Linux-jakeluista

Kiinnostaa sellainen juttu, että onko eri jakeluiden repoissa olevien ohjelmien saatavuudella mitään eroja?

Tarkoitan sitä siis, että Ubuntussa esimerkiksi on melkeen kaikki mahdollinen repoissa ja muutamalla hiirennäpäytyksellä saa kaikki koodekit ja vastaavat asennettua. Kun taas PcLinuxOsissa homma takkusi mulla siihen kun repot pisti vaan ei-oo:ta ja en osannut sitten manuaalisesti asennella mitään hienoja source-juttuja koneelle (näytönohjain, äänikortti, beryl, win32/mp3/avi/ymstms. koodekit jne.) Tiedän että se ohjelmien/koodekkien käyttö on lakitekninen juttu ainakin jenkeissä, mutta voisi silti olla jotenkin helpompaa tuo asentelu.

Eli siis kun täällä hehkutetaan monen moista Linuxia ("Ubuntu on vain yksi muiden joukossa, ei mikään erityisen erikoinen") niin, ei se paljon mua lohduttanut kun repot oli aika tyhjiä. Ubuntussa oli kaikki tarpeellinen. Debianissakin oli ongelmia koodekkien asentamisen kanssa (niitä ei vain valmiina ollut) - tai sitten vain en osannut etsiä. *buntuissa olen aina löytänyt helposti kaiken, sen takia niistä pidän.

Oon kyllä aika pihalla linuxien kanssa, vasta vuoden verran kokeillut kaikenlaista, mutta tuon nyt ainakin huomasin, että elämä Linuxin kanssa on aika ikävää jos repoista ei saa tarpeellisia asennettavia. Ei se ole aina niin helppoa lähteä itse etsimään ja kääntämään ohjelmia miljoonien virheilmoitusten kera.
11650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sabayonissa tuli mukana berylit,koodekit,näytönohjainajurit ja blaa blaa silmänruokaa...
Flash ei ollut esiasennettuna, mutta tarjos heti vaihtoehtoa asentaa se java uupui jne.

Ihan kaikkea ei paketinhallinnalla saa mm. enemy territory true combat elite ei lataudu, koska mirrorin kaista on kaputt ja jotenkin hiton vaikea ylipäätänsä löytää toimivaa mirroria tuolle pelille. Olis kiva kun joku sanois mistä sen varmasti saa Linuxille.

Ainakin kaikki tarpeelliset olen Sabayonin repoista löytänyt eli Kaffeinet,Amsn,K3B,pelejä jne. mitä nyt puuttuikaan.

Cinelerra on repoissa, mutta asennus kaatuu virheilmoitukseen perkeles.

Äänestä
  • Debianilla taitanee olla isoin varasto ohjelmia tällä hetkellä ja Ubuntuissakin varmaan melko lähelle Debianin pakettimäärää...

    Uusimmat softaversiot löytynee taasen Gentoo/Sabayon pakettivarastoista.

    Ubuntu 6.06,Debian Etch ja Sabayon 3.3 on mielestäni kaikki mainioita distroja joka suhteessa...

    Joku poltti hermonsa Sabayonin kanssa, no en sitten tiedä, mielestäni Sabayon on kuitenkin helppo.

    Äänestä

PCLinuxOS:issa on tähän asti kyllä ollut mukana koodekit valmiina. Repojakin tarvitsee olla vain yksi. Aika hyvin sieltä on kamaa löytynyt: PCLOSin pakettivalikoima ei ole laaja verrattuna Debianiin, mutta Texstar tekee yleensä suosituista ohjelmista nopeasti uudet paketit ja monesti tämä tapahtuu jonkun käyttäjän pyytäessä sitä. Aika hyvää palvelua.

Debianiin saa koodekit helposti lisäämällä multimediarepon yhdeksi lähteeksi. Esim. tuolla Debian-palstalla on useammassa ketjussa tarjolla Suomeen sopivat repot.

Olisiko niin, että ongelmasi on laiskuus hakea/lukea ohjeita. Mitään linux-distroa ei olisi koskaan syntynyt, jos kaikki olisivat yhtä saamattomia.

Äänestä
  • ">Olisiko niin, että ongelmasi on laiskuus hakea/lukea ohjeita. Mitään linux-distroa ei olisi koskaan syntynyt, jos kaikki olisivat yhtä saamattomia."

    Vittuilua täällä lähinnä newbiet kaipaavatkin. Jos kaikki linussityypit olisivat yhtä lailla sinun kaltaisiasi niin koko homma kuivuisi sisäsiittoisuuteen.

    Eivät kaikki osaa kaikkea mahdollista tietokoneilla, nostaisit edes hattua siitä että joku yrittää aivan yksin ihan pystymetsästä lähteä kokeilemaan.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    ">Olisiko niin, että ongelmasi on laiskuus hakea/lukea ohjeita. Mitään linux-distroa ei olisi koskaan syntynyt, jos kaikki olisivat yhtä saamattomia."

    Vittuilua täällä lähinnä newbiet kaipaavatkin. Jos kaikki linussityypit olisivat yhtä lailla sinun kaltaisiasi niin koko homma kuivuisi sisäsiittoisuuteen.

    Eivät kaikki osaa kaikkea mahdollista tietokoneilla, nostaisit edes hattua siitä että joku yrittää aivan yksin ihan pystymetsästä lähteä kokeilemaan.

    Äläpä nyt enää itke siellä. Äiti tulee kohta peittelemään ja auttaa sinua sitten aamulla ihan kädestä pitäen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Äläpä nyt enää itke siellä. Äiti tulee kohta peittelemään ja auttaa sinua sitten aamulla ihan kädestä pitäen.

    Hhoh. Voi elämä mikä asenne sulla :)), tyyppi alunperin vaan kysyy ihmisten näkemyksiä ja sä alat heti vittuilemaan. :D Onnea vaan elämässä, sitä tuut tarvitsemaan tuolla asenteella.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Hhoh. Voi elämä mikä asenne sulla :)), tyyppi alunperin vaan kysyy ihmisten näkemyksiä ja sä alat heti vittuilemaan. :D Onnea vaan elämässä, sitä tuut tarvitsemaan tuolla asenteella.

    Sinä voisit harjoittaa sisälukutaitoasi. Onnea haasteeseen.

    Äänestä

  • ´', kirjoitti:

    Sinä voisit harjoittaa sisälukutaitoasi. Onnea haasteeseen.

    Ihme vääntämistä. Kuinka vanha sä olet? Jotain 17, 18?? Kauhean lapsellista tuollainen mossottaminen.

    Jos tyyppi joka ei selvästi tiedä linusseista (sanoo myös sen) kysyy viisaammilta mielipiteitä ja näkemyksiä niin ei se vaadi vittuilua vastaukseksi. :D Ihan ystävän vinkkinä, jos joku ei tiedä niin häntä voi ystävällisesti neuvoa. :)

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Aloita harjoittelu edellisestä vastauksesta.

    Äänestä

  • ´', kirjoitti:

    Aloita harjoittelu edellisestä vastauksesta.

    huijattua meitä. Nimitttäin mä luulen että vittuiluviestit ja tollaiset "yhyy, äiti tulee peittelemään" viestit on oikeasti peräisin jonkun vittumaisen wintoy-trollin näppikseltä.

    Fiksumpaa porukkaa luulisin linux-käyttäjien olevan, toki huonoja päiviä kaikilla mutta yleinen käytöstaso on parempaa linux-käyttäjien keskuudessa kuin mitä on wintoy-käyttäjien keskuudessa.

    Äänestä

  • ette saa kirjoitti:

    Selvästi koko ketjun on aloittanut ubuntu-trolli, joka ei jaksa lukea riviäkään ohjeita ja purkaa sitten kykenemättömyyttään täällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bill-setä kirjoitti:

Kiinnostaa sellainen juttu, että onko eri jakeluiden repoissa olevien ohjelmien saatavuudella mitään eroja?

Tarkoitan sitä siis, että Ubuntussa esimerkiksi on melkeen kaikki mahdollinen repoissa ja muutamalla hiirennäpäytyksellä saa kaikki koodekit ja vastaavat asennettua. Kun taas PcLinuxOsissa homma takkusi mulla siihen kun repot pisti vaan ei-oo:ta ja en osannut sitten manuaalisesti asennella mitään hienoja source-juttuja koneelle (näytönohjain, äänikortti, beryl, win32/mp3/avi/ymstms. koodekit jne.) Tiedän että se ohjelmien/koodekkien käyttö on lakitekninen juttu ainakin jenkeissä, mutta voisi silti olla jotenkin helpompaa tuo asentelu.

Eli siis kun täällä hehkutetaan monen moista Linuxia ("Ubuntu on vain yksi muiden joukossa, ei mikään erityisen erikoinen") niin, ei se paljon mua lohduttanut kun repot oli aika tyhjiä. Ubuntussa oli kaikki tarpeellinen. Debianissakin oli ongelmia koodekkien asentamisen kanssa (niitä ei vain valmiina ollut) - tai sitten vain en osannut etsiä. *buntuissa olen aina löytänyt helposti kaiken, sen takia niistä pidän.

Oon kyllä aika pihalla linuxien kanssa, vasta vuoden verran kokeillut kaikenlaista, mutta tuon nyt ainakin huomasin, että elämä Linuxin kanssa on aika ikävää jos repoista ei saa tarpeellisia asennettavia. Ei se ole aina niin helppoa lähteä itse etsimään ja kääntämään ohjelmia miljoonien virheilmoitusten kera.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu