Silloin tällöin näen enneunia, ainakin tulkitsen uneni siten.
Vajaa viikko sitten näin unta kun Tarja Halonen käveli ohitseni ja meni muutaman rapun ylös talon ovelle. Seisoin portaiden sivulla ja kerroin hänelle olevani kiipelissä, mutta hän ei hän kiinnittänyt minuun mitään huomiota.
Samana yönä toisessa näkemässäni unessa olin paperitehtaan herrojen puutarhatyössä, jossa ikävystyneenä ja mitään ajattelematta leikin multakuopassa ja tein siellä taikinaa kuin lapsena ollessani.
Kun Tarja Halonen eilen uutisissa kertoi Saksan matkallaan hoksineensa, että kouluissa pitäisi panna enemmän painoa luovuuden ja itsensä elinikäiseen kehittämiseen, muistin edellä kertomani unet. Mieleeni tuli kirjoittaa eräästä kokemuksesta joulukuussa vuonna 2006, siitä kuinka omituisesti minulle kävi:
Kirjoitin eräässä etäopistossa sen opiskelijoiden ja opettajien tutustumisfoorumissa (”tutustumisfoorumi” on peitenimi) omasta elämästäni. Kirjoittaessani olen omapäinen, oli sitten pää kunnossa tai ei. Omaksi kunniakseni kerron, että en tuonut esiin minkään poliittisen puolueen kannatustani. Joulukuussa 2006 tilanne kuitenkin kärjistyi seuraavalla tavalla:
Kirjoitettuani yhteensä jo noin sata sivua, mukaan luettuna samana vuonna aikaisemmin erääseen toiseen yhteistilaan kirjoittamani, muuan opiston kriitikko kirjoitti siellä julkeasti kysellen kuka ottaa vastuun ja polkaisee teoksen opiskelijoiden niistä kirjoituksista, joiden hän katsoi jäävän pöytälaatikkoon tai vain pienen piirin luettavaksi.
Kun vastasin ottavani vastuun omista kirjoituksistani, se johti ilmiriitaan, jossa kriitikko sai tukea kahdelta opettajalta. Toinen heistä oli ottanut yhteyttä koulutuspäällikköön, joka puuttui asiaan ottamalla tunnukseni pois, enkä päässyt enää kirjoittamaan sinne. Puhelimessa koulutuspäällikkö sanoi, että ”et sinä niitä kirjoituksia omista. Ne ovat syntyneet siellä tutustumisfoorumissa”.
Opiston kriitikko oli jo aikaisemmin siinä riitaketjussa kirjoittanut kommenteissaan ”Tarja Halonen! Tarja Halonen! Tarja Halonen!, joka vaikutti kuin minuun suunnatulta teurasveitseltä, koska olen maalaistaustainen ja kirjoitan kuin maalainen.
Presidentistä sinänsä minulla ei ole mitään kielteistä mielessä.
Kurssilaisten mukaan eräs opettaja oli neuvonut kurkkimaan toisten oppilaiden kirjoituksia ja käyttämään niitä hyväkseen. Minä tulin tietämään kurkkimiskehotuksesta vasta kun oppilaat kirjoittivat asiasta loppurähinöiden minun osaltani ollessa jo meneillään. Ajattelin minua käytettävän siellä muiden materiaalina, ja että kirjoituksia hiukan muokkaamalla niistä väännetään aineistoa poliittiseen toimintaan.
Minulle jäi oikeus kirjoittaa varsinaiselle elämäkertakirjoittaja-opettajalleni, koska olin maksanut kurssista. Koulutuspäällikön ja kriitikon käytöksestä johtuu, että tuskin lähetän kirjoituksiani sinne päinkään. Opettaja voi olla kyllä pätevä ja hyvä, mutta en tunne häntä. Ties minne kirjoitukset päätyvät.
Kirjoitettuani nyt opistosta negatiivisia huomioitani, vaikkakin salanimellä, toivon, etteivät huomioni koulutuspäällikön kädessä muutu giljotiiniksi, jota hän näyttää käyttävän aika yllättävästi.
Mutta silti. Luin vuosia sitten jostain kulttuurilehdestä, että oikean polun pään löytäminen on tärkeää. Vaikka kirjoittaessani ensimmäistä kurssiani mainitsemassani opistossa, oli edessäni pimeä ryteikkö, siellä luulen löytäneeni oikean polun pään. Minulle sattui hyvä opettaja, joka istui tammen oksalla ja seurasin vain hänen opastustaan kuin orava. :))
Kompastelin tietysti nenä mullassa, mutta kirjoitin kuitenkin kaikki kurssiin kuuluvat tehtävät.
Minulla on tuossa samaisessa opistossa muitakin hyviä kokemuksia opettajista, jotka ovat opastaneet minua kirjoittamisessa, mutta asiani vaikeuden takia olen usein pudonnut kuoppiin ja kurssit ovat jääneet kesken.
Yhtä kuoppaa olen sisustanut mieleisekseni kirjoittamalla Kouvolan kansalaisopiston kirjoittajaryhmien antologiassa Säröjä 2005 – 2006 isänisäni Niilon kuolemasta. Antologia ilmestyi jo vuosi sitten.
Ynnäksi yksin yritän, mutta Yrjönä tässä nyhjään.
Onko teillä kokemuksia ohjatusta kirjoittamisen opiskelusta? Jos on, niin millaisia?
Vajaa viikko sitten näin unta kun Tarja Halonen käveli ohitseni ja meni muutaman rapun ylös talon ovelle. Seisoin portaiden sivulla ja kerroin hänelle olevani kiipelissä, mutta hän ei hän kiinnittänyt minuun mitään huomiota.
