Onko normaalia?

Meillä on kohta 9 vk sekarotuinen (norjanharmaa, labradorinnoutaja) narttupentu.Syötimme sille neljän ensimmäisen päivän ajan pedigree junioria liotettuna. Parina ensimmäisenä päivänä pentu söi ihan hyvin, mutta nykyään se syö mielestäni vähän.

Olen antanut ruoan kolme kertaa päivässä, vähän alle 70g kerralla (kuten ruokasäkin kyljessä neuvottiin). Se syö päivässä yhteensä vain tuon n. 70g, ja senkin eri ruokailu kerroilla.

Eilen kävimme ostamassa sille uutta ruokaa purina friskies junioria. Annoin tänään aamulla sille tuota purinaa, pentu söi taas vain ihan vähän.

Mistä tämä voisi johtua, vai onko normaalia? Pitäisikö ruoka tarjota liotettuna vai ihan vaan suoraan säkistä?
9911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

JOs pentu syö tuon n.70g päivässä, kuten ruokasäkissä neuvotaan, niin mikä olikaan kysyjän ongelma?

Ja pikkupentu ruokitaan n. 4-5 kertaa päivässä.

Äänestä
  • Lukihäiriö iski.

    Pennun voi siis syöttää useammin ja voi antaa ruokaa kuivanakin, mutta ehdottomasti sitten raikasta vettä koko ajan saatavilla.

    Pennulle annetaan ruokaa, odotetaan n. 15 min, jos ei ole syönyt, niin ruoka pois ja seuraavalla kerralla tarjotaan.

    Ihmiset voisivat syödä ensin, ja sitten pennulle ruokaa.

    Jos pennun paino ei rupea lisääntymään, niin sitten lääkäriin.

    Pennun kasvattaja yleensä antaa ohjeet (näin pitäisi olla kaikilla rotuun katsomatta), eli millaista ruokaa ja kuinka usein pentu on tottunut syämään ja sillä sitten jatketaan ja pikkuhiljaa muuttetaan, jos haluaa esim. ruokamerkin muuttaa.

    Äänestä

  • Ymmärsit vähän väärin Ropsu. Pennulle pitäisi antaa päivässä 210g (3x70g). Eli pentu syö siis vain kolmas osan oikeasta ruokamäärästä...

    Äänestä

Pienen koiranpennun ruokahalu vaihtelee. Se, että se syö ruokansa epäsäännöllisesti ei ole ongelma. Kaikki me eläimet(luen ihmisenkin eläinlajiksi) olemme kranttuja ruoan suhteen, eli kun pennun ruoka on vauhdettu, on normaalia, että uusi ruoka ei maistu. Toinen asia, joka minua huolestuttaa on se, että valmisruokien pakettien annossuositukset ovat liian suuria. Me ihmiset länsimaissa olemme lihavia ja sama ongelma on lemmikeillämme.

Äänestä
  • Tiesithän, että jos ja kun vaihdat nappulamerkkiä, vaihdat ruoan uuteen vähitellen usean päivän jopa viikon ajan. Et siis kerralla tarjoa uutta makua. Aluksi enemmän "vanhaa" merkkiä vähentäen sitä vähitellen ja lisäten uuden merkin osuutta.

    Jos pentusi ei halua vettä juoda, kannattaa nappulat turvottaa, jotta saa niistä nestettä.

    Äänestä

  • vähitellen kirjoitti:

    Tiesithän, että jos ja kun vaihdat nappulamerkkiä, vaihdat ruoan uuteen vähitellen usean päivän jopa viikon ajan. Et siis kerralla tarjoa uutta makua. Aluksi enemmän "vanhaa" merkkiä vähentäen sitä vähitellen ja lisäten uuden merkin osuutta.

    Jos pentusi ei halua vettä juoda, kannattaa nappulat turvottaa, jotta saa niistä nestettä.

    koiran ruokatottumuksia on mahdollista muuttaa, mutta vähitellen. Verrataan eläimeen nimeltä ihminen. Ravinnon ja energian tarve ohjaavat kaikkia eläimiä tietylaisen ravintoon. Kun ei ole yhtä, vaihdetaan toiseen. Sama on koiran pennulla, syödään mitä saadaan(tietysti laadukasta ja puhdasta), ja joka sopii ko. eläinlajin ravinnoksi, joka koiralla on proteiinipitoinen.

    Äänestä

pennuilla usein käy niin kun ne tuodaan uuteen kotiin ts. eroon pentuesisaruksista.. ne on tottuneet kilpailuun ja ensialkuun uudessa kotona ne hotkii vanhasta muistista ruokansa ahnaasti. sitten ne huomaa että vaikka söisi hitaammin tai vähemmän, ruoka ei karkaa minnekään -> syöminen vähenee.

Edellä neuvottu keino pitää ruokaa tarjolla vain 15 min on hyvä, pentu huomaa että jää ilman jos ei pidä puoliaan (ns. keinotekoinen kilpailu).

Terve pentu pärjää jonkun aikaa vähemmällä ruoalla, jos sen tulee nälkä niin varmasti se syö. Sitten jos pentu ei ole enää reipas vaan muuttuu apaattiseksi ja heikon oloiseksi, huolestu ja vie pentu kiireesti lääkäriin.

Älä sorru vaihtelemaan ruokamerkkiä, jos ruokahalu heittelee, saat vain nirson koiran.

Tarjoa ruoka liotettuna noin pienelle pennulle.

Äänestä

Olen sitä mieltä että noin pienelle pennulle ruoka aina ehdottomasti turvotettuna, oletko kokeillut lorauttaa joukkoon piimää tai viiliä? Voisi lisätä ruokahalua.
Jatka vain samaan malliin ja punnitse pentu viikoittain. Jos paino lisääntyy 0.5-1kg viikossa olette ihan hyvällä mallilla.

Voisit kokeilla tehdä koiralle myös sellaista kuin yrjölän puuro ja korvata yhden aterian sillä. Netistä löytyy ohje. Itse annoin labbiksen kokoiselle pennulle puuroa kaksi kertaa sen kuivaruoka annoksen. Eli jos sai kuivaruokaa 1 dl niin puuroa 2 dl.
Olen pitkään jo korvannut kaikilta koiriltani yhden ruuan päivässä tuolla puurolla

Älä tosiaan lähde siihen että vaihdat ruokamerkkiä sen mukaan mitä se koira suostuu syömään.

Tuosta ruokintakertojan määrästä sanoisin tuolle yhdelle vastaajalle että kyllä 9 vk pennun voi jo pistää syömään kolme kertaa päivässä. Moni omistaja on töissä ja on mahdotonta ruokkia koiraa 4-5 kertaa päivässä.

Äänestä

Meidän 9 vko mäykkypentu on jo kyllästynyt turvotettuuun "vauvaruokaa". Rouskuttaa paljon mieluummin kuivana ja hieman piimää palan painikkeeksi. Ei kylläkään syö hirveitä määriä eikä todellakaan hotki. Syö kuin hidastetussa filmissä. En saisi millään tungettua tuota suositeltua päiväannosta sille. Ruokana on Acanan puppy small breed ja sitten pikkuhiljaa ollaan annettu junioria. Jos alkaa krantuksi niin sitten pitää olla syömättä.
Olen miettinyt että jos antaisi hieman raakaa jauhelihaa ruuan sekaan tai sitten sitä paljon puhuttua yrjölän puuroa. Saa kommentoida.

Itsekin olen hieman hukassa noiden ruokaasioiden kanssa, ensimmäinen koira kun on mutta kun pentu leikkii ja muuten virkeä niin ei kai syytä huoleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

Meillä on kohta 9 vk sekarotuinen (norjanharmaa, labradorinnoutaja) narttupentu.Syötimme sille neljän ensimmäisen päivän ajan pedigree junioria liotettuna. Parina ensimmäisenä päivänä pentu söi ihan hyvin, mutta nykyään se syö mielestäni vähän.

Olen antanut ruoan kolme kertaa päivässä, vähän alle 70g kerralla (kuten ruokasäkin kyljessä neuvottiin). Se syö päivässä yhteensä vain tuon n. 70g, ja senkin eri ruokailu kerroilla.

Eilen kävimme ostamassa sille uutta ruokaa purina friskies junioria. Annoin tänään aamulla sille tuota purinaa, pentu söi taas vain ihan vähän.

Mistä tämä voisi johtua, vai onko normaalia? Pitäisikö ruoka tarjota liotettuna vai ihan vaan suoraan säkistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu