Olen hajalla. Yritän kirjallisuutta lukemalla saada jotakin selkeyttä itseeni ja olotilaani. Läheisriippuvuutta käsittelevät kirjat auttavat näkemään, mistä lapsuudenperheessäni ja nykyisessä olotilassani oikein on kyse. Tommy Hellstenin kirjat ovat koskettaneet, vaikka en niitä Jumala-ja Jeesus-juttuja aina sulatakaan.
No, nyt luin Irene Kristerin kirjan, johon Hellsten oli kirjoittanut esipuheen. Luettuani 60 sivua asiallista tekstiä sain yhtäkkiä naamalleni kylmää vettä. Kristerin mukaan nainen, joka on kasvanut alkoholistiäidin hoivissa, ryhtyy ehkä naisasianaiseksi, joka uskoo vihaavansa miehiä, mutta oikeasti kadehtii heitä ja halveksii naisia.
Pahin oli kuitenkin seuraava teksti: "Hänestä voi myöskin tulla lesbo, joka vihaa naista itsessään, mutta kaipaa äidin syliä ja rakkautta. Koska hänessä ei ole sisäänrakennettuna rakastavaa äitiä itsessään, hän ottaa sen toiselta naiselta."
Olen sairaasta perheestä ja siksi rikki. Mutta että lesboutenikin olisi pelkkää rikkonaisuutta. Se satuttaa. Kun yritän parantua haavoistani, saan silmilleni tällaista, joka hyökkää kaikkea sitä kaunista ja tervettä vastaan, mitä luulin minun ja tyttöystäväni välillä olevan.
Tietääkö joku kirjailijan joka kirjoittaisi läheisriippuvuudesta ilman että luokittelee lesbouden rikkinäisyydeksi?
No, nyt luin Irene Kristerin kirjan, johon Hellsten oli kirjoittanut esipuheen. Luettuani 60 sivua asiallista tekstiä sain yhtäkkiä naamalleni kylmää vettä. Kristerin mukaan nainen, joka on kasvanut alkoholistiäidin hoivissa, ryhtyy ehkä naisasianaiseksi, joka uskoo vihaavansa miehiä, mutta oikeasti kadehtii heitä ja halveksii naisia.
Pahin oli kuitenkin seuraava teksti: "Hänestä voi myöskin tulla lesbo, joka vihaa naista itsessään, mutta kaipaa äidin syliä ja rakkautta. Koska hänessä ei ole sisäänrakennettuna rakastavaa äitiä itsessään, hän ottaa sen toiselta naiselta."
Olen sairaasta perheestä ja siksi rikki. Mutta että lesboutenikin olisi pelkkää rikkonaisuutta. Se satuttaa. Kun yritän parantua haavoistani, saan silmilleni tällaista, joka hyökkää kaikkea sitä kaunista ja tervettä vastaan, mitä luulin minun ja tyttöystäväni välillä olevan.
Tietääkö joku kirjailijan joka kirjoittaisi läheisriippuvuudesta ilman että luokittelee lesbouden rikkinäisyydeksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hellsten on saanut Setan rotta-"palkinnon" aikoinaan ennakkoluuloisista teoksistaan.
Minä olen läheisriippuvainen ja rakennan riippuvuussuhteita, vedän riippuvaisia puoleeni.
Minulla siinä on se, että saan näennäisesti valtaa ihmiseen, joka "avuttomana" makaa maassa minun jaloissani. Sellaiset ovat minulle toissijainen narsistinen lähde eli saavat minut tuntemaan itseni tarpeelliseksi ellei välttämättömäksi, hyväntekijäksi ja messiaaksi. Olen Pronssisoturi jota ei siirretä!
Tietysti tämä ihminen ei ole avuton vaan ollessaan päihderiippuvainen hän on kehittynyt mestariksi riistämään minunkaltaisiani avuttomuudellaan.
Mistään rakkaudesta ei ole kyse, vaan valta-asetelmista!
Onko sinulla vääristynyt minä: http://sfhelp.org/01/false-self.htm
Sellainen tulee lapsuudesta jossa sinua on kohdeltu kylmästi.
Huoh, ai tuollaista sen Hellstenin ajatuksista sitten paljastuu....no, paras lopettaa lukeminen.
Minulla on varmaankin vääristynyt minä. Olen kestänyt kamalia ihmissuhteita, joissa toiset ovat käyttäneet minua hyväksi. Olen yrittänyt olla tarpeellinen, vääntää itseni sellaiseksi että minua tarvitaan ja minusta tullaan riippuvaiseksi.
Jossain vaiheessa lopetin tällaiset ihmissuhteet, pistin välit poikki moneen. Silti pelkään, etten kykene terveitä ihmissuhteita solmimaankaan, että aina päädyn vaan riippuvuussuhteisiin. Pelkään, etten osaa oikeasti rakastaa ketään. Kun olen paremmassa kunnossa tunnen osaavani rakastaa ja hämmästyn sitä, kuinka hyvää elämä voi olla. Kohta epäilen, en usko itseeni.
Onko joku saanut apua Al-Anon tai AAL-ryhmistä? Haluaisin mutta en uskalla mennä niihin, kun pelkään että siellä on vaan heteroita jotka katsovat minua kuin friikkiä.
"Voi ei....
Kirjoittanut: Siniviitta 3.5.2007 klo 21.35
Minulla on varmaankin vääristynyt minä. Olen kestänyt kamalia ihmissuhteita, joissa toiset ovat käyttäneet minua hyväksi. Olen yrittänyt olla tarpeellinen, vääntää itseni sellaiseksi että minua tarvitaan ja minusta tullaan riippuvaiseksi.
Jossain vaiheessa lopetin tällaiset ihmissuhteet, pistin välit poikki moneen. Silti pelkään, etten kykene terveitä ihmissuhteita solmimaankaan, että aina päädyn vaan riippuvuussuhteisiin. Pelkään, etten osaa oikeasti rakastaa ketään."
Arvaa mitä, tuo on täsmälleen se, miten minä tunnen.
Minä haluan tarjota rakastamalleni naiselle hyvän parisuhteen ja kodin. Mutta ensin on minun muututtava. Muutos pään sisällä tuntuu vain kovin mahdottomalta.
Minä olen omaksunut tämän natsistisen "tulos tai ulos"-ajattelun, siis että minun on ansaittava teoillani se, että minua rakastetaan. Kun teen työtä ja suoritan, olen hyvä, kun en siihen pysty, en ole minkään arvoinen. Ja sitten päädyn emoksi alkoholistille tai huumeriippuvaiselle.
Minäkin olen paljolti erakoitunut. Koska ihmissuhteeni vääristyvät ja koska vapaaehtoistyössä palan loppuun, pistän ihmissuhteet poikki ja olen yksin.
Mutta näinkään ei ole hyvä. Kun on vähän aikaa kaikesta kuviosta ulkona saati niin kuin minä, että on paljon aikaa ulkona, niin uusiin ihmisiin tutustuminen onkin vaikeaa ja kynnys käydä missään on korkea.
"Onko joku saanut apua Al-Anon tai AAL-ryhmistä? Haluaisin mutta en uskalla mennä niihin, kun pelkään että siellä on vaan heteroita jotka katsovat minua kuin friikkiä."
CoDA eli läheisriippuvaisten ryhmä tapasi Helsingissä, mutta en kokenut siitä olevan apua. Vika oli paljolti ryhmässä, mutta myös minussa. Uskonnon uhrina en pysty terapeuttiseen jumalsuhteeseen.
Kristinusko taipuu IMO huonosti näihin asioihin ja kun olin uskovainen, se oli minulle vain väylä polttaa itseni loppuun auttamalla muita lähimmäisenrakkauden nimissä. Yritin ansaita paikkani Jumalan silmissä. (Joku uskovainen voi sanoa tähän, että "yksin armosta", mutta Raamatussa on esimerkiksi Jaakobin kirjeessä tarpeeksi materiaalia tekojen kristillisyyden perustelemiseen)
Paitsi että olen kova antamaan, olen myös huono ottamaan vastaan. Minä pelkään, että jos minä olen heikko, muutun arvottomaksi. Minulla on ihan tosia kokemuksia siitä. Siksi se, että nainen rakastui minuun ei sen takia mikä olin, vaan SIITÄ HUOLIMATTA oli elämäni ihanin kokemus.
>>"Uskonnon uhrina en pysty terapeuttiseen jumalsuhteeseen.
Kristinusko taipuu IMO huonosti näihin asioihin ja kun olin uskovainen, se oli minulle vain väylä polttaa itseni loppuun auttamalla muita lähimmäisenrakkauden nimissä. Yritin ansaita paikkani Jumalan silmissä.">>
Oi kuinka tuttua! Nyt ymmärrän, miksi nuo Jumala-jutut häiritsevät niin paljon. Kun se Jumala, jonka itse omassa lahkossani opin tuntemaan, ei rakastanut minua sellaisena kuin olen. Aina se vaati lisää, lisää, lisää. Koko ajan piti antaa vaikka itsellä ei ollut mitään. Lopulta se hylkäsi minut kokonaan, kun en toiminut niin kuin se odotti.
>>"Minä olen omaksunut tämän natsistisen "tulos tai ulos"-ajattelun, siis että minun on ansaittava teoillani se, että minua rakastetaan. Kun teen työtä ja suoritan, olen hyvä, kun en siihen pysty, en ole minkään arvoinen.">>
Tuo on kuin minun suustani. Se on todella surullista. Koskaan ei voi tyytyväisenä levätä ja olla. Vaihtoehtoina on joko hillitön suorittaminen tai kamala ahdistus ja arvottomuudentunne. Arvottomuudentunne muuttuu pahimmillaan itsetuhoisuudeksi. Sitten hävettää, aikuinen ihminen viiltelee käsivarsiaan.
...sorru muiden ihmisten kirjoituksiin!!!!
Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat alkoholistiperheistä, ja tuntemani perusteella, ovat aivan yhtä samanlaisia "hulluja" kuin muutkin ystäväni.
Vaikka kuinka muut kertovat omia kokemuksiaan kirjallisessa muodossa, et itse voi ikinä olla varma, onko se kirjoitettu juuri sitä, mitä itse mietit. Kukaan muu kuin sinä itse ei koskaan voi sinusta tietää.
Kokeile kirjoittaa itse asioista, jotka sinua painavat...
nim. Näin minusta tuli kirjalija...
Todella kurjaa tuollaiset ennakkoluulot ja huuhaat.
Minä ainakin olen syntymälesbo eikä siihen ole ehtinyt vaikuttaa mikään ulkoinen tekijä siis.
On tosi kurjaa kun lesboutta ajatellaan noin, siis minähän aloin sitten vasta eheytyä kun ryhdyin elämään naissuhteissa.
Siis että on törkeää väheksyä mun rakkauttani toiseen naiseen jollakin tuollaisella kuten aloittajan mainisemat kirjailijat tekevät.
Onneksi itse tiedetään paremmin.
omalla tavallanne.
Minä tulkitsen niin, että lesbo ei automaattisesti vihaa naista itsessään (niinkuin ilmeisesti tulkitsitte), vaan lapsuudessa haavoittunut ihminen, nainen, MYÖS lesbo, vihaa naiseuttaan, koska ei ole saanut hellyyttä ja rakkautta äidiltään. Ja koska kaipaa äidillistä rakkautta, muuttuu suhteessa kumppanilleen tasavertaisen puolison sijasta ikäänkuin lapseksi äidille. Ei siis liity mitenkään seksuaaliseen suuntautumiseen sinällään. Ihan mahdollista heterosuhteissakin. Tässä viitataan siihen, että etsii hoivaajaa naisesta=äiti, että saisi korvattua lapsuuden puutteen.
Ei tämä liity pelkästään lesbouteen vaan ihan heterotkin näin tekevät. Ikävää kun lause vaikutti sinuun voimakkaasti. Ehkä ajatuksessa siis on jotain perää? Kannattaa tutkia omaa parisuhdettaan siitä näkökulmasta. Ei sinun kannata säikähtää. Voihan olla että sinulla on huonoja kokemuksia ympäristöltäsi lesboutesi hyväksymisen suhteen? Siksi ehkä tulkitsit kirjan sanat syyttäviksi ja loukkaaviksi?
Sitten kun eheydyt enemmän ja tulet itsenäisemmäksi ja vahvemmaksi, uskoisin että ne Jumalajututkaan ei ole niin tyhmiä. Se on ihana tunne kun voi uskaltaa luottaa ja uskoa johonkin mitä ei näe tai voi koskettaa. Uskoa hyvyyteen.
"Tulkitsitte
Kirjoittanut: ihan 4.5.2007 klo 01.06
"
Hoivavietti kuuluu ihmisen vahvimpiin vietteihin (en tiedä miehistä, mutta eipä saivarrella), se murtautuu ulos tavalla tai toisella. Esimerkiksi minä selkeästi kohdistan hoivaamista eläimiin (se onkin perin tavanomaista).
Hoivavietti on automaatti, koska silloin kun ihmiset eivät huolehdi jälkeläisistään, asiat ovat tosi huonosti lajin kannalta.
Minusta tuntuu, että minä vihaan kaikkia ihmisiä mutta kaikkein eniten itseäni. Kristinuskon "rakasta muita niin kuin itseäsi" muuttuu perverssiksi "vihaa muita niin kuin itseäsi". Minusta se taas on luontaisen lajin sisäisen aggression muuntuma. Kasaa porukaksi mitä tahansa eläimiä missä tahansa tilanteessa, niin ensimmäinen asia mitä ne keskenään selvittävät on arvojärjestys. Ihmisten näennäinen tasa-arvo tukahduttaa tämän, mutta se vietti on olemassa.
Katkeruudeksi, kateudeksi ja osattomuudeksi se muuttuu siinä, kun ihminen on tai kuvittelee olevansa arvojärjestyksessä alhaalla. Paikka auringossa pitää ansaita. NYT tulemme läheisriippuvuuteen.
