Olipa kerran tyttönalle Tassu joka ihastui valtavasti erääseen toiseen tyttönalleen jonka nimi oli Tessu. Eräänä päivänä Tessu saapui Tassun luo ja Tassu sai tietää ihastelemansa tytön nimen. Tästä tilanne jatkui silmäpelillä ja tekstiviesteillä jotka Tassu tulkitsi siten, että myös Tessulla olisi tunteita häntä kohtaan. Eräänä päivänä Tassu ja Tessu päätyivät yhteisestä päätöksestä kahville. Reissun jälkeen Tassu oli hyvin onnellinen. Sitten tuli viikonloppu. Tassu ja Tessu lähettelivät viestejä toisilleen, ja Tassulle selvisi että Tessu humalassa pitää hauskaa jonkun toisen kanssa. Seuraavana aamuna Tessu kyseli Tassulta, mikä tällä on ja haluaako Tassu kertoa. Tassu nieli turhautumisensa ja sanoi ettei tahdo puhua asiasta. Kuinka Tessu oli ensin antanut Tassulle turhaa toivoa, jos ei kuitenkaan tuntenut mitään tätä kohtaan. Ensi viikolla Tassu vie tessun kahville jos Tessu lähtee. Kertokaapa siis, onko Tassun tilanne toivoton!?
Tarina
biitsbiits
101044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
luullut liikoja Tessun kiinnostuksesta? Tessu pitää vaan kaverina tms.
Tassun ja Tessun tapauksia mahtuu tusinaan kolmetoista :( Sellaista elämä vaan on. Nyyh!
sä tunnet nää nallet jotka tekstailee niin kandee viedä vaikka johonkin nokialle, mainostahan se on jos osaavat käyttää kännyä.
Muuten mä sanoisin että jos nää nallet vaan leikkii, koska pitää ottaa vertauskuvia asialle joka on selkeesti kaveruutta, väärinymmärrystä, kiinnostuksen puutetta toiselta, turhia toiveita toiselta, nallelta.
kohtuu tutulta.. mut ei välttämät kannata luovuttaa
Jos sattumalta joku tunnistaa itsensä Tessuksi, voisi ilmoittaa minulle tunnistaneensa itsensä, niin voitais puhua asiasta. Parempi särkyä nopeasti pahasti kuin kitua kipsissä.
oli vain vanhoja asioita hoideltavana ennen kuin hän voi kuvitella ystävyyttä Tassun kanssa. Jos vielä olet alkuperäisten suunnitelmien mukaan menossa Tessuttelemaan niin tuskin on kaikki toivo menetetty.
No päivä on ehtinyt vaihtua mutta suunnitelma silti yhä sama. Toivottavasti oliskin noin, sillä tassu ei ole ennen rakastanut, ja on nyt sitä mieltä että jos rakkaus sattuu aina näin paljon niin tämä kerta saisi jäädä viimeiseksi
niin mutta haluaisikohan tämä tapauksen Tessu sitten jatkossa vain ystävyyttä, vai jotain enemmän.
voi tietää ennen kuin tarina on kunnolla alkanutkaan.
- Tessu ei tiedä Tassun tunteita tai niitten syvyyttä
- Tessu ei olekaan kiinnostunut / tarpeeksi
- Tessu on vain leikkinyt ja halunnut härnätä
Tassu ottaa nyt selvää. Epätietoisuuskin on tuskaa, jos romahduskin koskee...