Kertokaa omakohtasia kokemuksia miten olette viimein ja viimein saanut sen ihanan halutun koiran pennun kasvattajalta!
Kuinka vaikeaa on
saada rotupentu?
4385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensin selvität kasvattajat ja pentutilanteen. Otat mieluisiin kasvattajiin yhteyttä. Juttelet kasvattajan kanssa ensin puhelimtse/sähköpostilla ja tapaatte jotta kasvattaja saa jonkinlaisen kuvan sinusta. Kasvattaja on kuitenkin se, joka päättää, kenelle pentunsa myy.
Itselläni tuo prosessi kesti kolmekuukautta, ennenkuin sain pennun kotiin, astutuksesta luovutukseen.
Onnea pennun hankintaan.
Ööh, astutuksesta luovutukseen KOLME kuukautta... Kyllä se taitaa olla lähemmäksi neljä kuukautta jos et ole pentuasi neliviikkoisena hakenut..
Itse soitin kasvattajalle vuoden alussa. Koiralla, jolta haluan pennun, on piakkoin juoksut, eli vielä on odottamista, eikä mikään ole varmaa. Odotuslistalla olen, mutta tuleeko pentuja, mitä sukupuolta ja montako?
Kun oltiin päätetty koiran hankinnasta, selailin eri kenneleiden sivuja ja törmäsin just semmoseen pentuun jota toivottiin. Soitin kennelin pitäjälle ja n. viikon päästä soitosta meillä oli pentu kotona. Eli kaikki kävi hurjan nopeeta =)