Olen vuosia sitten eronnut yh-äiti. Kävin eron jälkeen läpi yhden vajaan vuoden suhteen, mies oli kunnollinen, mutta jossain mielessä liian kunnollinen, asiaa muuten erittelemättä. Nyt olen ollut reilun 1,5 vuotta yksin lasten kanssa.
Aina välillä käy mielessä, että olisi ihanaa löytää joku ihana mies, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, jutella ja ehkä jossain vaiheessa seurustellakin vakavammin. Mutta... minusta tuntuu että lapset jäävät jostakin osattomaksi, jos minä sattuisin "miehen" löytämään, joten hylkään sitten taas koko haaveen/ajatuksen. Kai pelkään sitäkin, että yhteys lasten kanssa "heikkenee" jos joku vieras ilmaantuu kuvioihin mukaan.
Näin ollen ajattelen, että jos joskus kohdalle sattuu mies, jonka kanssa synkkaa, niin aika näyttää uskallanko mennä niin pitkälle, että alkaisimme vakituisesti seurustella, omat lapseni ovat kuitenkin minulle kaikkein tärkeintä tässä maailmassa!
Vaikka kaipaisinkin toista ihmistä rinnalleni...
Aina välillä käy mielessä, että olisi ihanaa löytää joku ihana mies, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, jutella ja ehkä jossain vaiheessa seurustellakin vakavammin. Mutta... minusta tuntuu että lapset jäävät jostakin osattomaksi, jos minä sattuisin "miehen" löytämään, joten hylkään sitten taas koko haaveen/ajatuksen. Kai pelkään sitäkin, että yhteys lasten kanssa "heikkenee" jos joku vieras ilmaantuu kuvioihin mukaan.
Näin ollen ajattelen, että jos joskus kohdalle sattuu mies, jonka kanssa synkkaa, niin aika näyttää uskallanko mennä niin pitkälle, että alkaisimme vakituisesti seurustella, omat lapseni ovat kuitenkin minulle kaikkein tärkeintä tässä maailmassa!
Vaikka kaipaisinkin toista ihmistä rinnalleni...
Vastaukset 4
Vanhimmat
täytyyhän sinun itseäsikin ajtella! enkä usko että yhteys lapsiisi siitä mihinkään katoaa vaikka mukavan ja ihanan miehen tapaisitkin! päin vastoin, jos hän on ihana ja mukva, hän varmasti myös tykkää lapsistasi ja lapset hänestä!
onhan se lapsillekin mukavampaa kun äiti on ilonen ja onnellinen, eikä koko aikaa yksin. kyllähän se kaipuu ja yksinäisyys lapsiinkin heijastuu.
ajattele itseäsi, ja varmasti lapsesi hyväksyvät myös sinun onnellisuutesi!
ovatko he vanhoja? jospa juttelisit heidän kanssaan asiasta ja varmasti tunnet heidät niin hyvin että huomaat ja tunnet mitä mieltä he ovat. ainakin vanhempina lapset varmasti ovat sinut asian kanssa. nuorempana ehkä hankalampaa..miten lapsesi suhtautuivat siihen viimesimpään mieheen??
mutta sinun onnettomuus, heijastuu myös lapsiin, joten ole vain onnellinen ja tee niinkuin parhaaksi tuntuu. ei sinunkaan yksin tarvitse olla!!
kaunista kevätää!
JOs löydät kivan ja fiksun miehen tai sanoisinko jos törmäät häneen , etsimällä ei löydy, ni olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, kyllä hän yrittää tulla juttuun lapsiesi kanssa.
Eikä sitä varmasti ole tarkoitus heti saman katon alle muuttaa, anna lapsille aikaa rauhassa tutustua mieheen ja totutella asiaan.
Vähä kerralla ja hiljaa hyvä tulee :)
Äläkä tunne turhaan syyllisyyttä oman onnesi takia, olethan joskus jakanut aikasi lasten isän ja lastesi kanssa,pystyt siihen kyllä uuden miehenkin kanssa.
Fiksuna miehenä hän tajuaa ettei voi odottaa sinun olevan vain häntä varten ja ymmärtää sen että lapset vievät elämästäsi isoimman osan.
Eikä hän näin ollen käy edes kilpailemaan ajastasi lastesi kanssa.
Niinpä.. Suurin syy miksi tätä asiaa mietin on se, että minulla on tosi hyvät välit lasteni kanssa, myös murrosikäisen, jonka kanssa välillä on kyllä tiukkoja yhteenottoja, lienee sitä irtiottoa (aikuistumista), mutta sitten kyllä halaillaan ja jutellaan asiasta kuin asiasta. (Isänsä kanssa heillä ei ole oikeastaan muuta kuin "kohteliaisuusvälit", siitä ex voi syyttää vain itseään.) En halua menettää tätä rikasta elämää lasten kanssa, ettemme enää pystyisi puhumaan asioita selväksi, pitämään yhdessä hauskaa ja olemaan "luonnollisia".
Mutta aika näyttää, sattuuko kohdalle edes koskaan varteenotettavaa urosta, jota en todellakaan etsimällä etsi ja siitä sitten tilanteen mukaan pitänee edetä.. (jos ja jos). Tulee jos on tullakseen..
Kuten sanoin toisaalta on helppoa olla yksinkin, mutta toisaalta kaipaa puhekumppania, hellyyttä ja tietysti seksiäkin (jota ilmankin näkyy kyllä toimeen tulevan ;) )
Kauniita kevätpäiviä meille kaikille ja toivottavasti tulee myös kaunis ja lämmin kesä ja paljon kärpäsiä...
Mulla on takana ero vuosia sitten lasteni isästä, sen jälkeen 3 v seurustelua (emme asuneet yhdessä). Tämä mies oli täysin epäsopiva meikäläisten lapsiperheen arkeen. Lapseton "vanhapoika" kun oli eikä kokemusta , edes halua tutustua lapsiin, olla heidän kanssaan.
Sitten yksin aikani ja vuoden seurustelu, jota lopettelemme. Syynä miehen ylikiltteys ja puhumattomuus. En yksinkertaisesti pysty elämään ihmisen kanssa, joka ei ilmaise itseään. Meillä oli hänen läsnäollessaan loppua kohti todella ilmapiiri "kuin veitsellä leikkais", mitään henkistä yhteenkuuluvuutta ei ollut. Murrosiän kynnyksellä elävä poikani kärsi tästä kaikesta ja päätin, että tämä juttu saa jäädä tähän.
Koska tarkoitus on, että meillä kaikilla on hyvä olla, ei vain esimerkiksi minulla. Ymmärrän huolesi lastesi ja sun väleistä, mutta on se sanottava, että ei pelkästään lapsilleenkaan voi elää ja kysyä heiltä joka liikettä. Mielestäni sekin on jopa väärin lapsia kohtaan. Luulevat pian, että kaikki on heidän käskynsä alla.
Rakkaus on ihana asia. Ei sitä vastaan taistella kannattais meistä kenenkään. Oli meille sitten suotu lapsia tai ei.
Kukaan lapsi ei varmasti siitä säry, että äitinsä/isänsä rakastaa. Sekä lapsiaan että toisella tavalla aikuista ihmistä. Eihän meistä kukaan voi täydellisesti ketään "omistaa", eivät edes lapset vanhempiaan.
Pääasia olisikin, että kukaan ei kärsi millään tavalla arkielämässä. Että on mukava ja avoin ilmapiiri! ...Ja murrosikäinen saattaa osoittaa mieltään, olipa sulla kuinka täydellinen/ei-niin-täydellinen kumppani tahansa. Siitä on turha säikähtää, puhua vaan asioista.
Sulle tsemppiä, kuten mullekin, joka en oo luopunut haaveesta löytää rinnalleni mies, jonka kanssa se elämä sujuu henkiselläkin tasolla!