Mitä kummilahjaksi??

Täältä löytyy varmaan ihmisiä, jotka osaavat antaa epätietoiselle vihjeitä. Eli: mitä ostan kummilahjaksi pienelle tytölle, jos perinteinen kummilusikka tuntuu jotakuinkin tylsältä idealta. (Eihän sitä koskaan käytetäkään mihinkään...) Olen tulossa kummiksi ensimmäistä kertaa, ja kaikki ideat otetaan kiitollisina vastaan!!
817454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En osaa sanoa, mitä antaisit lahjaksi, kysele muiltakin kummeilta. Mutta haluan protestoida sitä, että perinteistä kummilusikkaa ei muka käytettäisi/voisi käyttää. Minä olen saanut omani jo vuosikymmeniä sitten ja vieläkin se on jokapäiväisessä käytössä hienosokeriastian lusikkana.

Äänestä

valokuvakehys, jossa lapsen syntymätiedot. valokuvakansio, johon päälle voi laittaa lapsen kuvan. Kumpikin tulee kovaan käyttöön, lapsen kasvaessa.

Äänestä

...että kummilahja on on jotakin hopeaa. Tuo kummilusikka kieltämättä on aika epäkäytännöllinen juttu, mutta perinteinen kuitenkin... Muita vaihtoehtoja voisi olla hopeinen käärö kastetodistukselle tai hopeinen hammaskeiju. Itse päätyisin kuitenkin todennäköisesti yhdistämään edellisen ehdotuksen elikkä ostaisin valkokuvakansion (sellaisen jossa mahtuu vain yksi kuva/sivu), jossa kansi toimii valokuvakehyksenä (hopeinen tottakai =) ja kaiverruttaisin siihen sitten lapsen nimen ja syntymäpäivän (mahdollisesti myös syntymäajan, pituuden ja painon). Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain hyötyä!

Äänestä

Mä oisin halunnut, että oma lapseni olisi saanut valokuvakehyksen niinku mä sain pienenä, joka edelleen on äitini seinällä, mut lusikka tuli, plaah.. Tuolla se kirjahyllyssä pölyttyy. Sellainen rahapankki kans on todella hyvä idea ja myös tuo valokuvakehyksenä ja kansiona toimiva kökötys :)

Äänestä

Hmm.. Itse olen kahden lapsen kummi, itselläni on kaksi lasta, eli yhteensä 8 kummia..
- meillä perinteenä ollut että sylikummi (vaikka sellaista ei vissiin nykyään varsinaisesti olekaan)hankkii sen lusikan.
- omilla lapsillani on lusikat, valokuvakansiot, kehykset.. Lusikka tosiaan on meilläkin sokerilusikkana, ja mielestäni kyllä hyvä perinne !
- Itse ostin kummitytölleni juuri sellaisen käärön kastetodistusta varten (viitaten ylläolevaan ehdotukseen) ja se oli mielestäni aika tyylikäs, putkilo joka seisoi omalla jalustallaan, syntymätiedot kaiverrettuina.
- Oman lapseni kummi ehdotti että avaisi tilin tyttärelleni jonne sitten vuosien myötä keräisi varaintoja esim. merkkipäivinä. Sekin oli mielestäni hyvä ajatus, varsinkin jos lapsi saa vasta täysi-ikäisenä rahat käyttöönsä.

Onnea kummille! Muistathan että tärkeintä on viettää aikaa kummilapsen kanssa. Kaikki muu on toisarvoista.

Äänestä

No mä en kyllä ymmärrä miksei kummilusikkaa voi käyttää? Meillä on käytössä 3, omani vuodelta 62 ja poikieni v.90 ja 96. Mieheni kappale on kadonnut. Kyllä meillä on monet jugurtit ja kiisselit niillä syöty. kuumaan ruokaan hopeinen ei lämmönjohtamisensa takia sovellu. En ole niitä surkeillut laittaa tiskikoneeseenkaan. Kummin täytyy vaan osata valita sellanen malli, jossa lusikan pesä ei ole ohut ja teräväreunainen ja varsi on tukeva.
Mutta muuten, mun toinen lapseni sai toiselta kummilta Uppo-nalle lusikan (on hyvä malli) ja toiselta puolitusinaa kahvilusikoita nimikaiveruksineen. ihan kiva minusta.
Myös ns. vauvakirja, astiasto (lautanen, kulho, muki), lakanat jne vois olla ihan hyviä, henkilökohtaisia ja tarpeellisia.
Myöhemmin esim. lasten aterimet, lahjakortti lastenvaateliikkeeseen, lelukauppaan... ja kuten edelläkin todettiin, anna aikaasi, siitä hyötyvät kaikki; lapsi, sinä ja lapsen vanhemmat!

Äänestä
  • http://ilmainensanakirja.fi/trans?q=F-de.T-fi.Q-Essbesteck.Q2-Esslöffel eli ainakin saksaksta sai tuuppareita = työntölusikka , ruotsiksi skuffaren.
    Kävin Ritarihuoneen näyttelyssä ja siellä niitä oli vitriinissä yli 10 kpl . Tosi näppärä tuupata haakukkaa vastan. Nivelkulumaisena uusiokäytössä.

    Äänestä

Ideoita tosiaankin tuli ja valitsin niiden joukosta yhden (en paljasta minkä). Joten tänään ostoksille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mike kirjoitti:

Täältä löytyy varmaan ihmisiä, jotka osaavat antaa epätietoiselle vihjeitä. Eli: mitä ostan kummilahjaksi pienelle tytölle, jos perinteinen kummilusikka tuntuu jotakuinkin tylsältä idealta. (Eihän sitä koskaan käytetäkään mihinkään...) Olen tulossa kummiksi ensimmäistä kertaa, ja kaikki ideat otetaan kiitollisina vastaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu