Venäläiset tekevät SUUR-hyökkäyksen Virooon lähipäivinä
Hyökkäys
Puutin
9693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eivät hyökkää. Heillä olisi silloin vastassa koko Nato ja koko EU. Aivan niin tyhmiä he eivät sentään ole.
Itse asiassa kyseessä taitaa olla Venäjän sisäpolitiikka (suurissa maissa ulko- ja sisäpolitiikka ovat aikalailla sama asia). Venäjällä ovat pressanvaalit tulossa ja nyt Putinin hallinto pohjustaa joko Putinin oman ehdokkaan valintaa tai sitten perustuslain muuttamista, jotta Putin saisi kolmannen kauden. Uhoaminen vahvistaa Putinin hallinnon asemaa, sota saattaisi vaarantaa sen pahasti.
jättämällä paljon venäläisiä Viroon sen itsenäistyessä. Sitähän tämä heijastelee.
Jotkut tapahtumat synnyttävät ajatuksen, että kaikki venäläiset eivät vielä ole kuulleet Viron itsenäistyneen ja että siellä on oma lainsäädäntö.
Ruotsalaistenkin ovat vielä Suomessa, vaikka tulivat jo 1100-luvulla.
eikä koko rintaman leveydeltä. Tommonen viron kokoinen pläntti on äkkiä integroitu.
Viron viimeset ajat itsenäisenä on pian ohi.
Ja höpö, höpö. Sodan ja miehityksen veikkaajat eivät näytä ymmärtävän historiasta, politiikasta ja poliittisesta historiasta höykäsen pölähtävää.
Venäjä on tässä kokeillut rajojaan ja nyt lopettamassa vouhkaamistaan, mikä näkyy mm. sen na(t)shi-porukan poistumisena Viron Moskovan lähetystön luota. Viro on Nato-maa eikä Venäjä sellaista miehitä. Ilman Nato-jäsenyyttä tilanne voisi olla aivan toisenlainen.
Lähinnä totuutta tässä keskustelussa on ollut tuo nimim. kommentinjättäjä.
kuka on oikeassa, ja kuka on lukenut poliittista hissaa, ja kuka ei.
ainoa järkevä tapa on lukea uutisia nashin "meikäläisten" nettisuvuilta ja sitten täältä, sekä viron keskustelupalstoilla.
ihan selkeästi on nähtävissä tunteiden kärjistyminen nuorten keskuudessa virossa, venäjällä, sekä myös täällä suomessa.
nashilaiset on alkanut meuhkata ja meuhkaavat vielä pitkään. nashilasille on myös ihan sama, onko suomi liittynyt natoon, vai ei. samoin, heitä ei kiinnosta viron natojäsenyys.
venäjä nyt sattuu olemaan niin suuri maa, että sieltä tulee nyt, sekä tulevaisuudessa löytymään ääriainesta eri mittakaavassa, kuin suomesta, tai virosta.
joten nashilaiset tulevat meukkaamaan pitkään venäjällä.
...eivät määrää Venäjän päätöksentekoa.
Luepa tämän päivän Hesarin pääkirjoitussivu. Sieltä löytyy asiantunteva kirjoitus venäläisten (muidenkin kuin huligaanien) toiminnasta.
Na(t)shi-nuoret eivät soita aloita, vaan valtio. Valtio päättää myös mahdollisista miehityksistä. Siksi on paljon tärkeämpää tietää, miten se toimii kuin seurata huligaanien toimintaa - huligaanien, jotka kuitenkin edustavat pientä tietämätöntä, poltiikkaa ymmärtämätöntä ja helposti harhaanjohhdettavaa vähemmistöä.
Nämä järjestöt "nashi" ja "malodaja gvartija" määrää todellakaan mitään. Nämä tekevät vain sitä mitä heidän on määrätty tekemään. Ilman Putinin ja "edinaja rossia / yhtenäinen venäjä"-puolueen hyväksyntää maassa ei pidetä mitään mielenosoituksia kovin kauan ja seuraamuksitta.
Muuten, tämä näytelmähän on vielä kesken -loppunäytös puuttuu. Pääosien esittäjät eivät ole vielä esiintyneet. Sankarillista, kansallistunnetta kohottavaa ja komeaa loppua ei ole vielä esitetty.
Onko käsikirjoitusta muutettu..?