apua polttareihin..

ekakertalainen

Pitäisi tässä parin kuukauden aikana järjestää polttarit kaverilleni. Ja itse en oo monissakaan polttareissa ollut. Jos joillakin on hyviä ohjelma tai muita ehdotuksia järjestämiseen olisin hyvin kiitollinen.

P.S. Kyseessä oli polttarit miespuoliselle henkilölle

5

1101

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jari

      Jättäkää viinan kanssa läträäminen pois alkuillasta tai päivästä, jos polttarit alkavat jo päivällä. Hyviä polttari-ideoita ovat erilaiset toimintajutut, joissa koko porukalla on hauskaa. Esimerkiksi hauskoja juttuja voisivat olla keilaaminen, megazone, paint-ball-sota jne., eli jotain sellaista, jossa tehdään jotain ja kaikilla on hauskaa.

      Loppuillan voi vetää sitten perinteikkäämmin vaikka jossain saunalla tai ravintolassa.

      Päivän ohjelma voisi olla vaikka seuraava:
      - aluksi toimintaa
      - sitten saunomista, jonka yhteydessä syödään
      - ilta jatkuu saunalla ja jos porukka haluaa, niin sitten baariin.

      Toinen kuvio on sellainen, että porukalla mennään jonnekin korpeen, jossa vietetään hauskaa. Toki paint-ballin voi yhdistää tähänkin, jos vain saa jostain vehkeet. Tässä on se etu, että polttariporukka ei pilaa ulkopuolisten ravintolaelämää.

      Punainen lankani kuitenkin on se, että tehkää polttareista myös sille sankarille mukava juttu. Ei ole mitään tyhmempää kuin polttarisankarin nöyryyttäminen tavalla, josta hän ei pidä.

      • mieltä...

        ...kuin edellinen kirjoittaja - ja minä olen se, joka kyseli toiveita morsiamen, tulevan kälyni siis, polttareihin. Hänkin pelkäsi kovasti, että tekisimme jotain nöyryyttävää, mutta en voisi olla niin kamala hänelle.
        -----------------------------
        Tätä en haluaisi:
        Olen tarjoilija. Viimekesänä oli yhdet festarit, hotellin ravintola oli siis tupaten täynnä. Puolenyön jälkeen oli kuulunut kauhea rytinä ja lasien helinä hotellin vastaanottoon. Joku meni tarkistamaan, mistä ääni kuului.

        Kohta koko henkilökunta tiesi, ja osa oli naureskellen katselemassa. Yhdessä isossa kabinetissa makasi nurkassa alaston nuori mies. Ihan sekaisin. Lattialla oli repaleiset haalarit. Kabinetissa oli tarkoitus olla seuraavana päivänä kokous, joten sinne oli katettu kahvikupit, lautaset ja laseja. Sankarimme oli kaatunut pöydän päälle ja astiat oliva palasina lattialla (200 hengen Arabian kahvikupit, lautaset, ja juomalaseja).

        Huoneessa olevaan TV video systeemiin sankarimme oli myös törmännyt, eli se oli myös palasina lattialla.

        Hotelli kutsui poliisit hakemaan sankarin pois. Haalarit sentään pistettiin päälle, sankari oli ihan sekaisin ja soperteli, ettei tiedä missä on, ja ei tiedä missä muut on. Nimensä sentäs muisti. Hän oli luullut asuvansa meidän hotellissa, mutta nimeä ei löytynyt respan luettelosta. Kaverit olivat pitäneet hänelle rajut polttarit, ja sitten jättäneet oman onnensa nojaan - lienevätkö itsekin humalassa jossakin.

        No poliisi vei miehen putkaan yöksi. Perässä lähti 2000 e lasku astioista, TV:stä, videoista ja siivouksesta.

        Toivottavasti hänellä oli ymmärtäväinen morsian.

      • "sotaleski"
        mieltä... kirjoitti:

        Toivottavasti polttari porukka on älynnyt osallistua laskun maksuun.

        Mutta tästä nöyryytyksestä vielä.. Itse en ole ihan heti naimisiin menossa,mutta ihan pelottaa kun kaverit kertoo kuinka sitten tyttö juotetaan niin känniin että ei mitään muistikuvia illasta.Mun mielestä ei siis pidä pakottaa ketään juomaan niin että muisti menee(itsekään kun en nykyään juo kun pari kertaa kuussa niin että hyvä kun päähän nousee)eikä nöyryyttää julkisesti ihan päättömillä tempauksilla!Että muistakaa jokin raja vetää..(onkmo sellainen ihminen kaveri joka nöyryyttää?...herää kysymys!)

    • Maisa

      saunominen, laskuvarjohyppy, kiipeilyä .... jotain sporttista.

    • noviisi

      Mikä leima ?

      Meillä on Johanna-kahvikalusto. Kupeissa ei ole leimoja, mutta sokerikossa, kermakossa ja leipälautasessa on pyöreä leima, jossa lukee Arabia design. Ovatko astiat ollenkaan Arabian tuotantoa, kun en ole leimaluetteloista sellaista leimaa löytänyt?
      Onko niillä arvoa ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      86
      892
    2. 53
      829
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      66
      659
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      58
      598
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      542
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      32
      529
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      468
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      39
      453
    Aihe