Äidin rakkaus on olemassa. MIKÄÄN ei vie sitä pois. Mutta se on virttynyt, vanunut ja tukahtunut. Itsekkäät pyrkimykset, jotka kumpuavat alisteisesta asemasta tulevat päällimäisiksi. Näin rupeat toteuttamaan rakkautta jonka tarkoituksena on vallan saaminen. Tämä on prostituutiota. Koska rakkaus ei ole "puhdasta", niin sinä toteutuu juutalainen sananlasku "tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla".
Mutta valtapyrkimykset eivät ikinä onnistu, sen sijaan kun huoraat sisintäsi, muutut kylmäksi, kovaksi ja autioituneeksi kuin avaruuteen singonnut kiertotähti. Silloin voit todeta maailmankuvasi oikeaksi: Sinusta tuntuu, että sinä olet ihmisten silmissä arvoton, koska sinä oikeasti olet ihmisten silmissä arvoton.
(Mutta sitten asteroidi ottaa suunnan ja vetovoima rupeaa vetämän sitä kohti maata, johon törmätessään se tuhoaa koko länsimaisen sivilisaation. Siitäs saitte, minä voitin sittenkin)
Tuomitsin lauseen ehkä liian kärkkäästi, mutta kirjoittaja olisi minun mielestäni voinut jotenkin mainita, että kaikki lesbous ei ole tällaista ja että ihan samanlainen kuvio voi olla heterosuhteissakin. Nyt siitä tuli sellainen käsitys, että lesbous on aina jonkinlainen mielenterveyden häiriö.
>>"Ikävää kun lause vaikutti sinuun voimakkaasti. Ehkä ajatuksessa siis on jotain perää? Kannattaa tutkia omaa parisuhdettaan siitä näkökulmasta. Ei sinun kannata säikähtää. Voihan olla että sinulla on huonoja kokemuksia ympäristöltäsi lesboutesi hyväksymisen suhteen? Siksi ehkä tulkitsit kirjan sanat syyttäviksi ja loukkaaviksi? ">>
Olet oikeassa. Olen etsinyt rakkaussuhteista vanhemman syliä ja lämpöä. Tämä liittyi ennen kaikkea heteroavioliittooni, jossa olin miehelleni hoivattava lapsi. Heterovaimon ja äidin roolissa sain myös ympärisöstä paljon turvaa ja hyväksyntää.
Naissuhteessani tällaista kuviota ei ole. Tuntuu, että tässä on kaksi aikuista ihmistä, enkä halua alkaa riippua ja roikkua ja etsiä äitiä tai isää kumppanistani. Siksi tuntuu pahalta, että jokin mielestäni terve ja hyvä leimataan.
Olet oikeassa siinä,että ympäristöni ei hyväksy lesbouttani. Minua kielletään puhumasta elämästäni, koska lesbouteni kuulemma loukkaa ihmisten tunteita ja siitä puhuminen voi vaarantaa läheisteni mielenterveyden ja jopa tappaa jonkun vanhan sukulaisen.
Heip!
Minusta tuntuu, että olen aikanaan kahlannut hyllymetritolkulla läpi terapiakirjallisuutta. Ainoa todellinen anti tuntuu olevan, että ylianalyyttinen ylipsykologisointi on saanut minut yliherkäksi kaikelle "kirjansa oppineiden" teorioille ihmiseksi kasvamisesta, ihmisenä olemisesta ja minuuden rakentumisesta.
Toisaalta, jos se, että olen oppinut ottamaan itse vastuun omasta elämästäni ja kuuntelemaan omaa sisintäni ylimpänä ohjenuorana ja aidosti pätevimpänä elämäni tulkitsijana, on vaatinut moisen vaivannäön ja negaatio-polun, on se ollut vaivan väärti.
Terve kriittisyys on paikallaan näissäkin (ja ehkä eritoten juuri näissä?) kysymyksissä. Teorioita ihmisen käyttäytymisestä voidaan luoda ja karsinoita rakentaa, mutta loppupeleissä ihmisellä kuitenkin ON vapaa tahto - ainakin suhteessa psykologiseen/psykoanalyyttiseen viitekehykseen...
Kyllä minä tiedän jääneeni vaille hellyyttä lapsuudessani ja voi olla, että etsin sitä nyt aikuisena... tai sitten voin jättää etsimättä ja ottaakin asiakseni löytää ihmisen, joka sponssaisi minulle sellaisen posliinisen kahviastiaston, jota minulla ei pienenä koskaan ollut... tai sitten jotain muuta... Kuka sitä pystyy ennustamaan?!