suru

menetimme poikamme 3v sitten.emme ole vieläkään päässeet surun yli.mitä pitäisi tehdä?jos sinulla on järkevä selitys niin kirjoita
1701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

neuvoa. Joillekin on ollut apua käymisestä uudestaan samoissa paikoissa ja maisemissa, joissa menetetyn ystävän kanssa on ollut tapana käydä, mutta kuullostaa ehkä shokkihoidolta eikä ehkä käy kaikille.

Selitystä tuskin kellään on.

Olen kuullut, että yksin ei saisi jäädä eikä jättäytyä tuommoisessa tilanteessa. Sanovat että elämää pitää jatkaa ystävien kanssa kaikin mahdollisin tavoin. Yksin murehtimaan jäämisestä ei kuulemma ole apua.

Kerron enimmäkseen kuulopuheista, parilla kokemuksella höystettynä.

Parasta olisi löytää seuraa, jota suru ei riipisi (anteeksi vaan) yhtä paljon, mutta olisi kuitenkin mahdollisimman "yhteinen". Yhteisten tuttujen sinnikkäällä avulla olen itse joskus päässyt "jaloilleni".

Ja surevien ystäville haluan sanoa: menkää ja hakekaa sureva vaikka pakottamalla ulos lenkille tai muualle rauhalliseen seuraan. Suru on masennuksen siemen, jota ei pidä päästää juurtumaan.

Osaa ottaen toivotan elämisen arvoista elämän jatkoa kaikille asianosaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syvälle sydämmeen sattuu kirjoitti:

menetimme poikamme 3v sitten.emme ole vieläkään päässeet surun yli.mitä pitäisi tehdä?jos sinulla on järkevä selitys niin kirjoita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu