Minulla todettiin 18-vuotiaana endometrioosi ja samoihin aikoihin minulle tehtiin tähystysleikkaus jossa pesäkkeitä poltettiin. Olen käynyt säännöllisin väliajoin lääkärintark. ja olen pärjännyt kipulääkkeiden kanssa. Lisäksi olen pari vuotta syönyt e-pillereitä 4 levyä putkeen ja sitten pitänyt aina viikon tauon.
Nyt olisi jossain vaiheessa tarkoitus jättää kokonaan pillerit pois ja alkaa yrittämään lasta. Olen nyt 27v. ja yhteensä olen syönyt pillereitä n.10v. ajan. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? / Onko ollut ongelmia tulla raskaaksi kun on syönyt kauan pillereitä / on endo??
Nyt olisi jossain vaiheessa tarkoitus jättää kokonaan pillerit pois ja alkaa yrittämään lasta. Olen nyt 27v. ja yhteensä olen syönyt pillereitä n.10v. ajan. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? / Onko ollut ongelmia tulla raskaaksi kun on syönyt kauan pillereitä / on endo??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen 30, kärsinyt 9vuotta kovista kuukautiskivuista, joita hoidettiin pillereillä (jopa 12kk putkeen) sekä hormoonikierukalla, eikä syytä tutkittu. Epäilyksenä oli endometrioosi niin hankalassa paikassa ettei sitä tähystyksellä pystytty poistamaan.
Lopulta kivut niin sietämättömiksi, että jouduin sairaalaan tiputukseen ja tähystyksessä todettiin että endoa on niin paljon, että jouduttiin avoleikkaukseen.
Ensimmäisessä leikkauksessa poistettiin suolta, pala munasarjaa yms. Heti leikkauksesta toivuttuani aloitettiin keinohedelmöitys, josta saatiin yksi istutettua. Tuloksena nega.
Vuosi ensimmäisen leikkauksen jälkeen jouduttiin avaamaan uudelleen, koska endo kasvanut taas niin valtavasti.
Leikkauksen jälkeen aloitettiin uusi keinohedelmöitys, taas pitkällä kaavalla. Hoito keskeytettiin, koska vastetta ei tullut.
Nyt lähdössä taas uusi hoito, tällä kertaa lyhyellä kaavalla.
Itselläni on siis ollut todella hankala endometrioosi lääkäreiden mielestä, se on jatkanut kasvuaan vaikka hormoonitoiminta lakkautettu nyt useamman kerran lääkkeillä.
Kokeile googlettaa endometrioosi ja kirjaudu endottaret yhteisöön, sieltä varmasti löytyy saman suuntaisen taustan omaavia ihmisiä, vaikka ainahan tauti on yksilöllinen.
Toivottavasti haikara kuitenkin vierailee vielä teillä.