Osaisiko joku neuvoa, voinko hankkia TicoVac rokotetta jostain tehosterokotetta varten. Sain tänään Prisman edessä kahden tunnin jonotuksen jälkeen ensimmäisen punkkirokotteen, mutta kahden viikon kuluttua pitäisi ottaa tehosterokote, enkä silloin ole paikkakunnalla, kun punkkibussi palvelee. Mikä neuvoksi, kun apteekissa sanottiin, että taitaa olla loppu koko Suomesta?
Punkit!
punkkihöpö
41188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ticovacia pitäisi saada kyllä vielä jossakin vaiheessa tukusta (en osaa sanoa milloin), ja jatkossa sitä toimitetaan lähinnä sellaisille jotka ovat jo rokoteohjelman sillä aloittaneet. toinen vaihto olisi encepur-merkkinen rokote, eiköhän sekin kohta lopu tukusta, veikkaisin. terveisin apteekin täti.
punkkibussissa?ja koska tulee seuraavaksi?
Punkkibussi tulee Lappeenrantaan uudestaan tiistaina 8.5. Tarkempi aikataulu osoitteessa www.pilleri.fi
tosissaan tuo aivokuume-asia olisi otettava? Näin eilen kun porukka jonotti prismalla punkkibussiin saamaan rokottettaan. Eräs tuttuni oli jonottanut jopa 2 tuntia!!