Oi Suomi katso,

mihin olet matkalla.

Vielä muutama vuosikymmen sitten yhteiskuntamme koettiin turvalliseksi yhteiskunnaksi, jossa ei tarvinnut juuri turvallisuudensa puolesta pelätä. Varsinkin terveydenhoitoalalla työskenteleviä arvostettiin ja niinpä mm. sairaaloissa ja terveyskeskuksissa vallitsi avointen ovien päivät ja sisään saattoi astella kuka vain.

Nyt yhteiskunnassamme tapahtunut henkisen ilmapiirin kovettuminen on tuonut mukanaan monet kielteiset lieveilmiöt ja turveallisuusuhat. Jo vuosia sitten tuotiin julkisessa sanassa esille, kuinka ambulanssin kuljettajat kokevat työnsä turvattomammaksi kuin ennen. Sairaaloiden ja terveyskeskusten oviin ovat ilmestyneet lukot ja valvontakamerat. Niin ikään tälläkin foorumilla on tuotu esille, kuinka Lapin läänin poliisijohto lymyää turvalukkojen ja valvontakameroiden suojissa ja viimeisin uutinen tällä alueella oli, kun Kuopion poliisilaitoksella otettiin käyttöön turvatarkastukset sisään pyrkijöille.

Nyt joudutaan kysymään, mistä on kysymys tapahtuneessa kehityksessä? Onko niin, että kristinuskon hiipuessa ja sammuessa hiipuu ja sammuu myös lähimmäisten ja esivallan kunnioittaminen? Ollaanko matkalla samaan, mikä Amerikassa vallitsee; eli tavalliset reheliset ja lainkuuliaiset kansalaiset lymyävät kodeissaan linnoittautuneina monien turvalukkojen suojissa?

Ja mitähän se edellinen poliisiministeri sanoikaan turvattomuuden lisääntymisestä mikäli oikeistovoimat voittavat vaaleissa?
2542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Etkö Leksa ole jo tietoinen, että pitkällä juoksulla Suomestakin tulee islamilainen maa. Ainakin Ruotissa jäljet jo peloittavat.

Äänestä
  • tyhjiötä ei voi syntyä.

    Nyt kun kristinusko rappaeutuu kiihtyvällä vauhdilla eikä pysty enää vastaamaan ajan haasteisiin ja ihmisten henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin, ihmiset etsivät muita vaihtoehtoja. Merkkinä tästä on mm. itämaisten uskontojen suosio Suomessa. Mm. äiti-Amma ym.

    Eli nyt on viimeinen hetki avata silmät näkemään ajan merkit ja ryhtyä tositoimiin. Ennen kuin on auttamatta myöhäistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


poika.tuntureilta kirjoitti:

mihin olet matkalla.

Vielä muutama vuosikymmen sitten yhteiskuntamme koettiin turvalliseksi yhteiskunnaksi, jossa ei tarvinnut juuri turvallisuudensa puolesta pelätä. Varsinkin terveydenhoitoalalla työskenteleviä arvostettiin ja niinpä mm. sairaaloissa ja terveyskeskuksissa vallitsi avointen ovien päivät ja sisään saattoi astella kuka vain.

Nyt yhteiskunnassamme tapahtunut henkisen ilmapiirin kovettuminen on tuonut mukanaan monet kielteiset lieveilmiöt ja turveallisuusuhat. Jo vuosia sitten tuotiin julkisessa sanassa esille, kuinka ambulanssin kuljettajat kokevat työnsä turvattomammaksi kuin ennen. Sairaaloiden ja terveyskeskusten oviin ovat ilmestyneet lukot ja valvontakamerat. Niin ikään tälläkin foorumilla on tuotu esille, kuinka Lapin läänin poliisijohto lymyää turvalukkojen ja valvontakameroiden suojissa ja viimeisin uutinen tällä alueella oli, kun Kuopion poliisilaitoksella otettiin käyttöön turvatarkastukset sisään pyrkijöille.

Nyt joudutaan kysymään, mistä on kysymys tapahtuneessa kehityksessä? Onko niin, että kristinuskon hiipuessa ja sammuessa hiipuu ja sammuu myös lähimmäisten ja esivallan kunnioittaminen? Ollaanko matkalla samaan, mikä Amerikassa vallitsee; eli tavalliset reheliset ja lainkuuliaiset kansalaiset lymyävät kodeissaan linnoittautuneina monien turvalukkojen suojissa?

Ja mitähän se edellinen poliisiministeri sanoikaan turvattomuuden lisääntymisestä mikäli oikeistovoimat voittavat vaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu