Oonko ainut jota pelottaa mennä ammattikorkeeseen? Tuntuu vaan pelottavalta et täytyy alottaa täysin uus elämä uudessa kaupungissa, ja ei riitä että pitäisi pärjätä koulussa..Pelottaa että ei ole ainuttakaan tuttua kaveria mukana turvana ja tukena. Uusiin ihmisiin on mukava tutustua, mutta joskus se tuntuu niin vaikeelta..Kuulostaa ehkä tyhmältä, mut meinaa olla vähän paniikkia kaiken takia..
uudet tuttavuudet
pelokas
11930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen opiskellut vuoden ammattikorkeassa uudella paikkakunnalla ja nyt on asiat jo ihan hyvin, paljon uusia kavereita yms. Mua alkoi jännittämään lähinnä siinä vaiheessa, kun pakkasin kamat autoon ja lähdin ajelemaan kotoa tänne uudele opiskelupaikkakunnalle. Jännitti sekä muuttaa omilleen, vaikka sitä oli odottanutkin ja tietysti uusien kavereiden saaminen.
Hyvin kuitenkin kävi. Olen saanut paljon kavereita, jopa hyviäkin sellaisia. Kaikilla ei ilmeisesti käy aivan yhtä hyvä tuuri. Esim. meidänkin luokka on hieman jakautunut ja siellä on valitettavasti myös muutamia "yksinäisiä" heppuja joita on hieman vaikea lähestyä, mutta ehkä he viihtyvät yksikseen.
Noita yksinäisiä, vaikeasti lähestyttäviä tyyppejähän löytyy valitettavasti lähes jokaisesta koulusta. Monet ajattelevat just tuohon tyyliin, että antaapa heidän olla omissa oloissaan, kun eivät näytä kavereita haluavan. Olisiko mitään idistä yrittää edes pyytää heitä mukaan johonkin? Siinähän sen näkee, onko kyse ollut pelkästään yliujoudesta ja huonosta itsetunnosta vai yksinkertaisesti itsenäisestä luonteesta.
Te, jotka itsekin olette pelänneet jäävänne ilman ystäviä uudella paikkakunnalla, varmaan ymmärrätte hyvin niitä, joille tosiaan on huonosti käynyt. Monta vuotta yksinäisyydessä on ankeaa, tiedän kokemuksesta. Syrjäytymiskierre pitäis saada katkaistua, mutta usein tyypin omat voimat eivät siihen riitä. Itsetunto täytyis saada kohoamaan.
Tämähän nyt ei mitenkään liittynyt alkuperäiseen aiheeseen, mutta oli aivan pakko kommentoida. Eihän ole liian vaikeaa kysäistä, lähtiskö henkilö vaikkapa kahville koulun jälkeen, vai?
Pisti silmääni tuo "... yksinäisiä, vaikeasti lähestyttäviä tyyppejähän löytyy valitettavasti lähes jokaisesta koulusta..."
Onhan se niin ettei ole kiva katsella niitä, jotka ovat aina vaan yksin. Muttei se valitettavaa ole. On myös ihmisiä, jotka haluavat olla paljon yksin.
Kuten minä. Niin monta vuotta olen jo harrastanut tuollaista että sitä ei edes pidä luonnottomana. Toki minullakin on muutamia kavereita koulussa, mutta aika paljon olen itekseni.
Mutta tarkoitukseni ei ollut pilata n84:n hyvää ajatusta. Ottakaa vaan ne vähemmänkin kiinnostavat kaverit mukaan juttuihinne! Kyselkää kuulumisia, vaikka edes miten koe meni, koskas niitä kokeita taas on tai vaikkapa tuutko meijän ryhmään tekemään harjoitustyötä...ihan pieniä juttuja. Kokemuksesta voin sanoa että tuollaiset asiat lämmittävät. Tulee sellainen tunne että "hei mää kuulun tuohon joukkoon, musta välitetään".
Sinällään kouluhan ei aiheuta syrjäytymistä. Onhan siinä juttuja jotka liikuttaa. Mutta jos kouluun on vaikea lähteä, syrjäytyminen saa hyvän kasvualustan
Täytyy myöntää, että onhan sitä tullut oltua ehkä vähän itsekäskin, mutta ei se lähestyminen aina ole niin helppoa. Tuntuu, ettei itselläkään aina meinaa rohkeus riittää mennä juttelemaan "vieraille" luokkakavereille. En ole minäkään mikään aina sanavalmis rohkea suupaltti.
Juu, minä olen myös henkilö joka pitää yksinolosta, mutta toisaalta osaan olla myös sosiaalinen, joten paljon on kavereitakin. Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun joku kaveria haluaa alkaa ikään kuin liian tuttavalliseksi, siis 'roikkuu' koko ajan perässä jne. Toisaalta se myös rasittaa, että kun ei huvita bilettää niin ei huvita ja silti ajoittain kinutaan mukaan. Mutta minä olen toisaalta hieman vanhempi kuin ilmeisesti useimmat täällä kirjoittavat, ja olen jo itsenäistynyt vuosia sitten.
Joo, lähestykään vaan niitä yksinäisiä ihmisiä, mutta älkää turhaan loukkaantuko jos he sattumalta ovat valinneet yksinolonsa ihan tarkoituksella eivätkä välttämättä halua tutustua.
jep, itsellänikin sama! Kavereita on, mutta tosiaan alkaa ahdistamaan jos liian läheiseksi alkaa välit käymään. Erään kerran sanoin aika pahasti kaverille kun koko ajan oli mun seurassa. No, välit meni etäisemmiks, harmi kun aivan loistava tyyppi on, mutta puhutaan edelleen jos satutaan kohtaamaan.
Mulla on vapaa-ajalla ihan oma elämä, johon ei hirveemmin kuulu koulukavereita. Ei se mua haittaa. Toki jotkut ottaa nokkiinsa kun en lähde keskiviikkoiltana baariin tms, mutta ei mulla olis siihen rahaakaan ja toisaalta en jaksais keskellä viikkoo bilettääkään. Enkä oikeestaan edes viikonloppuisinkaan. Mulla on elämässä niin paljon muuta sisältöä, jotta mua ei edes jaksa kiinnostaa. Ja en näe järkeväksi lähteä baariin vain koulukavereiden takia jos en itse siellä viihdy.
mulla.. Tuntuu ihan kuin toinen puoli itsestä katois, kun pitkäaikanen hyvä ystävä [hän erityisesti kaikkien muiden lisäksi] menee ihan muualle.
Pelottaa tosiaan,ettei muka saa uusia ystäviä (tosin en varmasti löydä samanlaista ihmistä toista... :( sellaista, joka tuntis mut niin hyvin) Mutta kylläpä sitä töidenkin kautta tutustuu uusiin ihmisiin niin miksi sitten ei koulun? Joten eipäs masennuta, kyllä se siitä...kai!
Tuo valitettavasti kuuluu kasvamiseen, aikuistumiseen ja itsenäistymiseen. Tiukkaahan se ero tekee, mutta toisaalta siinä kumipikin kasvaa sitten tahoillaan omiksi persoonikseen ja löytää 'oman elämänsä' ja itsenäisyytensä. Kun tutustut uusiin ihmisiin löydät todennäköisesti myös itsestäsi uusia puolia, tai toisin sanoen kasvat ihmisenä.
Oikeastaanha koko elämä on jatkuvaa identiteetin rakentamista ja mukauttamista erilaisiin tilanteisiin; emme ole koskaan valmiita. Tästä johtuen ero vanhaan ja totuttuun juuri nuoruudessa saattaa tuntua kovin ahdistavalta ja pelottavalta.
Olin itse samassa tilanteessa, kun lähdin opiskelemaan yliopistoon. Yhtään ainutta ihmistä en kaupungista tuntenut, mutta pienryhmäohjaus oli hyvin järjestetty ja siinä tutustui heti pieneen porukkaan. Siitä sitä sitten oppi tuntemaan muitakin kun oli jo pari kaveria kenen kanssa liikkua. Muutenkin olen huomannut, että jo sillä voi tutustua, että kysyy jotain toiselta, joka on samalla kurssilla. Alussa se on vielä helpompaa, kun moni muu on samassa tilanteessa ja etsii kavereita. Paljon auttaa jos harrastat jotain, esim sählyä tai soitat jotain. Kouluilla on omia harrastusryhmiä, joihin kannattaa liittyä.
Itsestä ainaski on mukavampi aloittaa uus koulu kun ei oo entisiä tuttuja. Oppii sitten helpommin tutustumaan niihin uusiin ihmisiin ihan itsekseen. Jos tuttu frendi olis matkassa niin saattais helposti jäädä vain sen frendinsä kanssa pyörimään.
Ja so what jos et mitään bestistä saa? Varmaan tunneille ja harjoituksiin kuiteskin sen verran kavereita saat luokaltasi, että ei tarvii ihan yksin olla. Vapaa-ajallasihan sulla voi sitten olla ihan eri porukat.
Itselle ainaskin se koulunkäynti on pääpointti. Jos jollain kurssilla ei oo tuttuja niin ei paljoo haittaa. Itsellenihän varten mä opiskelen.
Eikä täällä koulussa ainakaan kenenkään oo tarvinnu yksin olla.
Yks ei niin hyvä, mutta toimiva tapa saada ystäviä uudessa koulussa on polttaa tupakkia. Itse ainakin onnistuin saamaan aluksi kavereita juuri pihalla tupakilla. Ja voihan sitä notkua siinä seurassa vaikkei polttaisikaan. Ainakin toimii.