nappula allergia

Onko vinkkejä mitä syötetään kuivaruualle allergiselle täysikäiselle collielle?
Perunaa ja kalaa vai?
9737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No selvitetään mikä aines allergian aiheuttaa? peruna-lohi nappulaakin on! ja montaa muuta allergianappulaa. sitten on neu:ta ja muita tuoreruokia pakasteena (jos kyse varastopölypunkkiallergiasta).

Äänestä

itse tehtyä ruokaa.
Minulla on ollut koiria vuodesta -81 eikä ikinä ole ollut minkäänlaisia allergioita eikä iho-ongelmia. Mutta enpä ole koskaan syöttänytkään koirilleni pelkkiä teollisia nappularuokia.

Meillä on koirien ruokalistalla raaka liha, kananmuna, riisi, kala, voi, peruna, makaroni, piimä, rahka. Lisäksi vähän nappuloita, eikä niitäkään samaa merkkiä vuodesta toiseen.
Onhan se helppoa kaataa pussista nappuloita koiralle, kun ei tarvitse vaivaa nähdä ruokinnan eteen.

Sitten on riesana nämä kasvattajat, jotka vannovat ikuisesti jonkun koiranruokamerkin nimeen. Tuttavapiirissä oli yksi koiranuorukainen, jolla oli pahoja vatsaongelmia ja niitä koitettiin jopa lääkkeillä eläinlääkärin toimesta hoitaa. Sanoin, että kokeilepas itse tehtyä ruokaa ja hän aloitti riisillä ja jauhelihalla. Koiran mahavaivat loppuivat siihen. Ja kasvattaja kiehui ja huusi, että mitä olette menneet tekemään ominpäin ja pilaamaan koiran väärällä ruokinnalla. Et silleen...

Äänestä
  • Tämä allergia on todettu kolme vuotiaalla nartulla. Alkoi oksentelulla ja lopuksi meni niin pahaksi ripuliksi, että riisikin tuli sulamattomana ulos.
    Nyt olen syöttänyt perunaa ja kalaa ja maha on vieläkin vähän löysä.
    Tarviiko uusi ruoka vähän tottumista ennenkuin maha oireet tasoittuu?

    Äänestä

  • kolmen collien emäntä kirjoitti:

    Tämä allergia on todettu kolme vuotiaalla nartulla. Alkoi oksentelulla ja lopuksi meni niin pahaksi ripuliksi, että riisikin tuli sulamattomana ulos.
    Nyt olen syöttänyt perunaa ja kalaa ja maha on vieläkin vähän löysä.
    Tarviiko uusi ruoka vähän tottumista ennenkuin maha oireet tasoittuu?

    Semmoista ei olekaan kuin nappula-allergia.
    Koira voi olla jollekin kuivamuonan ainesosalle allerginen, jolloin ko. ainetta sisältämätön nappula sopii. Tai sitten voi tosiaan olla allerginen varastopunkille, jolloin mikään kuivamuona ei sovi.
    Mutta joka tapauksessa pelkka peruna kala ei ole riittävä ruoka pidemmän päälle.

    Äänestä

  • kolmen collien emäntä kirjoitti:

    Tämä allergia on todettu kolme vuotiaalla nartulla. Alkoi oksentelulla ja lopuksi meni niin pahaksi ripuliksi, että riisikin tuli sulamattomana ulos.
    Nyt olen syöttänyt perunaa ja kalaa ja maha on vieläkin vähän löysä.
    Tarviiko uusi ruoka vähän tottumista ennenkuin maha oireet tasoittuu?

    eli ei ole sellaista allergiaa kuin nappula-allergia, vaan koirasi on luultavimmin alleginen jollekin ainesosalle, mitä monet nappulat sisältävät. Tämä allergian aiheuttaja/aiheuttajat kannattaisi selvittää, koska koiralle olisi hyväksi mahdollisimman monipuolinen ruoka kaikesta huolimatta. Pelkästä perunasta ja kalasta koira ei saa lähestään kaikkea tarvitsemaansa.
    Oletko kokeillut eri viljoja, eri lihoja?
    Erilaisia koirienruokareseptejä on vaikka millä mitalla, samaten nappuloita on joka lähtöön. Kannattaa tutustua koiran ruokintaan kotitekoisella ruualla ja tutustua, mitä kaikkea vitamiineja sun muita koira tarvitsee. Että jos koiran ruoka ei sisällä jotain tarpeeksi voi tämän korvata sitten vaikka tableteilla, jos ei ole sellaista ruoka-ainesta mikä sisältäisi tämän ja koiran vatsa kestäisi.


    Yleensä kun koiran ruokaa vaihdetaan kannattaisi se tehdä vähitellen, jotta vatsa ehtii sopeutua uuteen ruokaan, joten voi ihan hyvin olla että koiran vatsa on sekaisin vielä nopeasti vaihdetun ruuankin takia.

    Äänestä

  • kolmen collien emäntä kirjoitti:

    Tämä allergia on todettu kolme vuotiaalla nartulla. Alkoi oksentelulla ja lopuksi meni niin pahaksi ripuliksi, että riisikin tuli sulamattomana ulos.
    Nyt olen syöttänyt perunaa ja kalaa ja maha on vieläkin vähän löysä.
    Tarviiko uusi ruoka vähän tottumista ennenkuin maha oireet tasoittuu?

    Voisiko olla kyse haiman vajaatoiminnasta? Entä stressaako koira jollain asialla päivittäin?

    Meillä loppui oksentelut kun vaihdettiin lammas-riisi nappuloihin entisen lihan sijaan. Vehnätönkin näyttää olevan paketin mukaan. Lisäksi meillä on koiralla jatkuvasti ruokaa saatavilla josta käy omaan tahtiin popsimassa. Jos on pitkiä taukoja kuppi tyhjänä niin saattaa ruveta yökkimään.

    Periaatteessa olisi hyvä totuttaa vähintään muutama siirtymäpäivä uuteen ruokaan.

    Äänestä

En olisi itsekään uskonut, mutta eipä tosiaan ole muutamaan kuukauteen ollut vaivoja, ja koira on virkeämpikin nykyisin, vanha herra elää kuin uutta nuoruuttaan. Mainostaa ei kai saisi, mutta saksalaisketjusta löytyi sopiva tuote.

Äänestä

Kun avaat koiriesi kidan,niin mimmoisen purukaluston näet?Luullakseni jyrsijöillä on erilainen purukalusto?Et sen mukaan kannattaa valita ruokavalio.Eiks olekkin vaikeeta?

Äänestä

Itselläni on rotu, jolla on taipumusta allergiaan. Siksi pienestä pitäen olen syöttänyt "kotiruokaa", ei siis mitä tahansa, vaan tarkassa suhteessa kaikki. Molemmat ovat eläneet 16 vuotta ilman mitään ongelmia vatsan, ihon, turkin ym. kanssa. Lukaiseppa Yrjölän artikkeli, saat kättä pidempää: www.koirakopla.com,
sieltä suomenkielisiä BARF-tietosivuja/koirien ruokinnan perusteita, J.A.U. Yrjölän artikkeli.
Monella toiminut ja itsekin jatkossa jatkan tällä ruokinnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolmen collien emäntä kirjoitti:

Onko vinkkejä mitä syötetään kuivaruualle allergiselle täysikäiselle collielle?
Perunaa ja kalaa vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu