Merkkivaatteet

Eli näin päin. Ei meillä merkkivaatteita osteta, mutta tarjouksessa oli tavaratalossa Levisfarkut, ovh jotain 89 ja hinta 25. Ei kelvannut (pojalle), ei kuulemma muuta vikaa, mutta ei halua brassailla merkeillä (14v). Onko tämä pojilla jotain muotia? Ellokselta tilatut kelpaa hyvin. Olin aika puulla päähän lyöty. Ko. farkut olivat kyllä vanhaa mallia, mutta kuluneet jo vuoden käytössä olleet samantyyliset "merkittömät" tavaratalofarkut ovat ne lempparit melkein aina jalassa.

Olin vain ihmeissäni, kun sanotaan, että nuoriso vaatii merkkivaatteita. Ei meillä ja mitä olen huomannut kavereillaankin, niin vain kengät ovat merkkituotteita.
5959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsekään en ole koskaan ollut vaatteiden perään. Itsekin ostan paljon mielummin edulliset taravatalofarkut kuin kalliit merkkifarkut. Sama pätee muissa vaatteissa. Yksinkertaisesti mua ei vaatteet nii paljoo kiinnosta. Pääasia vain, että puhtaat ja hyvät käyttää. Eikä vaatteilla tee itseään mitenkään erikoisen cooliksi. Ne ovat vaan omaksi iloksi. Rahat voi käyttää paljon parempaakin.

Äänestä

tytöistä ainut joka merkkikuteiden perään niin on 14v likka.
Ei hänkään ihan liikoja vaadi mutta tietyt vaatteet ne olla pitää ja se riippuu vaatteesta missä annna periksi ja koska en.
Sanon aina että "hei sulla on muitakin sisaruksia ja näillä tuloilla ei merkkikuteita ostella kun viel kaksi koiraakin" ja se tehoaa.
Ei usein ees pyydä vaan tyytyy siihen mitä saa ja on sanonutkin että on iloinen kun saa näinkin paljon siis ajatellen että mää vaan köyhä duunari jolla 4 lasta ja kaksi koiraa ja sen kaverit rikkaista perheistä joilla vain yksi tai kaksi lasta.

Äänestä

sun ongelma?

Äänestä
  • Sanotaanko säännöissä, että täällä saa keskustella vain ongelmista?

    Äänestä

Sillo ku asuin vielä himassa niin käytin kyllä merkkivaatteita jotka makso 50 - 100 € mutta ostin uusia vaatteita silloko oli kerääntyny omaa rahaa jostain.. Eli noin kerran pari vuodessa jos sitäkää koska vanhemmillani ei pahemmin rahaa ollut. Ikävä kyllä.

Nykyäänkään en käytä ku merkkivaatteita ja ostelen niit aika usein kun nykyään on rahaakin. Mä en oikeestaa ees tie mikä siin on miks en voi käyttää halpoja vaatteita.. Se on kai jonkinmoinen pakkomielle.

Niin ja ole vaa tyytyväinen ettei lapsesi halua merkkivaatteita jos mä ostan vaatteita kunnolla niin vaatekerta saattaa maksaa jotain 300 - 400€ paikkeilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät kelpaa kirjoitti:

Eli näin päin. Ei meillä merkkivaatteita osteta, mutta tarjouksessa oli tavaratalossa Levisfarkut, ovh jotain 89 ja hinta 25. Ei kelvannut (pojalle), ei kuulemma muuta vikaa, mutta ei halua brassailla merkeillä (14v). Onko tämä pojilla jotain muotia? Ellokselta tilatut kelpaa hyvin. Olin aika puulla päähän lyöty. Ko. farkut olivat kyllä vanhaa mallia, mutta kuluneet jo vuoden käytössä olleet samantyyliset "merkittömät" tavaratalofarkut ovat ne lempparit melkein aina jalassa.

Olin vain ihmeissäni, kun sanotaan, että nuoriso vaatii merkkivaatteita. Ei meillä ja mitä olen huomannut kavereillaankin, niin vain kengät ovat merkkituotteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu