Koirapuistoterrorismia

Olimme koirapuistossa tampereella tässä eräänä iltana. puistossa oli meidän kääpiöpinserin ja englanninspringerspanielin lisäksi pari muuta koiraa, jotka kaikki leikkivät sulassa sovussa juosten vapaana. kukaan ei ilmaissut agressivista käyttäytymistä millään lailla.

hetken kuluttua muuan herra tuli portista sisään kantolaukkuineen, ja me tietysti otimme koiramme hetkeksi kiinni jotta uudet tulokkaat pääsisivät rauhassa sisään. Laukusta ilmestyi kaksi luullakseni niin kutsuttua t-cup terrieriä. pieniä pitkäkarvaisia otuksia ne joka tapauksessa olivat. Päästimme omat koiramme irti uusiin tulokkaisiin tutustumaan. Silloin alkoi rähinä. ei koirien osalta vaan omistajan taholta. herra alkoi uhoamaan ja kiroamaan sekä ämmittelemään kovaan ääneen. Hänen kahden tonnin arvoiset ja kilon painoiset koiransa ovat täänne kuulema tulleet koulutettaviksi, eikä meidän kääpiöpinserimme saa tulla lähelle. Hänen koiransa olivat selvästi arkoja ja pelkäsivät. omamme olisi vaan halunnut tutustua ja leikkiä (meni luokse häntä heiluen ja etukumarassa). Niimpä herra uhkasi meitä poliiseilla ja uhkasi potkia pientä koiraamme jos emme poistu. Me poistuimme suosiolla, mutta jäin ihmettelemään, eikö koirapuisto olekkin juuri sitä varten, että kaupunkikoirilla on paikka missä juosta vapaana ja telmiä? Korostan vielä tässä vaiheessa että kukaan koira, ei meidä eikä muidenkaan missään vaiheessa käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti eikä agressiivisesti. Onko oikein että puistoon tuodaan koiria, jotka omistajansa mielestä ovat liian pieniä leikkiäkseen muiden kanssa, ja jotka ovat seillä pelkästään koulutustarkoituksessa.

Luin lähtiessäni puiston aidasta sen säännöt:
-anna koirasi juosta vapaana, tämä on paikka jossa voi vapaasti leikkiä ja temmeltää
-älä tuo puistoon koiraa joka on vihainen tai arka.

voi vain toivoa ettei meidän lähtömme jälkeen puistoon tullut muita koiria, kuinkahan heille olisi käynyt...
121717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tietoa siitä ettei hänellä ole oikeutta ketään häätää sieltä koirapuistosta pois. Jos tapahtuu ensi kerralla tällaista anna ukon uhota ja jatkatte olemistanne kuin tätä ei olisi olemassakaan, menkööt itse koirineen muualle. Törkeä ihminen tuollainen ja itsekäs kusipää. Kaikilla sitä kanssa koiria on. Harmi juttu. Kyllä itse olisin antanut äijän kuulla siinä paikassa kunniansa, olisi korvat leimuten kadonnut mistä tulikin.

Äänestä
  • pakko oli pois lähteä.. en minä halunnut ukon monoa pienen koirani kylkeen. harmittaa vaan että oma puistoilumme loppui lyhyeen moisen takia, vaikka koiramme käyttäytyi ystävällisesti.

    Äänestä

Ens kerralla soita poliisit paikalle, jos mies ei usko sääntöjä! Koirapuistot ovat leikkimistä varten. Kouluttaa voi, kun muita ei ole paikalla. Ei se koulutskenttä ole, kun muita koiria on paikalla. Ja siinnäkin tekee väärin, kun UHKAILEE muiden koiria! Siitäkin kannattaa sitten samalla kerralla valittaa, kun soitat ne poliisit. Kyllä ne puuttuu asiaan.

Äänestä
  • vielä. Minä toivom, että eidän jälkeen olsi tullut koiria puistoon. Vaikka hiukan isompia, jotka ovat tulleet leikkimään ja omistajta sanoisi "koulutuksesta" jotian ja selventäis sääntöjä.

    Äänestä

  • serop1 kirjoitti:

    vielä. Minä toivom, että eidän jälkeen olsi tullut koiria puistoon. Vaikka hiukan isompia, jotka ovat tulleet leikkimään ja omistajta sanoisi "koulutuksesta" jotian ja selventäis sääntöjä.

    olen eri mieltä tosta poliisin paikalle tulosta...ei anna apua tällasessa...mutta voitte jos se tulee autolla ottaa sen rekkarit ylös ja ilmoittaa rauhallisesti tarkistavanne kyseisen ihmisen tiedot rekisterikeskuksesta ja sen mukaan menette tekemään poliisille sen uhkailusta valituksen koska teitä oli siellä muitakin kuulemassa sen uhkailleen potkia koiraanne....jos säännöt ei sitä miellytä niin voi mennä kouluttamaan muualle koiransa ja olen sitä mieltä että koirapuisto ei muutenkaan ole mikään koirien koulutuspaikka vaan se on sitä varten että koirat saavat tutustua ja leikkiä siellä ja opetella sosiaallista käyttäytymistä toisiaan kohtaan...voi niitä koiraraukkoja jotka sillä ukolla on...en hauisi olla sen koira....tietämätön raukkis....siis se omistaja...pitäkää puolenne asiassa seuraavan kerran ja malttinne ja rauhallisesti ilmoitatte noi asiat sille...

    Äänestä

  • wirtsu kirjoitti:

    yritettiin kyllä ottaa omistajan tietoja rekisterikeskuksesta, mutta kyseisellä rekisterinumerolla ei tietoja löytynyt. eikös siellä muuten pitäisi olla kaikkien liikennekelpoisten ajoneuvojen tiedot??

    Äänestä

  • wirtsu kirjoitti:

    olen eri mieltä tosta poliisin paikalle tulosta...ei anna apua tällasessa...mutta voitte jos se tulee autolla ottaa sen rekkarit ylös ja ilmoittaa rauhallisesti tarkistavanne kyseisen ihmisen tiedot rekisterikeskuksesta ja sen mukaan menette tekemään poliisille sen uhkailusta valituksen koska teitä oli siellä muitakin kuulemassa sen uhkailleen potkia koiraanne....jos säännöt ei sitä miellytä niin voi mennä kouluttamaan muualle koiransa ja olen sitä mieltä että koirapuisto ei muutenkaan ole mikään koirien koulutuspaikka vaan se on sitä varten että koirat saavat tutustua ja leikkiä siellä ja opetella sosiaallista käyttäytymistä toisiaan kohtaan...voi niitä koiraraukkoja jotka sillä ukolla on...en hauisi olla sen koira....tietämätön raukkis....siis se omistaja...pitäkää puolenne asiassa seuraavan kerran ja malttinne ja rauhallisesti ilmoitatte noi asiat sille...

    Tuollaiset asiat eivät valitettavasti kiinnosta virkavaltaa pätkääkään.

    Viime helmikuussa vein toista koiraani ulos pe-iltana töiden jälkeen klo.23:30 kuten aina. Mies huuteli kännissä meille ja koitti potkaista koiraani. Poistuin pikaisesti tilanteesta, mutta mies käveli perässä ja veti aseen taskustaan ja uhkasi ampua koirani (joka haukkui toki muutaman kerran kun mies rähisi). Tämä tarina on taivahan tosi. En ole elämässäni pelännyt niin paljon. Kaikki sekopäät saavat liikkua vapaalla jalalla.
    Ja kyllä vain, soitin 112 kun olin juossut minkä kintuista irtosi kotiin (onneksi 300m). "Tilanne on ohi, emme me enää mitään partiota sinne laita, kun et pysty varmasti sanomaan oliko se oikea ase, hyvää yötä". Että näin.. Olisi pitänyt jäädä sinne kyselemään vissiin aseen merkkiä ja mallia. Itkin aivan hysteerisenä koko yön (ei tuollaiseen oleta törmäävänsä elämässään, vaikka elokuvia katsellessa se aseilla leikkiminen tuntuu normaalilta). Seuraavana päivänä soitin poliisilaitokselle ja kysyin, että näinkö vähän siellä kiinnostaa. Päivystävä herrasmies kehotti heti tekemään rikosilmoituksen. Menin tekemään sen heti maanantaina..NOH, eipä ole vieläkään kuulunut mitään. Ilmoituksen vastaanottanut henkilö ei ollut pätkääkään kiinnostunut ja vähätteli tapausta, koska uhkaus oli kohdistunut minun omaisuuteen, eikä minuun. Mitä, jos ko.sekopää olisi ampunut ohi minuun? Tai seuraavan ulkoilijan, kun partiota ei laitettu. Noh, onneksi ei ampunut.

    Niin valitettavaa kuin tuo onkin, enpä usko poliisia kiinnostavan tuollaiset urpot :(

    Äänestä

  • Collieperhe. kirjoitti:

    Päivystävä mies sanoi, että vastaavaa on ollut ennenkin ja miehen tiedot puuttuvat. Minulla olisi ollu myös miehen kotiosoite, johon hän oli menossa, kun tilanne alkoi (ja näin hänet siellä myöhemminkin). Kysyin 112 kun soitin yöllä, että ettekö ota osoitetta, jos vaikka ampuu vaimonsa.. Eivätpä ottaneet. Omatkin yhteystiedot sai tuputtaa väkisin. Hienoa! Ymmärrän, että poliisilla on vähän henkilökuntaa, mutta 5kk, eikä edes puhelua asiasta....

    Äänestä

tulee mieleen, että ukko oli varmaan ekaa kertaa puistosa eikä yksinkertaisesti tiedä koirapuiston sääntöjä. jonkun ne hänelle pitäisin selvittää, törkeää käytöstä ko. ukolta.

Äänestä

olipas siinä typerä ihminen.
Olisi puistossa pitänyt olla jokin hyväntahtoinen iso koira haistelemassa hänen kallisarvoista omaisuuttaan, niin olisi voinut jäädä koirien pahoinpitelypuheet pienemmälle.
Oikein rupesi korpeemaan kun luin äijän käyttäytymisestä.
Minä olisin kyllä sanonut sille apinalle suorat sanat ja opastanut vaikka sitten ihan kädestä pitäen sääntötaulun luo lukemaan että mitä varten ne koirapuistot on!

Teidän ei tosiaankaan olisi tarvinnut lähteä puistosta, ettehän tehneet mitään väärin, toisaalta koirien parastahan siinä ( ainakin yleensä ) ajatellaan kun puistoon mennään ja on kyllä hyvä ymmärtää lähteä jos se koiralle on parhaaksi.

Huhuh. Toivottavasti ette enää joudu samaisen ukon kanssa samaan aikaan puistoon, tai sitten jos näette sen olevan tulossa, niin huutakaa jo ennenkuin pääsee sisään, että älä P*****e tule nyt tänne kun on meidän kalliiden koirien koulutus kesken!
Mitähän mahtaisi siihen sanoa. : )

Äänestä

inhottava vanha ukko!
Mitä ihmettä se änkee sinne puistoon koiriaan kouluttamaan? Taitaa olla ihan sekaisin!
Eikä tosiaan teidän olis tarvinnut poistua.
Olisitte vaan sanonu papparaiselle takaisin suorat sanat.

Äänestä
  • joo monta kertaa yritimme kyllä sanoa, mutta se vaan jatko ämmittelemistä ja koiramme uhkailua niin ei sinne sit uskaltanu jäädä olemaan jottei se kerkee toteuttaa uhkaustaan.. tidetään kyllä ettei meidän sieltä pois ois tarvinnu lähteä, mut ihan ittemme ja koiriemme turvallisuuden vuoksi katsoimme paremmaksi väistyä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

,.,.,..,., kirjoitti:

Olimme koirapuistossa tampereella tässä eräänä iltana. puistossa oli meidän kääpiöpinserin ja englanninspringerspanielin lisäksi pari muuta koiraa, jotka kaikki leikkivät sulassa sovussa juosten vapaana. kukaan ei ilmaissut agressivista käyttäytymistä millään lailla.

hetken kuluttua muuan herra tuli portista sisään kantolaukkuineen, ja me tietysti otimme koiramme hetkeksi kiinni jotta uudet tulokkaat pääsisivät rauhassa sisään. Laukusta ilmestyi kaksi luullakseni niin kutsuttua t-cup terrieriä. pieniä pitkäkarvaisia otuksia ne joka tapauksessa olivat. Päästimme omat koiramme irti uusiin tulokkaisiin tutustumaan. Silloin alkoi rähinä. ei koirien osalta vaan omistajan taholta. herra alkoi uhoamaan ja kiroamaan sekä ämmittelemään kovaan ääneen. Hänen kahden tonnin arvoiset ja kilon painoiset koiransa ovat täänne kuulema tulleet koulutettaviksi, eikä meidän kääpiöpinserimme saa tulla lähelle. Hänen koiransa olivat selvästi arkoja ja pelkäsivät. omamme olisi vaan halunnut tutustua ja leikkiä (meni luokse häntä heiluen ja etukumarassa). Niimpä herra uhkasi meitä poliiseilla ja uhkasi potkia pientä koiraamme jos emme poistu. Me poistuimme suosiolla, mutta jäin ihmettelemään, eikö koirapuisto olekkin juuri sitä varten, että kaupunkikoirilla on paikka missä juosta vapaana ja telmiä? Korostan vielä tässä vaiheessa että kukaan koira, ei meidä eikä muidenkaan missään vaiheessa käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti eikä agressiivisesti. Onko oikein että puistoon tuodaan koiria, jotka omistajansa mielestä ovat liian pieniä leikkiäkseen muiden kanssa, ja jotka ovat seillä pelkästään koulutustarkoituksessa.

Luin lähtiessäni puiston aidasta sen säännöt:
-anna koirasi juosta vapaana, tämä on paikka jossa voi vapaasti leikkiä ja temmeltää
-älä tuo puistoon koiraa joka on vihainen tai arka.

voi vain toivoa ettei meidän lähtömme jälkeen puistoon tullut muita koiria, kuinkahan heille olisi käynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu