Outo juttu

Haluan jakaa kanssanne erään perheelleni sattuneen tapauksen. Kauhutarinoita ja jännitystä etsiviä minun on pakko pahoitella, sillä tarina on enemmänkin lohdullinen kuin pelottava. Pidän mahdollisuuksia auki, että asiaan on olemassa muitakin kuin yliluonnollisia selityksiä. Tämä yliluonnollinen selitys lohduttaa meitä surevia ja se onkin sen tärkein funktio,oli totta tai ei. Kritiikin suoltaminen on turhaa kun kerran itsekin olen asiaan liittyen varautunut.

Pari vuotta sitten enoni sairastui vaikeaan sairauteen, joka vei kovakuntoisen miehen hautaan alle puolessa vuodessa. Hän ehti valmistautua kuolemaan hyvin ja hyväksymään asian, mutta yhtä erityistä asiaa hän suri erityisen paljon: ensimmäisen lapsenlapsen hän olisi vielä halunnut nähdä. Verso oli jo aluillaan kun tulevan vaarin aika loppui monen tuskaisen kuukauden jälkeen.

Aika meni eteenpäin ja surua surettiin ja toisiamme tuettiin. Myös vaarin silmäterä syntyi. Lapsen äiti pani merkille erään oudon asian, joka tapahtui aina selvimmin kun he ovat kahdestaan kotona. Lapsella on tapana katsoa äitinsä ohi ja nauraa käkättää (lapsi tekee näitä ilmeitä vaan nähdessään tutut ihmiskasvot, psykologiassa puhutaan peiliefektistä tai vastaavasta)TYHJÄLLE. Äidin takana ei ollut ketään tai mitään. Ei auki olevaa telkkaria, ei valonsäteitä jotka olisivat heijastelleet huoneeseen. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Olisiko vaari käväissyt äidin selän takana ja vetänyt naamansa kukkuluuruu-virnistykseen?
2730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Olisiko vaari käväissyt äidin selän takana ja vetänyt naamansa kukkuluuruu-virnistykseen?"

kyllä näin asia taitaa olla.

Äänestä

Koska olen huomannut, että lapset ovat herkempiä aistimaan yliluonnollista. samasta syystä vauvan voi useinkin ihan normaalitilanteissakin nähdä katsovan ihan muualle suu ammollaan. Ihan yleinen ilmiö :o

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Glitter85 kirjoitti:

Haluan jakaa kanssanne erään perheelleni sattuneen tapauksen. Kauhutarinoita ja jännitystä etsiviä minun on pakko pahoitella, sillä tarina on enemmänkin lohdullinen kuin pelottava. Pidän mahdollisuuksia auki, että asiaan on olemassa muitakin kuin yliluonnollisia selityksiä. Tämä yliluonnollinen selitys lohduttaa meitä surevia ja se onkin sen tärkein funktio,oli totta tai ei. Kritiikin suoltaminen on turhaa kun kerran itsekin olen asiaan liittyen varautunut.

Pari vuotta sitten enoni sairastui vaikeaan sairauteen, joka vei kovakuntoisen miehen hautaan alle puolessa vuodessa. Hän ehti valmistautua kuolemaan hyvin ja hyväksymään asian, mutta yhtä erityistä asiaa hän suri erityisen paljon: ensimmäisen lapsenlapsen hän olisi vielä halunnut nähdä. Verso oli jo aluillaan kun tulevan vaarin aika loppui monen tuskaisen kuukauden jälkeen.

Aika meni eteenpäin ja surua surettiin ja toisiamme tuettiin. Myös vaarin silmäterä syntyi. Lapsen äiti pani merkille erään oudon asian, joka tapahtui aina selvimmin kun he ovat kahdestaan kotona. Lapsella on tapana katsoa äitinsä ohi ja nauraa käkättää (lapsi tekee näitä ilmeitä vaan nähdessään tutut ihmiskasvot, psykologiassa puhutaan peiliefektistä tai vastaavasta)TYHJÄLLE. Äidin takana ei ollut ketään tai mitään. Ei auki olevaa telkkaria, ei valonsäteitä jotka olisivat heijastelleet huoneeseen. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Olisiko vaari käväissyt äidin selän takana ja vetänyt naamansa kukkuluuruu-virnistykseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu