Hei!
Olen viisitoista vanha tyttö. Mietin usein, mikä mussa on vikana, kun en löydä poikaystävää. Minua on sanottu nätiksi ja vaikka mitä, mut jostain syystä en vaa löydä ketään. Kaveripoikia on ainoastaan kaksi, eikä nekään oo oikeestaan mitään kavereita silleen vaan vaa meidän luokkalaisia. On ihan hirveetä kun ei ole ees ketää kelle puhua omista asioistaan. Jos koitan puhua jollekin "kaverille" (niitäkin on peräti kaksi...) ni niitä ei kiinnosta ja ne vaa vaihtaa puheenaihetta. Ja missähän niitä poikia nyt voi tavata, ku "kaverit" ei koskaan pyydä mihinkään vaan tekee kaikkee vaa keskenään... Ahistaa oikeesti. Miten saisin kiinnitettyä jätkien huomion? Mä en jaksa olla enää yksin. Ois niin ihana jos ois joku jonka syliin vois vaan käpertyä ja jonka olkapäätä vasten vois itkee ja jonka kans jakaa kaikki ilot ja surut.. So sad. Kaikilla muilla on ollu miljoona poikaystävää, mulla ei yhtään. Kaikki on paljon kokeneempia ku mä. Olen jotenkin alkanut kammota sosiaalisia tilanteita (vaikka välkät kaverin kanssa yksin), pelkään että toinen ei pidäkään minusta jos/kun olen hiljainen tai tyhmä tai jotain.. Lisäksi tunnen olevani ruma.
Kellään samanlaisia tuntemuksia? Lisäks musta tuntuu että elämä on vaan yhtä suorittamista... Kokoajan kokeita ja juttuja jotka pitäs osata mut ei vaa osaa.. Ja oon niin ujo ja huono, en mä varmaan koskaan saa kavereita lisää puhumattakaan poikaystävästä. Huoh. Vastatkaa jos joku jaksaisi. Arvostaisin sitä todella.
Olen viisitoista vanha tyttö. Mietin usein, mikä mussa on vikana, kun en löydä poikaystävää. Minua on sanottu nätiksi ja vaikka mitä, mut jostain syystä en vaa löydä ketään. Kaveripoikia on ainoastaan kaksi, eikä nekään oo oikeestaan mitään kavereita silleen vaan vaa meidän luokkalaisia. On ihan hirveetä kun ei ole ees ketää kelle puhua omista asioistaan. Jos koitan puhua jollekin "kaverille" (niitäkin on peräti kaksi...) ni niitä ei kiinnosta ja ne vaa vaihtaa puheenaihetta. Ja missähän niitä poikia nyt voi tavata, ku "kaverit" ei koskaan pyydä mihinkään vaan tekee kaikkee vaa keskenään... Ahistaa oikeesti. Miten saisin kiinnitettyä jätkien huomion? Mä en jaksa olla enää yksin. Ois niin ihana jos ois joku jonka syliin vois vaan käpertyä ja jonka olkapäätä vasten vois itkee ja jonka kans jakaa kaikki ilot ja surut.. So sad. Kaikilla muilla on ollu miljoona poikaystävää, mulla ei yhtään. Kaikki on paljon kokeneempia ku mä. Olen jotenkin alkanut kammota sosiaalisia tilanteita (vaikka välkät kaverin kanssa yksin), pelkään että toinen ei pidäkään minusta jos/kun olen hiljainen tai tyhmä tai jotain.. Lisäksi tunnen olevani ruma.
Kellään samanlaisia tuntemuksia? Lisäks musta tuntuu että elämä on vaan yhtä suorittamista... Kokoajan kokeita ja juttuja jotka pitäs osata mut ei vaa osaa.. Ja oon niin ujo ja huono, en mä varmaan koskaan saa kavereita lisää puhumattakaan poikaystävästä. Huoh. Vastatkaa jos joku jaksaisi. Arvostaisin sitä todella.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ymmärrän sua ehkä osittain.. Kaikille tulee aina joskus tollasia yksinäisyyden hetkiä ja hetkiä jollon kaipaa tosi paljon poikaystävää. Mutta oikeesti, säki oot viel niin nuori ettei välttämättä kannata ees kahlita itseään.. Yritä aatella positiivisesti. :) Ja älä ainakaan aattele niin, että muilla on niin monta ja blaa blaa blaa. Se pahentaa tilannetta! Et kai sä halua miljoonaa poikaystävää? Siitähän kertyy melko maine jos niin monta on. :) Sun pitäis saada ehdottomasti itseluottamusta lisää, mikä ei helppo juttu olekaan. Tärkeintä kuitenki ettet ala muuttamaan ittees, sosiaalisissa tilanteissa oot ihan oma ittes.. :) Mulla on ollu tollasta kaikenlaista niinku sä kirjotit. Se vaan meni ohi sitte ajallaan! Nyt tällä hetkellä, en seurustele ja olen täysin tyytyväinen. Ja joskus olen ollut melkeinpä katkeroitunut kun itsellä ei ole poikaystävää. Kyllä se siitä, tsemppiä. :)
helsingistä ?
Moi! Mul on ollut ihan samanlaisia tunteita kuin mitä sulla, tosin mua tän tyyppiset ajatukset rupes häiritsemään vasta 17-vuotiaana kun vuotta nuorempi pikkuveli alkoi seurustelemaan. Mua ahisti kanssa kerran tosi paljon, ja tuli sellanen tunne että pakko päästä puhumaan jollekin tai mä räjähdän. Mutta nyttemmin, noin puol vuotta myöhemmin, tollaset tunteet on alkanu hälventyä. Tapasin koulussa yhden tosi kiinnostavan pojan, tosin en oo uskaltanu vielä mennä kunnolla puhuu tälle, koska oon sun tavoin myös ujo. Huomasin myös et rupesin kattoo mun elämää eri tavalla. Huomasin, et mulhan onkin aika paljon kavereita ja ystäviä joihin voi tukeutua hädän hetkellä, enkä ookaan niin yksin kuin kuvittelin olevani. Sun täytyy vaan rohkaistua, ja jos on joku poika johon oot ihastunu, niin meet vaan rohkeesti juttelemaan. Ja poikiahan nyt näkee ja tapaa missä vaan; koulussa, leffoissa, urheilukentillä.. Ihan samoissa paikoissa kuin muitakin ihmisiä. Sun pitää nyt vaan rohkaista ittes ja mennä jutteleen ihmisille. Ja jos sua alkaa enemmän ahdistaa niin kannattaa puhua vanhempien tai sisarusten kanssa koska se oikeesti helpottaa. Voimia sulle!
Minä olen helsinkiläispoika joka on saman ikäinen kuin sinä. Minä olen kolme kertaa yläasteen aikana meinannut saada tyttöystävän, mutta kertaakaan ei olla ehditty edes tutustua, kun suhde kariutuu jo alkumetreillä. Olen aika lihava (ainakin omasta mielestäni), nössö, itken usein (mutta en aina), olen suuri Paavo Pesusieni-fani, minulla on ärrävika, en ole rikas (mutten köyhäkään. Perheeni tulee hyvin toimeen), olen hyvin taikauskoinen (pelottaa aina perjantaina 13.päivä, ripottelen suolaa olkapääni yli, jos sitä tippuu pöydälle. Kammoksun mustia kissoja, peilien särkymistä ja tikapuiden alittamista) enkä ikinä biletä vaan vietän perjantai-illat rauhallisesti kotona. Jos asut pääkaupunkiseudulla ja olet luotettava, ystävällinen, huumorintajuinen, kiltti, rehellinen, tupakoimaton (en halua seurustella röökiä vetävän tytön kanssa) ja hyväksyt minut sellaisena kuin olen huolimatta kaikesta niistä ominaisuuksista, joita väheksyn, niin voisin ehkä ryhtyä poikaystäväksesi. Meseä en osaa käyttää, mutta voimme lähettää toisillemme sähköpostia. Osoitteeni on [email protected].
No miten on? Haluaisitko joskus styylata kanssani?
provo! :D:D
sorry mut en asu lähelläkään pääkaunkiseutua, oikeestaan ihan korvessa. (: (jossain savossa, en kerro enempää...)
Moi!
Minulla on täsmälleen sama tilanne ja se suoraan sanottuna vituttaa minua. Minulla on tasan 1 kaveri jolle voin puhua asioistani. Tämäkin kaveri asuu toisella puolella suomea ja se kyllä harmittaa välillä.
Olen käynyt kaikki mainitsemasi tunnetilat läpi ja voin sanoa minäkin kokemuksesta että mitään miellyttävää se ei todellakaan ole. Tilanne minulla on valitettavasti edelleen sama, mutta jaksan kun en yksinkertaisesti surkuttele tilannettani ja suhtaudun asioihin positiivisesti.
Hyvää kevättä sinulle.
T: Synkopoppi
Tiedän ton kirjoittajan oikeesti, eikä viesti ole provo=)
Voi ressukkaa... Mutta et kyllä ole yksin tuollaisten ongelmien kanssa.. Meitä on hyvin monia joilta se ei vain luonnista yksinkertaisesti... Jaksamisia ja paljon kaikkea kivaa sulle, koita jaksella.. Kyllä se jostain vielä vastaan tulee ;).. Ja kauneus tosiaan on katsojan silmissä.. :)
mä taas nauttisin jos saisin olla yksin, no kuitenki... Ei siitä todellakaa kannata ottaa paineita jos muilla on ollu jo monta suhetta. siitä menee hohto jos kokoajan vaihtuu ymym. sit ku joskus löydät sen oikeen aarteen ni se sit on oikeesti mahtavaa. harmittavaa on se jos ei oo frendiä jolle puhua.:(
tiätkö, mun systerillä on sosiaalisten tilanteitten pelko. se tuli ilmi terapiassa. nyt ku se tietää mikä sillä on ni se osaa varautua siihen ja on kai saanu jotaki lääkejuttujaki joita voi ottaa esim.työhaastattelu tilanteissa tms.
toivottavasti pian löytäisit jonku tosiysätvän. muista et poikaki voi olla tosi läheinen ystävä, ei aina tarvi seurustella..