Samana yönä toisessa näkemässäni unessa olin paperitehtaan herrojen puutarhatyössä, jossa ikävystyneenä ja mitään ajattelematta leikin multakuopassa ja tein siellä taikinaa kuin lapsena ollessani.
Kun Tarja Halonen eilen uutisissa kertoi Saksan matkallaan hoksineensa, että kouluissa pitäisi panna enemmän painoa luovuuden ja itsensä elinikäiseen kehittämiseen, muistin edellä kertomani unet. Mieleeni tuli kirjoittaa eräästä kokemuksesta joulukuussa vuonna 2006, siitä kuinka omituisesti minulle kävi:
Kirjoitin eräässä etäopistossa sen opiskelijoiden ja opettajien tutustumisfoorumissa (”tutustumisfoorumi” on peitenimi) omasta elämästäni. Kirjoittaessani olen omapäinen, oli sitten pää kunnossa tai ei. Omaksi kunniakseni kerron, että en tuonut esiin minkään poliittisen puolueen kannatustani. Joulukuussa 2006 tilanne kuitenkin kärjistyi seuraavalla tavalla:
Kirjoitettuani yhteensä jo noin sata sivua, mukaan luettuna samana vuonna aikaisemmin erääseen toiseen yhteistilaan kirjoittamani, muuan opiston kriitikko kirjoitti siellä julkeasti kysellen kuka ottaa vastuun ja polkaisee teoksen opiskelijoiden niistä kirjoituksista, joiden hän katsoi jäävän pöytälaatikkoon tai vain pienen piirin luettavaksi.
Kun vastasin ottavani vastuun omista kirjoituksistani, se johti ilmiriitaan, jossa kriitikko sai tukea kahdelta opettajalta. Toinen heistä oli ottanut yhteyttä koulutuspäällikköön, joka puuttui asiaan ottamalla tunnukseni pois, enkä päässyt enää kirjoittamaan sinne. Puhelimessa koulutuspäällikkö sanoi, että ”et sinä niitä kirjoituksia omista. Ne ovat syntyneet siellä tutustumisfoorumissa”.
Opiston kriitikko oli jo aikaisemmin siinä riitaketjussa kirjoittanut kommenteissaan ”Tarja Halonen! Tarja Halonen! Tarja Halonen!, joka vaikutti kuin minuun suunnatulta teurasveitseltä, koska olen maalaistaustainen ja kirjoitan kuin maalainen.
Presidentistä sinänsä minulla ei ole mitään kielteistä mielessä.
Kurssilaisten mukaan eräs opettaja oli neuvonut kurkkimaan toisten oppilaiden kirjoituksia ja käyttämään niitä hyväkseen. Minä tulin tietämään kurkkimiskehotuksesta vasta kun oppilaat kirjoittivat asiasta loppurähinöiden minun osaltani ollessa jo meneillään. Ajattelin minua käytettävän siellä muiden materiaalina, ja että kirjoituksia hiukan muokkaamalla niistä väännetään aineistoa poliittiseen toimintaan.
Minulle jäi oikeus kirjoittaa varsinaiselle elämäkertakirjoittaja-opettajalleni, koska olin maksanut kurssista. Koulutuspäällikön ja kriitikon käytöksestä johtuu, että tuskin lähetän kirjoituksiani sinne päinkään. Opettaja voi olla kyllä pätevä ja hyvä, mutta en tunne häntä. Ties minne kirjoitukset päätyvät.
Kirjoitettuani nyt opistosta negatiivisia huomioitani, vaikkakin salanimellä, toivon, etteivät huomioni koulutuspäällikön kädessä muutu giljotiiniksi, jota hän näyttää käyttävän aika yllättävästi.
Mutta silti. Luin vuosia sitten jostain kulttuurilehdestä, että oikean polun pään löytäminen on tärkeää. Vaikka kirjoittaessani ensimmäistä kurssiani mainitsemassani opistossa, oli edessäni pimeä ryteikkö, siellä luulen löytäneeni oikean polun pään. Minulle sattui hyvä opettaja, joka istui tammen oksalla ja seurasin vain hänen opastustaan kuin orava. :))
Kompastelin tietysti nenä mullassa, mutta kirjoitin kuitenkin kaikki kurssiin kuuluvat tehtävät.
Minulla on tuossa samaisessa opistossa muitakin hyviä kokemuksia opettajista, jotka ovat opastaneet minua kirjoittamisessa, mutta asiani vaikeuden takia olen usein pudonnut kuoppiin ja kurssit ovat jääneet kesken.
Yhtä kuoppaa olen sisustanut mieleisekseni kirjoittamalla Kouvolan kansalaisopiston kirjoittajaryhmien antologiassa Säröjä 2005 – 2006 isänisäni Niilon kuolemasta. Antologia ilmestyi jo vuosi sitten.
Ynnäksi yksin yritän, mutta Yrjönä tässä nyhjään.
Onko teillä kokemuksia ohjatusta kirjoittamisen opiskelusta? Jos on, niin millaisia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen käynyt pari kurssia ja yksi on jäänyt kesken omaa laiskuuttani. Tai olisiko siksi, että kurssin aihe ei oikein kiinnostanut loppujen lopuksi.
Minusta on hyvä enimmäksene kirjoittaa ilman ohjausta, mutta jossain vaiheessa on hyvä saada ohjausta ja kritiikkiä. Opettajat olivat ammattitaitoisia ja saahan siinä tietyn onnistumisen tunteen kun onnistuu käymään kurssin loppuun.