Hieman ennen vappua korviin koski kun kuuntelin musaa tietokoneen kautta hvyillä suljetuilla kuulokkeilla. Ei siinä mitään, mitään vinkumista tullut. Mutta heti vappupäivän jälkeen eli tiistaina alkoi melkoinen tinnitus. Sellainen jatkuva, korkea ääni. Aloin nopeasti huolestumaan ja seuraava yö olikin hankala nukkua.
Nyt käyty erikoislääkärillä tutkimassa ja kuulotestissä. Kuulo on ok ja erikoislääkäri ei muuta luvannu kuin unipillereitä, lepoa ja toivoa että 2 viikossa menee ohi ja tinnitus poistuu. Nyt tinnitus on hieman alhaisempi kuin ensimmäisen kerran havaitsin mutta silti häiritsevää tämä korkea vinkuminen.
Olen saanut tietoa, että ylipainehappihoito voisi auttaa tinnitukseen. Mutta erikoislääkäri sitä ei luvannu joten sinne pitäs aktiivisesti itse hakea mikäli apua haluaa? Onko kellään kokemuksia moisesta, kalliista hoitomenetelmästä? Helsingissä on klinikka (http://www.tinnitus.fi/happihoito/).

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kivan vaivan oot saanu. Mulla on myös tinnitus, ja usko pois, siihen tottuu. Se toimii mulla eräänlaisena stressimittarina: mitä stressaantuneempi ja väsyneempi olen, sitä suuremmasti soi. Joka tapauksessa, ääntä ei enää edes huomioi, kun siihen tottuu.
Yöt oli mullakin alkuun hankalia. Tuntu, että hulluksi sitä tulee ;-)
Ylipainehappihoidosta en tiedä mitään, mutta en sitä kyllä tarvitsekaan. Tinnittäköön. Jonkunlaista kohinalaitetta mulle on ehdotettu. Eli korvan taakse pieni koje, joka kohisee niin, ettei piippaus kuulu. Hullua sinällään, kun äänihän se kohinakin on.
Sekin helpotti mun oloa, kun mulle piti lääkäri poliklinikalla 1,5 h:n luennon tinnituksesta. Kuuluu kuulema polin toimintaan, ja ovat huomanneet, että asiakkaita rauhoittaa jo pelkkä tieto siitä, että tinnitus on vaaratonta! Yhdyn tähän...
Anna sen soida, anna sen soida...vai miten se biisi menee...
Kaikki radiokorvasuojain- kuulokkeet ja mp3-soittimet ja lukemattomaat muut suoraan korvaan soittavat laitteet tulisi lailla kieltää KOKO MAAILMASTA,Tinnutus siihen liittyvät osin Meniere-vaiva kuten myös Tinnutuksesta johtuva syndrooma(kierre) ovat suuri ja yht.kunn. kallis osin itse(tietimättömyyttään) aiheutettu vaiva,ollaan "kauhiaa" vauhtia tekemässä ihmisistä kuuloinfalideja joka ei todellakaan ole mikään pieni juttu ja vaiva,päättäjät ja politikot HERÄTKÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
.i
Minullakin on todettu tinnitus noin seitsemän vuotta sitten. Se on huonontanut kuuloani ratkaisevasti, sillä en saa selvää puheesta jos on muitakin ääniä huoneessa lisäksi. Päässäni kohisee ja "sirkkeli" soi yötä päivää. Lääkäri suositteli pitämään radiota päällä jotta se peittäisi kohinan päässäni. Mutta eihän sitä peitä mikään... Olen tottunut siihen ja olisi outoa jos se häviäisi pois.