Utelias kun olen, niin minua kiinnostaa minkä ammatin nykyisiä/entisiä harjoittajia te olette?
Käytetään ammattinimikettä otsikkona niin tulee kivannäköinen ketju!
Itse olen karttateknikko.
Käytetään ammattinimikettä otsikkona niin tulee kivannäköinen ketju!
Itse olen karttateknikko.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Tässä vain osa "ammateistani"
Siitähän se ura urkeni.
Aluksi olin sokerijuurikkaan harventaja (tällaista ammattia ei luultavasti enää olekaan) ja mansikanpoimija vai olikohan se toisinpäin. Lastenhoitajana, kioskinmyyjänä ja sisälähettinäkin on oltu, jo silloin kouluaikana tai hirmunuorena tai melkein lapsena.
Myöhemmin on kokeiltu muutakin. On oltu laboranttina, siivoojana, opettajana, discossa lipun myyjänä, jne. Tähän voisi lisätä vielä joukon muitakin ammatteja. Niistä ehkä sitten myöhemmin lisää.
Selvästikin ura on ollut nousujohteinen! :
Ennen kaikkea sinulta on vaadittu omiin kykyihin luottamista ja positiivista elämänasennetta.
Olenko oikeassa?
Työssä edelleen.
palkanalentaja. :::))))).
Nou hätä, ei ne palkat sun ansiosta kumminka nousis.
Olen valtion hommissa, alaa en kerro.
Minusta tulee Palkkakirjanpitäjä. Tai tehtävä ei muutu. Teen sitä jo.
Minun palkkoihin ei palkan laskija saa tulla väliin sählään...Ei palkkoja saisi koskaan laskea..Niiden pitää nousta. Niiiiiiiiiin!
Ootko yksityisyrittäjä vai poliitikko?;)
Me muut kootaan ne muruset jotka johtoportaalta jää yli...
karttateknikko tekee, onko se miten uusi ammattinimike?
vaikutin uteliaalta, kiinosti vain.
Se on suora käännös ruotsin "karttekniker" sanasta. Suomeksi voi olla ehkä kartoittaja?
Siis minä piirrän vesi-ja viemäriverkosto-karttoja!
kartanpiirtäjä suomeksi, jos et sitten tee niitä piirroksia omista mittauksistasi. Asut ilmeisesti Ruattissa, munkin veli on siellä ollu jo pitkään, - Luleossa.
Sellainen dieselkoneasentaja ammatiltaan, siellä isossa rautatehtaassa on homissa.
kartanpiirtäjä/ nyk.perhehoitaja keh.vammaisille.
kirjoittelee
..rahoitusta hoidat. Onko isoista rahoista kyse? :)
rahat
ja tykkään olla. :)
Lapsenpseni asuvat toisella paikkakunnalla. He tietenkin haluaisivat, että mummo asuisi lähempänä. Ottivat kerran muuton puheeksi. Minun pitäsi muuttaa siihen heidän lähinaapuriinsa. Minä tietysti totesin, että eihän se käy päinsä, kun minun työni on täällä. Heillä oli vastaus valmiina: "Voisithan sä mennä vaikka kauppaan tai kouluun töihin." Se oli hellyyttävää. He halusivat, että olisin kaupan täti ja samalla lähempänä heitä. Esikoulu- ja alakouluikäisten mielestä kaupan täti on melkein kuin perheen jäsen.
Monesti minäkin moikkaan kadulla eri kauppojen myyjiä,vaikka en heitä muuten tunnekkan!
Tuntuvat vain niin tutuilta.
