Olen lähdössä Kreetalle toukokuun ekalla viikolla. Voisiko joku kertoa millaista siellä on siihen aikaan? Viileääkö vielä? Entä ovatko paikat jo avattu kesää varten?
Kreeta toukokuussa?
Sandie
6848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole ihan noin aikaisessa vaiheessa Kreetalla ollut, muualla Kreikan saaristossa kyllä ja aika viileää on ollut varsinkin illalla. Toisaalta täytyy sanoa että säät saattavat olla hyviäkin, toukokuun alkuun on sattunut omalle kohdalle lämpimiä auringonpaisteita ja koleita sateita ja siltä väliltä. Kreetalla olen ollut toukokuun loppupuolella, silloin oli päivällä lämmintä (ja aurinkoista) mutta illalla tarvitsi pitkähihaisen. Merivesi oli aika viileää vielä tuolloin. Kaikenkaikkiaan toukokuun alku on Välimerellä vielä kevätaikaa ja sääolot siten aika vaihtelevia. Kaikki paikat eivät varmaan vielä ole auki, vesipuistot, ulkoilmaravintolat ym. avataan usein touko-kesäkuun vaihteessa.
Kevät on todellakin Välimeren maissa joskus epävakaista (kuten täällä Suomessakin), pitkähihaista todellakin yleensä tarvitsee illalla, mutta saattahan joskus olla suorastaan helle, niin kuin viime vappuna Suomessa.
Olen ollut ihan toukokuun alussa ja selvästi oli vielä talvikausi. Vesipuistoista ja vastaavista en tiedä, mutta kyllä mukavia ravintoloita löytyi ja meno oli rauhallisempaa kuin keskellä kesää, joten minä nautin.
Olimme pari vuotta sitten pääsiäisenä Kreetalla Haniassa. Hirveän lämmintä ei ollut, mutta kyllä me rannallakin löhöilimme muutamana päivänä. Kaikkia paikkoja kunnostettiin turistikautta varten ja joka päivä avattiin uusia ravintoloita ja myymälöitä. Itse ainakin suosittelen tätä aikaa vuodesta Kreetalla, sillä joka paikka vihertää ja muita turisteja ei vielä ole kauhean paljon. Luulenpa, että toukokuussa on jo paljon lämpimämpiäkin ilmoja kuin meidän matkamme aikaan (muistaakseni pääsiäinen sattui sinä vuonna melko aikaiseen ajankohtaan).
Hyvää ja aurinkoista matkaa!
Moi!
Olisko sulla kertoa enemmän Haniasta?
Me ollaan menossa sinne kesäkuussa, ja kaikki info kinnnostaa!
Jos viitit kertoa esim. muutaman vinkin mitä/missä kannattaa tehdä/käydä/syödä yms.? Kiitos paljon jo etukäteen! :)
Kiitoksia kaikille vastanneille. Toivottavasti sinne ei palellu :)
Olen käynyt Kreetalla ainakin 6 kertaa, aina olen nauttinut ja palannut kauniisti ruskettuneena kotimaahan. Kerran olen ollut siellä toukokuun alkupuolella, silloin oli epävakaista parina päivänä, mutta lämmintä riitti silti ihan tarpeeksi. Uskoisin, että sinäkin kohtaat auringon ja nautit. Mehukkaat appelsiinit ovat juuri kypsymässä, kannattaa maistaa, jos osuu kohdalle! Kreeta on Kreikan saarista ehkä paras, ainakin minun mielestäni, palaan aina sinne uudelleen ja uudelleen. Toivottavasti lomasi on onnistunut ja olet kanssani samaa mieltä. Hiljaista siellä vielä on, mutta vastahan turistikausi on alkamassa. Löydät varmasti kaikenlaista mukavaa, varsinkin isommista kaupungeista. Parasta aikaa on pari toukokuun viimeistä viikkoa, silloin olen yleensä siellä käynyt. HYVÄÄ MATKAA!