Minulla loppui alkuunsa.
Tarkoitus oli gryndata kaksi asuntoa ja rakentaa sitten kolmannen omaksi. Pikkuhiljaa ja omassa tahdissa.
Arvelin, että kuhunkin asuntoon menee 4-5 vuotta ja sen jälkeen voisin jäädä ennen aikaiselle eläkkeelle. Laskeskelin oletusarvona tekeväni jokaisella kaupalla noin 30-40 % tienestin myyntihinnasta.
Arvelin, että sillä tyylillä voisi saada toisen asunnon velattomana ja kolmanteen pikkuisen käteistä, että voisi jäädä eläkkeelle.
Tämä eka meni tosi hyvin, mutta vaimo on päättänyt, että tämä on kotimme ja unelmien asunto ja ei halua muuttaa täältä minnekään.
Ei tämä nyt muuten niin hirveästi liity asuntojen hintoihin, mutta asuntojen hintojen nousua kuvaa se, että odotetun 30% tuoton sijaan tuotto olisi ollut varmaan lähellä 100% sijoitetusta rahasta.
Tosin olin nuuka ja tein itse paljonkin, kun arvelin, että budjetti on tiukka, kuten se olikin.
Mutta katsotaan nyt vielä, jos tuon pään saisi käännettyä.
Toisaalta täällä pääkaupunkiseudulla on tonttien hinnat nousseet aivan älyttömästi ja sekin vähän rauhoittaa intoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oman taloni rakentaminen maksoi 2002 200.000€, saisin nyt talosta ehkä vähän yli 300.000€.
Eli ei se voitto mitään sataa prosenttia ole, mutta kyllä siitä hyvinkin saisi oman palkkansa.