Nyt selvisi miksi mua niin paljon moikkaillaan. :DDD
Mutta kiva kun niin teette. :)
Joskus voi olla toisinkin päin. Kaupan täti tervehtii sinua, vaikket itse häntä tunnistakaan. Siitä on jo jokunen vuosi aikaa. Äskettäin muuttaneena menin heti ensimmäisenä arkiaamuna työmatkalla lähikauppaan ostamaan vähän evästä. Illansuussa bussipysäkillä joku tervehti. Ihmettelin, että kukahan tuo oikein on, enhän minä tunne täältä ketään. Hän huomasi hämmästykseni ja kertoi, että olimme tavanneet aamulla lähikaupan kassalla. Nolotti, kun en tunnistanut.
Tapahtumalla oli kuitenkin kauaskantoiset seuraukset. Minulle tervehtiminen oli viesti siitä, että olin tervetullut alueelle. Se auttoi minua sopeutumaan ja kotiutumaan uuteen paikkaan. Vuosien jälkeen en vieläkään halua muuttaa pois. Olen asunut aika monessa paikassa ja monella paikkakunnalla, mutta missään en ole aiemin saanut tällaista tervetulotoivotusta.
Ja nyt selvisi mistä on mukavat asiakkaat tehty. :)
on nimikkeeni.
Suunnittelupäälliikko isossa N- alkuisessa firmassa, nyt katson uraa "Naistennaurattajanana", eli inhimillisempää työtä etsimässä/ymmärtämässä...
Vai "naistennaurattaja"! :) Mikä se vois olla?
Hmmm.. mikä meidät sais hyvälle tuulelle?
se on jotain vähemmän "miehekästä" työtä... enempi naisille suunnattua. Hyvään oloon tähtääviä asioita:)
kaikki sen ammatin tuntee.
Arvostan mm. tätä ammattiryhmää.
Monien naisten mielestä kirvesmiehet ovat seksikkäitä! ;)
Osaa sanoa. Kokemus puuttuu.:)))
kanssa uutta oppija :)
Muutakin olen ollut. Nyt eläkkeellä muitten ylijäämäihmisten joukossa.
Kaks virkaa täs on ollu vuosikymmeniä.
Kuorma-autoolija ja korijaamo yrittäjä, "seppä"
Enempi kuitenkin rekkamies, ny vasta ku ikää on karttunu on homma vaihtunu asentajan töihin melekeen kokonansa. Ajan kyllä vielä aina välihin ittekki ja on se vaihtelua, tälläki viikoolla yhyreen keikan kävin ajamas.
Mä oon kyllä ollu oikeen unelmieni ammatis ja oon viihtyny maaliman maanteillä, oon ajanu suorahan ja oon mä koukannukki. Nuoruusvuosina jo alootin. Oon mä tykänny tuosta sepän hommastaki ja seppä on liioon ihan tarpehellinen ja tärkiä mies ja oikeen kamariis syötettävä "herra" hih. Sellaanen kiitoksen mieli on jokaasesta päivästä minkä autojen kans oon touhunnu ja oon nähäny täs työssäni melekehen vaikka mitä ja kaikiis oon ollu. Paitti en ny puuroon silimäs enkä myllyyn-navas. Itte oon aina ollu oma käskijäni ja oma työnantajani ja oliisin ollu liika rauhaaton ihiminen kasaamahan mihinään teheras-salin sopukas osia yhtehen. Ajoon välihin rannasta rantahan, Jäämereltä- Välimerelle. "Tie mittaamaton, mun edessäin on, tie maailman halki vie" Tie on ollu kotini ja pirän siitä, muutoon sitä ei oliis jaksanukkaa.
sukeltaja
Oonkohan minä tyhmä vai kehityksestä jäljessä?
Tiiän mikä on sukeltaja, mutta mikä on märkäsukeltaja?
PS. Alkaa suomen kieli ruostumaan.
Minulla on Essolla monta hommaa. Toimin parlamentin puheenjohtajana, tuontiautojen arvioijana sekä virallisena oluenmaistajana. Kyllä siinä päivät kuluvat oikein mukavasti.
Haalarihommissa kymmenisen erilaista "ammattia".
Toimihenkilönä vakituisessa työsuhteessa 7:n eri työnantajan kanssa.
Määräaikaiset siihen päälle.
Erilaisia tehtäviä nopeasti laskien myös seitsemän.
Esimerkkeinä TSU-päällikkö > tuotantopäällikkö > osto/varastopäällikkö.
Konsultointia laatujärjestelmissä, omakustannusstandardeissa, valmistuksen ongelmissa ym.
Eri toimialoilla.
Siinä ohessa kouluttajana kurssikeskuksissa, yrityksissä, teknillisessä korkeakoulussa ym.
Mitä ne haalarihommat on tai tarkoittaa? Mitkä eivät ole haalarihommia? Tarkoitatko haalarihommilla sitä, että olet palkansaajana, vaan et yrittäjänä? Kuinka mielestäsi tulisi olla?
Hyvin olet varjeltunut jos "haalarit" työasuna ovat sinulle tuntemattomat.
Tai, tietenkin kaikki työasut voidaan käsittää "haalareiksi".
Hamassa muinaisuudessa "haalariraja" kulki usein työn luonteen ja myös palkkausmuodon mukaan.
Tunnen useita yrittäjiä jotka yrittävät haalarit päällä.
Yritä paikkailla aukkoasi!
työelämässä ollessa.
Jatkuvasti on nykyisinkin joku kyselemässä,että tekisinkö ,ku meillä on sitä ja sitä tulossa?
Mielelläni tekisin,mutta ruppa on erimieltä.
Mua ei enää hyväksytä tällä nikillä sisään, kone ilmottaa että jotain on pielessä..hmm käy se tietty näinkin:)
Niin se ammatti...oon valmistunu joskus kauan sitten terveydenhoitoalalle kehitysvammapuolella..tehny jonkin aikaa sitä työtä ja sitten häippässy muihin ihan erilaisiin hommiin.
Nykyään oman itseni pomo ja alamainen. Teen työtä sillon kun teen ja sitten on aikoja jolloin on tosi hiljasta.
Terveydenhoitoalaa en oo koskaan kokonaan jättäny, luen edelleen kaiken mitä yleensä sillä alalla on uutta ja mielenkiintosta.
Kuten eräs tunnettu mies sanoi "Lukeminen kannattaa aina".
ja kuus näläkää,mulla
Voisin mitata sinulta pituuden painon ja päänympärystän ja antaa vaikka imetysohjeita.
Oisin varmaan alipainoinen ja liian hitaasti kasvava. Vain 150cm ja 47kg!(51-vuotiaaksi) Kaksi lasta olen imettänyt, melkein vuoden kumpaakin. Hyvin lähti käyntiin viisaan kätilön opastuksella!
Entinen Teollisuus Ohmi ja Tj.
melkein päivittäin.
Kalastajan kaveri....
>;D
hakee verkkoa,verkkoa ei löydy.
Laita asetuksiin auttomaatinen verkonhaku ja heitä kone järveen.
Maalaa kumminkin vihdeäksi,että ei kalat pelkää
Ammattiltani olen ehkä niitä vihatuimpia virkamiehiä/viranomaisia.
Nyt sun täytyy kertoa mikä ammattisi on, kun en oikein usko että kaikki "vihaa" vain yhtä tai kahta eri ammattia.
Minä en vihaa mitään ammattia. Ihmettelen vain miten jotku jaksaa tietyissä ammateissa.
olen ollut, mutta mulla on myös monta muuta ammattia joista olen leipäni näykkinyt, eikä ne totisesti oo naisille perinteisiä ammatteja.
Puimureita, traktoreita ja kuivureita olen myös myynyt.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että isäsi ei suinkaan.....ehkä....sittenkään...ei tästä mitään tule..laitetaanko ylös uusi aika...;)Tuo vinkkaus oli sitten vain lukijoille, asiakkaille ei vinkkailla:):)
hautuumaanhoitaja,ikkunanpesijä