PERINTÖVERO

TÄSSÄ ON

A-Talk Suuromistajien loppaamat asiat, eivät pidä paikkaansa eli perintöveron poistaminen vain "rikkailta" ei lisää työllisyyttä eikä yritysten suomalaista omistusta.

Jos perintövero poistetaan kaikilta, niin rahaa ohjautuu lisää sijoitustoiminnan kautta yrityksiin, silloin suomalinen yritysomistaminen lisääntyy.
Osalla rahoista perustetaan uusia yrityksiä ja se lisää työllisyyttä. Aina on sanottu, että rahalla elvytetään, miksi rahaa pitäisi kierrättää valtion kautta ja sitten jakaa takaisin elvyttämään, perinnöt verottomina jälkeläisille se on oikeudenmukaisin tapa.

Ihmisiä elää paljon työttömyys- ja toimeentuloturvan varassa, kun tällainen henkilö pääsee muuttamaan perittyyn "omaan" asuntoon, silloin pienenee asumis- ja muut-tuet, sekä oma varallisuuden kasvu aktivoi ihmistä, niin että entisestä yhteiskunnan "elätistä" tulee omavarainen omillaan toimeentuleva henkilö.

Perilliset osaavat kyllä laittaa perinnöt kiertoon ja siitä saa verottajakin osansa.
Eihän nykyään voi edes WC:ssä käydä, siitäkin joutuu maksamaan useallaista veroa.
8907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä rikkaitten loppaaminen veroasioissa on jatkunut jo pitkään.

Palkan korotukset on naamioitu prokressiivisen tuloveron alasajoon, silloin suurimmat hyötyjät ovat olleet yritykset joiden palkka- ja palkan sivukulut ovat pienentyneet ja sitä myöten yritysten voitot ovat kasvaneet.
Valtio on hävinnyt, yritykset ovat voittaneet, työntekijöiden reaaliansiot ovat pysyneet muuttumattomina, mutta erillaisia piiloveroja on tullut lisää

Samaa rikkaitten suosimista yritetään jatkaa, annatteko tämän tapahtua?

Verotuksen keventämisen parempi ja oikeudenmukaisempi tapa on perintöveron poistaminen, siitä hyötyy myös valtio.

Äänestä
  • päinvastoin verotuksen keventäminen pienitulosilla vaikutus parikymmppiä,suuritulosilla parisataa. terveyskeskus maksut ja muut nousee kun verotulot pinenee. jos et ymmärtänny, niin ne iso tuloset käy yksityisellä niin kuin ennenkin.!!

    Äänestä

  • ajattele vähän edes. kirjoitti:

    päinvastoin verotuksen keventäminen pienitulosilla vaikutus parikymmppiä,suuritulosilla parisataa. terveyskeskus maksut ja muut nousee kun verotulot pinenee. jos et ymmärtänny, niin ne iso tuloset käy yksityisellä niin kuin ennenkin.!!

    Et saa millään vakuuttuneeksi parilla seikalla.

    Vaikuttavia asioita onkin paljon enemmän kuin äkkispäällä tiedostaa.

    Äänestä

  • ajattele vähän edes. kirjoitti:

    päinvastoin verotuksen keventäminen pienitulosilla vaikutus parikymmppiä,suuritulosilla parisataa. terveyskeskus maksut ja muut nousee kun verotulot pinenee. jos et ymmärtänny, niin ne iso tuloset käy yksityisellä niin kuin ennenkin.!!

    kuin ajattelet

    ja vitut
    ajattele vähän edes. 4.5.2007 klo 12.09
       päinvastoin verotuksen keventäminen pienitulosilla vaikutus parikymmppiä,suuritulosilla parisataa. terveyskeskus maksut ja muut nousee kun verotulot pinenee. jos et ymmärtänny, niin ne iso tuloset käy yksityisellä niin kuin ennenkin.!!
    _________________________________________________
    Taisit ymärtää asian "väärin", sitähän minä juuri vastustan, verotuksen keventämistä suurituloisilta, myös palkkaverotuksessa, sekä perintöverotuksessa jota taas yritetään ajaa läpi.

    Perintöveroa joutuu suhteellisesti eniten maksamaan nytkin pienituloiset.

    Äänestä

Oikeudenmukainen vero perinnöstä tai lahjasta
on 50%. Ilmatteeksi saatu voidaan verottaa.
Kaiken voi muuttaa rahaksi ja maksaa veron.

Äänestä
  •    50 %
    verotuskin 4.5.2007 klo 13.22
       Oikeudenmukainen vero perinnöstä tai lahjasta
    on 50%. Ilmatteeksi saatu voidaan verottaa.
    Kaiken voi muuttaa rahaksi ja maksaa veron.
    _________________________________________________
    Et ole ilmeisesti saanut perintöä, en ole minäkään.
    Perintörahat eivät ole ilmaisia, Perinnön "antajat" ovat tehneet työtä ja säästäneet, siitä ne perinnöt muodostuvat, eivät ne ole ilmasta muodostuneet, jos pidät niitä ilmaisina, et arvosta vanhempiesi, etkä isovanhempiesi työntekoa ja voithan antaa perinnöt pois ei niitä ole pakko ottaa vastaan. Kun annat lapsillesi rahaa, annat varmaan niitä ilmaisia rahoja, mistähän niitä jaetaan. Olisko yhteiskunnan erillaiset tuet?

    Äänestä

Että annettaisiin korkoalennusta nuorille pareille ensiasuntoon...kaikki olis lähes samalla viivalla elämän alussa.
-hyvät korkovähennykset-
-matalakorkoiset lainat

Ps. Huomioikaa leskien lapset ja eronneiden, niillä ei ole monestikkaan antaa perintöä lapsille.

Äänestä
  • ois parempi
    minax 4.5.2007 klo 20.24
       Että annettaisiin korkoalennusta nuorille pareille ensiasuntoon...kaikki olis lähes samalla viivalla elämän alussa.
    -hyvät korkovähennykset-
    -matalakorkoiset lainat

    Ps. Huomioikaa leskien lapset ja eronneiden, niillä ei ole monestikkaan antaa perintöä lapsille.
    _________________________________________________-
    VASTAUS
    Asuntolainoihin saa korkovähennystä, jolloin ei tarvitse maksaa yhtä paljon veroa, kuin sellainen jolla on samanlaiset tulot, mutta asuu esim, vuokralla, asumista tuetaan,katso.
    http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/veroopas/vero103.htm
    Kun toinen puoliso kuolee, niin olevasta varallisuudesta ei pitäisi mennä perintöveroa, vaan perintö jää leskelle ja lapsille.
    Erondeiden lapsilla on rintaperillisinä yleensä sama oikeus molempien vanhempiensa perintöihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KYSYMYS ? kirjoitti:

TÄSSÄ ON

A-Talk Suuromistajien loppaamat asiat, eivät pidä paikkaansa eli perintöveron poistaminen vain "rikkailta" ei lisää työllisyyttä eikä yritysten suomalaista omistusta.

Jos perintövero poistetaan kaikilta, niin rahaa ohjautuu lisää sijoitustoiminnan kautta yrityksiin, silloin suomalinen yritysomistaminen lisääntyy.
Osalla rahoista perustetaan uusia yrityksiä ja se lisää työllisyyttä. Aina on sanottu, että rahalla elvytetään, miksi rahaa pitäisi kierrättää valtion kautta ja sitten jakaa takaisin elvyttämään, perinnöt verottomina jälkeläisille se on oikeudenmukaisin tapa.

Ihmisiä elää paljon työttömyys- ja toimeentuloturvan varassa, kun tällainen henkilö pääsee muuttamaan perittyyn "omaan" asuntoon, silloin pienenee asumis- ja muut-tuet, sekä oma varallisuuden kasvu aktivoi ihmistä, niin että entisestä yhteiskunnan "elätistä" tulee omavarainen omillaan toimeentuleva henkilö.

Perilliset osaavat kyllä laittaa perinnöt kiertoon ja siitä saa verottajakin osansa.
Eihän nykyään voi edes WC:ssä käydä, siitäkin joutuu maksamaan useallaista veroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu