sylkee soseet

Heippa!

Alotin antamaan soseita lapselleni kun oli 3kk. Sillon maistui ihan hyvin mutta sitten alkoi se että kaikki syljettiin ulos tai sitten tuli kauhea itku.
Lopetin soseet kokonaan koska pärjättiin pelkällä vellillä ja maidolla. Nyt kumminkin 5kk neuvolassa tuli tiukat ohjeet että soseita pitää alkaa syömään. Varsinkin perunaan ja porkkanaa yms.
Kyllähän hedelmä soseet jotenkin uppookin mutta miten saisin lapseni syömään "vahvempia" soseita muuten kun taistelun kanssa??
Pitääkö olla vain kärsivällinen?? Tietenkään ei päivässä tapahdu mutta on kamala huudattaa toista parin lusikallisen jälkeen kun sitten ei meinaa enää maitokaan maistua kunnolla. Neuvolassa sanottiin että lapsen pitää 20 kertaa maistaa ruokaa ennen kuin tottuu makuun. Kyllä viikossa maistaa jo sen 20 kertaa eikä silti maistu.
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta meillä (tuolloin3,5kk) poika irvisteli perunalle. Jostain luin, että perunan tärkkelyksestä saattaa tulla mahavaivoja (mut tais vaan irvistellä perunan maulle...).
Jätin perunan, kokeilin bataattia. Bataatti porkkana menee hyvin.(Ne onkin makeita, ku peruna maistuu tärkkelykselle, eli ei hyvää)
Nyt otin taas mukaan perunan (sekoitan peruna porkkana/maissi/bataatti). Hyvin kelpaa.

Tulin ajatelleeksi, että teetkö soseet sauvasekoittimella, vai haarukalla? Ettei johtuisi rakeisuudesta (siis JOS teet esim haarukalla).
Toinen, mitä ehkä voisit kokeilla, laita soseen sekaan rintamaitoa/korviketta, maku on tutumpi silloin.

Ja meillä auttoi, kun vaihdoin normaalin lusikan ensilusikkaan.
Nii, ja annatko maitoa ennen vai jälkeen? Jotkut neuvolat sanoo, että ennen ja sen jälk vasta kiinteää, itse teen kuitenki toisinpäin (nyt poika 4,5kk)
Ja poika istuu sitterissä (ku ei osaa viel istua ite), nii joskus ei suostu syömään siinä, vaan ku otan syliin, nii johan kelpaa. Ja aina kun syötän, pojalla on ehdottomasti oltava purulelu kädessä, muuten tulee parku =D
Muuta en oikein osaa sanoa, kai se vaan kärsivällisyydellä sitten...

Tsemppiä!

Äänestä

Kokeile laittaa kasvissoseen päälle, lusikan kärkeen hieman hedelmäsosetta. Meillä menee ainoastaan pari lusikallista pelkkää kasvissosetta, jonka jälkeen pitää höystää hedelmäsoseella. Tällaisella tavalla on minuakin syötetty vauvana ja aivan kaikkiruokainen silti olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avril-ling kirjoitti:

Heippa!

Alotin antamaan soseita lapselleni kun oli 3kk. Sillon maistui ihan hyvin mutta sitten alkoi se että kaikki syljettiin ulos tai sitten tuli kauhea itku.
Lopetin soseet kokonaan koska pärjättiin pelkällä vellillä ja maidolla. Nyt kumminkin 5kk neuvolassa tuli tiukat ohjeet että soseita pitää alkaa syömään. Varsinkin perunaan ja porkkanaa yms.
Kyllähän hedelmä soseet jotenkin uppookin mutta miten saisin lapseni syömään "vahvempia" soseita muuten kun taistelun kanssa??
Pitääkö olla vain kärsivällinen?? Tietenkään ei päivässä tapahdu mutta on kamala huudattaa toista parin lusikallisen jälkeen kun sitten ei meinaa enää maitokaan maistua kunnolla. Neuvolassa sanottiin että lapsen pitää 20 kertaa maistaa ruokaa ennen kuin tottuu makuun. Kyllä viikossa maistaa jo sen 20 kertaa eikä silti maistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu