Lappiin

Tekisi mieli lappiin tai jonnekin rauhaisaan paikkaan luonnon helmaan kesäkuussa, mutta 4 ja 8 v lapset tulis mun mukaan. Heidänkin pitäisi siis viihtyä... noin 5 km paatikkaretkiä / päivä voisivat tehdä, mutta varmaan pitäisi majoittua johonkin mökkiin tms. ja jotain muutakin tekemistä pitäisi varmaan olla kuin kävelyä. Olen myös ajatellut että mentäisiin julkisilla kulkuneuvoilla (juna, linkki tms.).

Onko kellään mitään ideaa mikä oisi kohde kun ei toisaalta mitkään turistirysät(kylpylät, huvipuistot) kiinnosta ja taas toisaalta ei yksin jaksa/osaa koko lomaa kahden vekaran kanssa ihan umpimetsässäkään viettää.
4619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

varmoja että kesäkuussa ja lasten kanssa Lappiin? Oleteko koskaan kuullut itikoista?Lappiin ei kannata mennä kuin elokuun jälkeen jos ei halua syöttää itseään hengiltä. Kyllä 4 vuotias on liian pieni patikkaretkellem ei edes pienelle sillä siellä on vaikeita paikkoja josta ei hän selviä. Valitettavasti kaikki paikat ovat siellä missä on muitakin, esim. Ruka(ei ihan Lappia), Ylläs, Levi jne. Junalla, lentokoneella ja linja-autolla pääsee.

Äänestä
  • olen itse ollut nuorempana vaeltamassa lapissa monta kertaa ja itikoihin tottuu parissa päivässä.

    Tarkoitankin esim. jotain mökin vuokrausta tms. ja
    lapsillekin soveltuvia reittejä. Meidän muksut ovat kyllä tottuneita kulkijoita mäkisessä metsässä.

    Kattelin että esim. Ranuan eläinpuiston läheisyydessä on jotain vuokrattavia mökkejä, mutta entäs pohjoisempana lapsiperheille...?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    olen itse ollut nuorempana vaeltamassa lapissa monta kertaa ja itikoihin tottuu parissa päivässä.

    Tarkoitankin esim. jotain mökin vuokrausta tms. ja
    lapsillekin soveltuvia reittejä. Meidän muksut ovat kyllä tottuneita kulkijoita mäkisessä metsässä.

    Kattelin että esim. Ranuan eläinpuiston läheisyydessä on jotain vuokrattavia mökkejä, mutta entäs pohjoisempana lapsiperheille...?

    Kesäkuussa ei vielä Lapissa sääskiä ole. Heinäkuu ja elokuu pahimmat kuukaudet, jos nekään. Viimeisimmät kesät olleet sääskettömiä. Mäkäräisiä on ollut elokuussa vaivaksi asti. Näin meillä Rovaniemen yläpuolella.

    Äänestä

nettimökki.com id 1237Soittele omistajalle .
Voipi kalastaa ,meloa inkkarikanootilla ym

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mutta miten? kirjoitti:

Tekisi mieli lappiin tai jonnekin rauhaisaan paikkaan luonnon helmaan kesäkuussa, mutta 4 ja 8 v lapset tulis mun mukaan. Heidänkin pitäisi siis viihtyä... noin 5 km paatikkaretkiä / päivä voisivat tehdä, mutta varmaan pitäisi majoittua johonkin mökkiin tms. ja jotain muutakin tekemistä pitäisi varmaan olla kuin kävelyä. Olen myös ajatellut että mentäisiin julkisilla kulkuneuvoilla (juna, linkki tms.).

Onko kellään mitään ideaa mikä oisi kohde kun ei toisaalta mitkään turistirysät(kylpylät, huvipuistot) kiinnosta ja taas toisaalta ei yksin jaksa/osaa koko lomaa kahden vekaran kanssa ihan umpimetsässäkään viettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu