Tuota hensua käytiin läpi koulussa ja olen vieläkin ihan pihalla...En osaa lukea noita pallukoita...ne on liian hienosti kirjattu. Miksei voi olla yksinkertaisesti, maalais-järjellä?? Harjoitteluni on mennyt todella hyvin ja sen perusteella olisi tulossa kiitettävä, kun kaikki tavoitteet on saavutettu ja muutenkin, mutta taitaa tää hensu pilata koko jutun!
Kyseessä on KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS.
En ole oikein edes hoksannut ideaa, että pitääkö hensu tehdä sillä perusteella, että mitä AION näyttää vai mitä olen jo näyttänyt?
Ja sitten, mitä nää pallukat tarkottaa?? Voisitteko laittaa esimerkit jos ne vähän valasis!?
2a
•Pystyy perustelemaan lähihoitajan ammatin yhteiskunnallisen tarpeen ja tuntee lähihoitaja-tutkinnon rakenteen ja ammattitaitovaatimukset
2b
•Arvostaa lähihoitajan ammattia ja toimii siihen liittyvien säädösten mukaisesti
2d
•Työskentelee suunnitelmallisesti sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmää hyväksikäyttäen ja sen toimintaperi-aatteiden mukaisesti asiakkaan voima-varat huomioiden
2e
Osaa laatia ja käyttää hoito-, kasvatus- ja palvelusuunnitelmaa oman työnsä laadun edistäjänä
4f
•Pystyy rakentavaan vuorovaikutukseen työyhteisön pulmien ratkaisemiseksi
5.2a
•Pystyy jäsentämään ja suunnittelemaan joustavasti omaa asiakas-, kasvatus- ja hoitotyötään
5.2b
•Toimii työssään tavoitteellisesti ja johdonmukaisesti omaa työtään teoreettisesti perustellen
5.2d
•Arvostaa asiakas-kuntansa kulttuuri-taustan moninaisuutta ja toimii hyvinvointia edistäen
5.3e
•Osaa luontevasti toimien ja erilaisia menetelmiä käyttäen koota asiakkaan palvelun ja hoidon kannalta keskeiset tiedot huomioiden asiakkaan sekä hänen sosiaalisen verkostonsa lähettämät viestit
Kiitos tuhannesti jos joku viittii valasta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole lähihoitajaksi opiskellut...mutta hensun olen "vääntänyt" kahdessa muussa koulutuksessa. Hensu tehdään sillä perusteella mitä aiot näyttää. Jos jotain kohtaa et voi käytännössä näyttää niin kirjoitat mitä se teoriassa tarkoittaa vaikka esimerkillä. Ja vastaavasti käytännössä näytettävät kirjoitat miten tuot näytössä asian ilmi, sekin voi olla hensussa esimerkkinä.
Kohta 2a voisi laittaa esim. lähihoitajia tarvitaan sosiaali-ja terveysalalla. Olen perehtynyt lähihoitajan tutkintoon lukemalla mitä tutkintoon kuuluu ja mitkä ovat ammattitaitovaatimukset.
Koko opåiskelu tulisi pohjautua sinun lähtötilanteesi arviointiin (mitä jo osaat aiemmin ja mitä tarvitset lisää läpäistäksesi tutkinnon.) HENSU tarkoittaa tuon tulevan oppimisesi painottamista puutealueillesi ja siihen sinun omaan suunnitelmaasi edetä päämäärään eli tutkintoon. Käytännössä HENSU tehdään sen takia että tunnistaisit nuot asiat ja jos sinulla on jotakin erityisiä ongelma-alueita jossakin oppiaineessa kuten esimerkiksi matikassa tai vaikkapa lukihäiriö joka vaikeuttaa opintojasi niin saatat tarvita erityistä tukea oppiaksesi nuot hankalat aihepiirit.
Usein kaikilla meistä on jokin erityisen inhottava kouluaine jonka inhottavuus perustuu aiempiin elämänkokemuksiin ja silloin on jo oppijan oma henkilökohtainen kakkosminä siellä takana jarraamassa koko aihetta. Tutkinnossa tulee suoriutua myös näistä vaikeuksista ja on oikein hyvä jos itse tiedostat ne ja opettajasi tietää niistä. Tällainen avoin myöntäminen on vähän sama asia kuin alkkoholistinkin kohdalla on eli vasta tunnustettuaan ongelmansa alkkoholisti voi parantua. Tunnustaminen on alkkoholistillekin se uuden elämän alku ja sen jälkeen hän pyrkii päämäärään.
Olikohan tuo nyt sinulle hieman rajusti sanottu sillä empä usko sinulla olevan kovinkaan suuria vaikeuksia vaan luulen sinun vain turhautuneen kokko HENSU:n koska et näe siinä kovin suurta järkeä koska nuot pallukat eivät sinulle ole avautuneet. No. Pallukoiden kohdalla on kyse tutkinnon vaatimuksista ja ne on otettu suoraan tutkinnon perusteista. Tutkinnon perusteet ovat kolmikantaisen järjestelmän luomia ja niistä kokonaisuudessaan voisi sanoa että jos kaikki alan ammattilaiset testattaisiin pilkuntarkasti perusteiden mukaisesti hyvin harva selviytyisi koko tutkinnosta. Aihetta täytyy arvioida niin että on olemassa sellaista ydinosaamista ja sen lisäksi hyödyllistä ja suotavaa osaamista. Ydinosaamisen puute johtaa hylkäämiseen ja muilla tasoilla ei saisi olla kovin rajuja ongelmia.
Jos katsot nuita kirjoittamiasi kohtia niin minusta osa niistä näyttää sellaisilta kohdilta joita normaalit tervejärkiset kansalaiset ovat oppineet jo elämänkoulussa. Lähihoitajan tulee voida kommunikoida potilaiden kanssa aivan luontevasti ja ellei sitä taitoa ole syntynyt ennen koulutusta niin ei se synny myöskään koulutuksen aikana. Selvä syy evätä töykeäkäytöksiseltä ihmiseltä pääsy ammattialallesi. Jotkut toiset pallukat ovat taas osaamisesi vaatimuksia ja, Tuli kiire Täytyy lopettaa. Toivottavasti tämä keskenjäänyt auttaa jotakin.