..olette saaneet sanotuksi kavereillenne,että ootte lesboja?Ja mikä pahinta,sukulaisille?Tukala olo on jo,pitää kierrellä kysymyksiä ja varoa joka lausetta mitä puhuu.Eihän kenenkään pää tätä kestä.Apua.
Miten te muut..
orpo-olo
71366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Monesti ystäväpiirin suhtautuminen ei ole ollenkaan negatiivinen.Silloin kun itse kerroin asiasta,suurin osa ei pitänyt minua sen erilaisempana kuin ennenkään.Yhden ystävän menetin, mutta se oli sen arvoista koska itse en osaa enkä pysty elämään kaapissa sen enempää ystäville kuin sukulaisillenikaan. Kannattaa kertoa.Itselläsi on helpompi olla kun ei tarvitse salata omaa minuuttasi jane jotka eivät asiaa hyväksy eivät myöskään ole sinun arvoisiasi.Onnea matkaan:)
rohkaisusta sinulle.Pelkään niin kamalasti syrjintää ja että jään yksin.Sysätään sivuun ja ollaan välittämättä.Kun näitä ahdasmielisiä ihmisiä on omassa lähipiirissä paljon.
Itse en ole ikinä kokenut syrjintää, en kavereilta enkä sukulaisilta. Useimmat ovat sanoneet tienneensä jo, ja loput ovat olleet ns. varsin cool. Tietenkin joutuu tulemaan kaapista ulos tietyllä tapaa jatkuvasti, kun tulee uusia työkavereita tms.
Henkilökohtaisesti olen ottanut asenteen, että mitään en salaa, mutten toisaalta ole ensimmäisenä kuuluttamassa parisuhteeni muotoa :).
Lykkyä! Hyvin sie vejät :).
kannattaa "varmistaa selusta" , ennen kuin kertoo, siis hankkia edes jonkin verran hyviä lesboystäviä, ettei jää yksin, jos ystävät paljastuvatkin ahdasmielisiksi typeryksiksi. Joidenkin ystävien suhtautuminen varmaankin muuttuu, osa voi tulla läheisemmiksikin. Ei välttämättöä kerralla tarvitse sanoa, että on lesbo, vaan voi sanoa varovaisesti, että pitää myös tytöistä/naisista, jos se ei tunnu liian huijaukselta taas. Niin minä aloitin.
Kun liian varhaisessa vaiheessa joutuu ulos, työnnetään ulos tai typeryyksissään tulee ulos, ei voi varautua tilanteeseen henkisesti eikä muutenkaan.
Minusta ei tykätty tuntemissani lesbopiireissä Helsingissä, sitten meni työ, sitten sukulaiset kääntyivät vastaan ja lähiympäristössä ihmiset rupesivat huutelemaan ja kirjoittelemaan lappuja mun kerrostalorappni oveen.
Yksin kaikkia vastaan.
Ensin se alkoi huhuna ja sitten se levisi kuin metsäpalo. Hyvä asia on se, ettei palopaikka pala enää uudestaan.
Tosi negatiivista on ollut suhtautuminen.
Minä taas olen sellainen, että minä varon joka lausetta ja tottumus on toinen luonto. Ainoa mikä siinä on, on että olen ruvennut erakoitumaan. ihmiset kyllästyy siihen että minusta joutuu niin kuin pihdeillä kiskomaan kaiken irti.
Kukaa ei o ainakaa mulle koskaa tullu kertoon et "hei, mä oon hetero", joten koen ettei munkaa tarvi selitellä kenellekää mitää. Kylläpä se sitte aikanaan valkenee kaikille. "Mitäs sun miesrintamalle?" -tyyliset kysymykset kuittaan vaan, et "ei o miesrintamaa näkyny". Ei o kukaa viä toistaseks huomannu kysyä naisrintamasta mitää ;)