osalle voi noinkin pitkä aika olla niin yhden tekevää. Täysin arvoton olo.
Itsetunnon romahtaminen on varmasti suurin syy pahaan oloon, jota nyt tunnet. Yhteinen aikanne voi menettää merkityksensä, ja koko suhde voi tuntua siltä että olet käyttänyt aikaasi täysin hukkaan. Muistele hyviä hetkiänne, niitäkin varmasti on paljon ollut, käy paikoissa joissa yhdessä kävitte, muistele, itke ja taas muistele. Kun olet käynyt koko suhteen läpi, siihen voi mennä aikaa ja nenäliinoja, mutta se on ainoa tie selvitä eteenpäin. Sureminen suhteen päättyessä on raskasta työtä ja vain tekemällä sen kunnolla, voi suuntautua eteenpäin omassa elämässä. Sureminen etenee omaa tahtiaan eikä sitä voi nopeuttaa, mutta kun sen on tehnyt näet taas entisessä tyttöystävässäsi ne hyvät puolet, jonka vuoksi yhdessä olitte.
Silloin huomaat että se aika, jonka saitte olla yhdessä oli arvokasta vaikka päättyikin sinusta riippumatta.
Mielestäni kaksi vuotta seurustelua ei ole pitkä aika. Mutta onhan se tietysti nyky-yhteiskunnassa jokseenkin pitkä aika. Mutta ei omasta mielestäni. Mielestäni siinä ajassa oppii vasta hitusen tuntemaan toista. Tsemppiä sulle! Ansaitset jotain parempaa = )
vuotta on ikuisuus. Jos ei tunne paremmin siinä ajassa olet väärän ihmisen kanssa.
Vielä sinnitellään, kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta!!
Kyllä vaan osataan toisiamme tukea vaikka anonyymejä nettituttavuuksia ollaan. ihmisiä kuitenkin kaikki.
Välillä meinaan luovuttaa mutta hetki kerrallaan.... yritetään jaksaa.
Hakekaa apua mielenterveystoimistosta, jos tuntuu mahdottomalta jaksaa. Kannattaa myös keskittyä elämään hetki kerrallaan, eikä ajatella liian pitkälle eteenpäin, kun on vaikeaa. On paljon helpompi ajatella jaksavansa seuraava tunti kuin kuukausi. Sitten vähitellen niistä tunneista tulee kuukausi.
En osaa mitään sanoa, kun en usko että tuohon on mitään lääkettä muutakuin aika. Se on minusta yksi elämän tuskallisimmista olotiloista; hylätty ja yksin ja sattuu niin pirusti.
Jos olo menee ihan sietämättömäksi niin apua voi saada uni-, rauhoittavista lääkkeistä ja terapiasta. Mutta ajan kanssa se helpottaa. Lupaan sinulle, vaikka nyt tuntuu ettet jaksa elää, se helpottaa! Koita jaksaa ja mieti vain pieniä asioita, selviydy pienistä hetkistä kerrallaan. Äläkä mieti enää; älä kiusaa itseäsi käymällä miljoona kertaa läpi samoja asioita- päästä hiljalleen irti. Mieti jotain aivan muuta, vaikka se vaikeaa onkin.
Voimia sinulle!!!
Mitkään lääkkeet tai terapiat ei auta kun hetkellisesti. Vaikeetkin asiat on vaan pystyttävä käsitteleen omassa päässään ja sitä kautta päästävä niitten kanssa ja ittensä kanssa sopusointuun:) Jostain asioista ei pääse koskaan yli vaikka kuinka hakkais päätään seinään ja vetäis pilleriä naamaan, jotkin asiat on vaan hyväksyttävä! Ihan kaikkeen ei sentään pillerit ja terapiatkaan valitettavasti auta..
..eikös se terapia juuri ole sitä asioiden käsittelyä? :) Siitä nimenomaan on apua pitkässä juoksussa, ja asioista pääsee kyllä yli, vaikeistakin jos jaksaa ne kohdata ja selvittää perinpohjaisesti. Se on huomattavasti helpompaa ammattilaisen ohjaamana, itsekseen saattaa jumittua kelaamaan edestakaisin ajatuksia, itsesyytöksiä ja tuskallisia tilanteita eikä yritäkään löytää ratkaisuja ja teitä ulos ahdistuksesta. Ammattiauttaja ohjaa oikeaan suuntaan, silloin kun ei itse jaksa ja jumittaa vain itsesäälissä/tuhossa.
Lääkkeet eivät auta kuin hetkellisesti, niillä ei saavuteta muutakuin rauha ja mahdollisuus lepoon silloin kun ahdistus ja tuska käy liian suureksi kestää. Pidemmän päälle lääkkeistä ei ole kuin haittaa, ne joskus jopa estävät asioiden käsittelyä.
Tämä on ihan minun henk.koht. mielipide, voitte rauhassa olla eri mieltä! :)
pohdintaan jätettynä.
Minusta aika on vain se mikä auttaa. Kaikki oli äärimmäsien vaikeaa monta vuotta, työssäkäynnistä uupui kaikki mielenkiinto ja kaikessa näki lähinnä sen epäonnistumisen.
Emnsimmäinen talvi ja sen illat menivät tutkiessa ilataivaan tähtikarttaa, yhtä kaukaisia kuin oma hyvä oma. Näin jälkikäteen, koskaan ei voi unohtaa niitä tuntemuksia mitä silloin oli ja kuinka koski henkisesti ja fyysisesti, vielä kun siinä tilanteessa ei ollut ketään kelle puhua, onneksi tajusin ottaa yhteyttä ammatti-ihmisiin.
Joka kevät masennus tuli kolme vuotta samaan tahtiin kevään mukana, ja kevät oli kaikkein vaikein vuodenaika vaikka olin aina ennen suorastaan rakastanut keväässä kaikkea, kauneutta uutta kaikkea mitä kevät toi. siinä sitten terapiassa sai ravata kolmena keväänä, tai siis kahtena koska tunnistin jo kevätoireet ajoissa toisena vuonna. Terapia auttoi minua eteenpäin ja sattui vielä sellaiset ammattiauttajat jotka ymmärsi.
Nyt on ensimmäinen vuosi joka on helpompi ja vapaampi minulle, vieläkin on herkkä ja varuillaan ihmisten suhteen mutta masennus on hellittämässä vihdoin ja pääsemässä jatkamaan kesken jäänyttä elämää.
Aika on se mikä auttaa. Sitä vain tajuaa hiljakseen mikä on mennyt on mennyt..
Ei en päästänyt irti vaan aika oli armollinen kohdallani.
Voimia aloittajalle Oikeasti kyllä elämä kantaa ja kaikella on aina tarkoituksensa.
joopa joo. surullista luettavaa,mut muista et kaikki paranee aikanaan.
jätetetty olen itsekkin vaikka jättäjän roolin sain. tuskallisen lähes puoli vuotta kestäneen masennuksen ja ahdistuksen rippeet enään jäljellä. teorioiden mukaan olen uudelleen suuntautumis vaiheessa. kiitos pillereiden ja ihanan terapeutin, joka on onnistunut auttamaan siinä, että opin hiljalleen ajattelemaan muiden sijaan itseäni. sä kyllä toivut ja voit paremmin . yksin on välillä hyvä olla, vaikka se on tylsää ajoittain. Vointeja!