"Kuolema on luonteva päätös elämälle"
"Kuolema on varsin luonteva päätös elämälle", kirjoittavat kuopiolaiset tutkijat Markku Myllykangas, Olli-Pekka Ryynänen, Jyrki Elo ja Raimo Tuomainen Gerontologia-lehdessä (Gerontologia 4/1999).
Artikkelissaan "Vanhuus lääketieteen herruudessa" he kritisoivat ns. medikalisaatiota, elämäntapahtumien lääketieteellistämistä. Kirjoittajat antavat kuvan imperialistisesta lääketieteestä, joka näkee sairaudeksi niin kaikenmoiset "poikkeavuudet" kuin vanhuuden. Kirjoittajien mukaan "Vitaalisinkin vanhus pystytään vaivattomasti osoittamaan sairaaksi, kunhan tehdään riittävästi diagnostisia testejä". Ja edelleen: "Kun yhteiskunta alttiisti sijoittaa vanhuksia laitoksiin ja omiin taloihinsa, se samalla itse köyhtyy. [...] Valtaosa kuolee sairaalan steriilissä yksinäisyydessä, yhä useammat teho-osastolla. [...] Kuolemaa vastaan kamppaillaan viimeisen päälle, koneet kuumina..."
Kirjoittajat suhtautuvatkin "eliniän pidentämiseen" kovasti kriittisesti; "... jos estämme ihmisiä kuolemasta nykyisiin tauteihinsa, he kuolevat myöhemmin johonkin muuhun sairauteen, joka tappaa hitaammin ja maksaa ehkä enemmän." Vaikka kirjoittajat pitävät eliniän kasvua sinänsä mainiona asiana, epäilevät he että terveydenhuollon kokonaismenot nousevat liian korkeiksi
"Kuolema on varsin luonteva päätös elämälle", kirjoittavat kuopiolaiset tutkijat Markku Myllykangas, Olli-Pekka Ryynänen, Jyrki Elo ja Raimo Tuomainen Gerontologia-lehdessä (Gerontologia 4/1999).
Artikkelissaan "Vanhuus lääketieteen herruudessa" he kritisoivat ns. medikalisaatiota, elämäntapahtumien lääketieteellistämistä. Kirjoittajat antavat kuvan imperialistisesta lääketieteestä, joka näkee sairaudeksi niin kaikenmoiset "poikkeavuudet" kuin vanhuuden. Kirjoittajien mukaan "Vitaalisinkin vanhus pystytään vaivattomasti osoittamaan sairaaksi, kunhan tehdään riittävästi diagnostisia testejä". Ja edelleen: "Kun yhteiskunta alttiisti sijoittaa vanhuksia laitoksiin ja omiin taloihinsa, se samalla itse köyhtyy. [...] Valtaosa kuolee sairaalan steriilissä yksinäisyydessä, yhä useammat teho-osastolla. [...] Kuolemaa vastaan kamppaillaan viimeisen päälle, koneet kuumina..."
Kirjoittajat suhtautuvatkin "eliniän pidentämiseen" kovasti kriittisesti; "... jos estämme ihmisiä kuolemasta nykyisiin tauteihinsa, he kuolevat myöhemmin johonkin muuhun sairauteen, joka tappaa hitaammin ja maksaa ehkä enemmän." Vaikka kirjoittajat pitävät eliniän kasvua sinänsä mainiona asiana, epäilevät he että terveydenhuollon kokonaismenot nousevat liian korkeiksi
Vastaukset 4
Vanhimmat
ajattelen, toivon heidän saavan asiallisen hoidon. Jos ikää alkaa olla jo 80vee, onko järkeä lähteä enää kovin kivuliaisiin ja raskaisiin hoitohin ja tutkimuksiin, jotka ehkä vai lisäävät kärsimystä ja heikentävät jäljellä olevan elämän laatua. Eli en tässä kyllä lainkaan ajattele yhteiskunnan varoja vaan vanhuksen oikeutta viime kädessä asianmukaiseen hoitoon, oireiden helpottamiseen ja yleensäkin mahdollisimman laadukkaaseen loppuelämään.
ja kumppaneilta. Ja sinun pointtisi oli?
Sydämeni itkee, kun ajattelen kaikkia niitä vanhuksia, joita seurasin kahden vuoden ajan vanhainkodilla vuodeosastolla, joukossa oma isäni, jonka viimeisiä vaiheita seuraten kävin siellä joka päivä.
Käytännöllisesti katsoen kaikki nuo vanhukset olivat psyykenlääkepökkyrässä. En ymmärrä, miksi oma isäni, joka teki pitkän päivätyön vastuullisena firman johtajana ja monissa vastuullisissa luottamustoimissa, pökerrytettiin psyykenlääkkeillä tiedottomaksi, vaikka hänellä ei elämänäsä 80 vuoteen ollut minkäänlaisia psyykkisiä ongelmia.
Olen sen jälkeen alkanut ajatella, että tässä järjestelmässä mättää jokin todella pahasti. Mielipiteitteni vahvistukseksi liitän Myllykankaan artikkelin:
"Kuolema on luonteva päätös elämälle"
"Kuolema on varsin luonteva päätös elämälle", kirjoittavat kuopiolaiset tutkijat Markku Myllykangas, Olli-Pekka Ryynänen, Jyrki Elo ja Raimo Tuomainen Gerontologia-lehdessä (Gerontologia 4/1999).
Artikkelissaan "Vanhuus lääketieteen herruudessa" he kritisoivat ns. medikalisaatiota, elämäntapahtumien lääketieteellistämistä. Kirjoittajat antavat kuvan imperialistisesta lääketieteestä, joka näkee sairaudeksi niin kaikenmoiset "poikkeavuudet" kuin vanhuuden. Kirjoittajien mukaan "Vitaalisinkin vanhus pystytään vaivattomasti osoittamaan sairaaksi, kunhan tehdään riittävästi diagnostisia testejä". Ja edelleen: "Kun yhteiskunta alttiisti sijoittaa vanhuksia laitoksiin ja omiin taloihinsa, se samalla itse köyhtyy. [...] Valtaosa kuolee sairaalan steriilissä yksinäisyydessä, yhä useammat teho-osastolla. [...] Kuolemaa vastaan kamppaillaan viimeisen päälle, koneet kuumina..."
Kirjoittajat suhtautuvatkin "eliniän pidentämiseen" kovasti kriittisesti; "... jos estämme ihmisiä kuolemasta nykyisiin tauteihinsa, he kuolevat myöhemmin johonkin muuhun sairauteen, joka tappaa hitaammin ja maksaa ehkä enemmän." Vaikka kirjoittajat pitävät eliniän kasvua sinänsä mainiona asiana, epäilevät he että terveydenhuollon kokonaismenot nousevat liian korkeiks
tuoreen Myllykankaan kirjan? Kannattaa. Aina vaan vaaditaan enemmän ja enemmän mutta mitään siitä ei olla valmiita maksamaan. Hoitohenkilöstönkö vika se on?