Ulkonäkö?

Kuinka tärkeä merkitys teidän mielestä on näyttelijän ulkonäöllä? Tosi usein haukkujen perustelut keskittyy ulkonäöllisiin seikkoihin, mut mitkä piirteet mielestänne sit oikeesti tekee näyttelijästä hyvän?
7636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jack Nicholson ollut mikään heteromiehen kannalta katsottuna komistus "Yksi lensi yli käenpesän" -leffassa, mutta silti mies teki elokuvassa uskomattoman roolisuorituksen.

Mä itsessään arvostelen ensin elokuvan ennen näyttelijäsuorituksia. Nimenomaan näyttelijäsuorituksethan määrää melko ison osan leffan kokonaisarvosanaa. Näyttelijän tekee mun mielestäni hyväks se, että kuinka hyvin hän eläytyy ja panostaa rooliinsa. Lisäks yksi hyvän näyttelijän merkkejä on, että hän kykenee hyvinkin monipuoliseen näyttelemiseen eikä jämähdä vain yhden genren ihmiseksi. Mel Gibson ja Tom Hanks ovat mielestäni tän hetken kaksi parasta näyttelijää. Mel Gibson on uransa aikana tehnyt hyvin erilaisia rooleja. Koomikkomaisuus ja toiminnallisuus olivat pääosassa Tappava Ase-sarjan Martin Riggsinä ja kokonaan toisen puolen hän näytti William Wallacena elokuvassa Braveheart.

Äänestä

Mielestäni ehdottomasti paras näyttelijätär on Meryl Streep. Hän ei ole mitenkään erityisen kaunis, mutta kaikki elokuvat missä on näytellyt, ovat loistavia. Siinä naisessa on karismaa!

Äänestä

ulkonäkö on tärkee..ja sitten katon myös näyttelijätaitoja...

Äänestä

Itse voin ihailla näyttelijöitä ereistä syistä. Koskaan en ole kuitenkaan sellaista näyttelijää, jolla on ulkonäkö 10, mutta lahjakkuus 1, pitänyt "hyvänä näyttelijänä."

Pitää laittaa tähän kun äsken katsoin Uuno Turhapuroa nauhalta, että Vesa-Matti Loiri on kyllä tosi lahjakas! En niin ihaile Veskun ulkonäköä, mutta näytteljäntaitoa ja hauskuutta hänessä kyllä on.

Santeri Kinnusta suorastaan palvon! Sen lisäks että hän näyttelee hyvin, hänessä on niin paljon karismaa ja komeutta! ;)

Äänestä

Eihän ulkonäöl oo välii!! Onks jonkuu mielest Jackie Chan hyvän näköin? Ei must vaa!! Mut tosi hyvä näyttelee! :D Oon kattonu muitakii HYVII elokuvii mis ei tosiaankaa oo hyvän näköisii näyttelijöit, TOSI paljo oon nähny!!

Mut yleensä katon ulkonäköö sillee et sopiiko se henkilö siihen roolii. =)

Äänestä
  • On sillä jonkin verran merkitystä. Esimerkiksi Hugh Grant [kirjoitettiinko noin?] on niin yököttävä näyttelijä ettei sen leffoja voi katsoa. *hyi hel...ti*

    Äänestä

Aijai! Onhan se aika karmaisevaa, jos leffassa olisi unelmieprinssitys joka näyttäisi samalta kuin kanan per*.

ei mutta jos totta puhutaan niin lahjathan ne ratkaisee ja myös kokemus. Mie rakastan näyttelijöiden ääniä. Skotti ja irkku aksentit saa miun ihon kananlihalle. Conneryn ääntä voisi kuunnella ikuisuuden.
Mutta yksi ääni on sellainen vielä upeampi. Se on sellainen pehmeä kuin kuiskaus. Samalla inhottava ja houkutteleva, uhkaava ja kerrassaan kaunis. John Malkowich on tämä herra. (En vieläkään osaa kirjoittaa nimeä oikein kaiketi.)
Siinä on luotaantyöntävä mies, mutta ääni vetää puoleensa kuin mesi pörriäisiä. Aijaijai!
Olen rakastunut ääneen! *kauhistuu*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fanatic kirjoitti:

Kuinka tärkeä merkitys teidän mielestä on näyttelijän ulkonäöllä? Tosi usein haukkujen perustelut keskittyy ulkonäöllisiin seikkoihin, mut mitkä piirteet mielestänne sit oikeesti tekee näyttelijästä hyvän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu