Hei,
Saimme keskenmenon tuossa tammikuun puolivälissä ja se oli todella raskas koettelemus meille henkisesti ja minulle vielä fyysisesti..
Olin todella rikki ja siksi aloitin syömään pillereitä uudestaan..ajatuskin uudelleen yrittämisestä tuntui mahdottomalta...
Nyt kuitenkin alkaa jo helpottaa, aika parantaa haavat, mutta jättää isot arvet...
Nyt on vauvakuume alkanut puskee ja aika vahvana..mutta minussa elää pieni pelko kaikesta-entä jos saadaan keskenmeno uudestaan jne..
Onko täällä ketään kohtalotoveria? Vaihtaisin ajatuksia ja tuntemuksia mielelläni. Varsinkin sellaisia, joista saisin uskoa ja voimaa uuteen yritykseen..
Kaikille vauvakuumeilijoille oikein paljon kevätaurinkoa!!
Saimme keskenmenon tuossa tammikuun puolivälissä ja se oli todella raskas koettelemus meille henkisesti ja minulle vielä fyysisesti..
Olin todella rikki ja siksi aloitin syömään pillereitä uudestaan..ajatuskin uudelleen yrittämisestä tuntui mahdottomalta...
Nyt kuitenkin alkaa jo helpottaa, aika parantaa haavat, mutta jättää isot arvet...
Nyt on vauvakuume alkanut puskee ja aika vahvana..mutta minussa elää pieni pelko kaikesta-entä jos saadaan keskenmeno uudestaan jne..
Onko täällä ketään kohtalotoveria? Vaihtaisin ajatuksia ja tuntemuksia mielelläni. Varsinkin sellaisia, joista saisin uskoa ja voimaa uuteen yritykseen..
Kaikille vauvakuumeilijoille oikein paljon kevätaurinkoa!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
olen pahoillani keskenmenostasi. Minulla on vähän samantapainen tilanne. En varmaankaan pysty antamaan sinulle uskoa ja voimaa uuteen yritykseen, koska itsekään en ole päässyt keskenmenosta "yli", mutta kirjoittelen nyt kuitenkin.:)
Meillä kävi siis niin, että ultrassa rv 13 todettiin, että sikiö oli kuollut, vaikka muutamaa viikkoa aikaisemmassa ultrassa kaikki oli vielä hyvin. Tämä tapahtui siis viime joulukuussa.
Uutta yritystä on ollut nyt helmikuusta lähtien. Keskenmeno on vielä päivittäin, oikeastaan lähes koko ajan mielessä, ja uusi raskaus pelottaa todella paljon. Heinäkuun alussa olisi ollut laskettu aika, joten tuleva kesäkin tuntuu erityisen rankalta. Ostimme heti keskenmenon jälkeen pienen enkelikorun, joka on minulla koko ajan kaulassani, ja se tuo vähän lohtua. Ehkä otan sen pois sitten heinäkuussa.
Mutta se siitä. Eli tosiaan, joka kerta kun teen raskaustestin, niin oikeastaan negatiivisesta tuloksesta tulee jopa helpottunut olo. En tiedä, miten kestäisin toisen keskenmenon. Välillä mietin, että olen hullu, kun uskallan edes yrittää toista raskautta, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa uskaltaa...
Ymmärrän kuitenkin pelkosi uutta yritystä kohtaan. Voimia ja onnea vaan kovasti teille tulevaan koitokseen, sitä varmaankin tarvitaan!:) Toivotaan, että seuraavissa raskauksissa meillä molemmilla olisi parempi onni!
Kiitos vastauksesta..
Mä olin viikolla 10, kun meillä meni kesken. Mun avomies oli viel silloin työkomennuksella ulkomailla ja yksin sit kamppailin asian kanssa...
Tällä hetkellä oon niin iloinen siitä, että pidettiin tauko, jolloin ei edes ajateltu vauvaa..jotenkin ollaan saatu asiaa hieman eteenpäin..
MÄ oon miettinyt, että kuinkahan sitä kestää sen päivän, kun olisi ollut se laskettuaika (meil ois ollu elokuussa)..
Ihana ajatus tuo koru...me aateltiin ostaa sellainen enkeli kirjahyllyyn...sillai meidän enkelivauva olisi mukana meidän elämässä aina, vaikka eihän sitä unhotaakaan koskaan voi...
Jotenkin odotan innolla,mutta samalla pelkää...ja haluis kuitenkin mennä sillai, et ei liikaa rupeis asiaa miettimään ja vatvomaan...nyt kun pystyi vaan olemaan sillä asenteella, jolla ensimmäiseen yritykseen lähdettiin eli TJT-ajattelu, tulee jos on tullakseen...en vaan tiiä pystyykö siihen enää?..
mutta Tsemppiä teille ja voimia.
Juu, meillä on ainakin avomiehen kanssa todellakin mennyttä se aika, kun ajateltiin, että tulee jos on tullakseen.:)
Ei siihen oikein enää pysty. Ei meistä päällisin puolin huomaisi, että yritys on koko ajan mielessä, mutta kyllä se vaan on. Mitään ovulaatiotestejä en ole kuitenkaan alkanut (ainakaan vielä!) tehdä, eikä koko ajan puhuta asiasta.
Juuri muutama minuutti sitten tein taas negatiivisen testin. Itku meinasi tulla, mutta kuten sanottu, nyt ei tarvitse ainakaan pelätä uutta keskenmenoa taas vähään aikaan.
Niin, oletteko siis jo jättäneet pillerit pois, vai onko asia vasta harkinnassa?
Kerroit, että ajattelitte ostaa enkelin kirjahyllyyn. Mielestäni hyvä idea.
Meillä on vielä ultrakuvat jääkaapin ovessa, ja vieressä enkelipinssi ja yksi kaunis runo. Sitten olohuoneeseen olemme laittaneet esille muutamia keskenmenoon liittyviä runoja, jotka auttoivat vaikeina aikoina. Välillä olen kyllä miettinyt, että mitäköhän sitten teen, jos joku sellainen tulee kylään, jolle emme ole keskenmenosta kertoneet. Tuntuisi pahalta laittaa ne piiloon.
No, nyt poikkesin "vähän" aiheesta, mutta ainakin minua on tosiaan lohduttanut ajatus, että meidän pieni enkeli on edes jollain tavalla mukana elämässämme joka päivä.
Heissan taas,
Olen pahoillani negatiivisesta tuloksesta..
Jätettiin pillerit pois viime kuussa ja nyt on ekat "oikeet" menkat menossa..eli nyt sit täs mietitään, et ruetaanko yrittää seuraaval kierrol vai ootetaanko viel yhet menkat..toisaalta oon niin malttamaton, mutta toisaalta en haluu hätiköidä-sekava olo..
Me ei oltu puhuttu raskaudesta monille, eikä siis kerrottu myöskään keskenmenosta..mulla oli sellainen olo koko raskauden, että kaikki ei ole kunnossa ja ei sitten haluttu asiasta puhua..en tiedä kumpi on parempi...nyt joutuu kuuntelemaan tietämättömiltä, sitä et joko teille tulee vauva-juttui? en kuitenkaan kestäis sitä sääli-katsettakaan, joka keskenmenon saanut saattaa saada...kaikkein eniten varmaan pelkäsin ihmisten reaktiota asiaan..niin kuin eräs kaveri,jolle keskenmenosta kerroin olosuhteiden pakosta, niin hän sanoi: no höh, eihän se mikään ihminen vielä ollu...oon täs miettinyt, et mistähän sain ne kaikki voimat vastaamaan ilman itkua, et se oli meille jo meidän lapsi...meni se kaveri kyl hiljaiseksi...
Nyt kyl aiheesta pomppas taas..
Oon täs ollu kohta viikon sairaslomalla ja on vaan aikaa miettiä näitä asioita...
Voimia sinulle ja miehellesi...muistakaa rakastaa joka päivä enempi toisianne...
että yrityksen aloittaminen tuntuu vaikealta. Siinä taas laittaa itsensä niin alttiiksi kaikelle mahdolliselle. Ja kumpa voisikin lohduttautua sillä, että kaikki varmasti menee hyvin, mutta kun sitähän ei valitettavasti voi tietää.
Tämä taas kuuluisi varmaankin tuonne keskenmenopalstalle, mutta ymmärrän senkin, ettet halunnut kertoa ihmisille tapahtuneesta. Itse ajattelin raskauden aikana samalla tavalla, koska minäkin pelkäsin paljon, että kaikki ei ole kunnossa. Asiaa ei paljoa helpottanut se, että opiskelen sairaanhoitoa, ja kaikki mahdolliset kauhukuvat olivat tiedossa.
Sitten, kun keskenmeno tulikin, yllätin itsenikin kertomalla siitä monille sellaisillekin, jotka eivät tienneet koko raskaudesta. Tein sen, koska tuntui niin pahalta olla ihmisten kanssa, jotka eivät tienneet tapahtuneesta. Tuntui kamalalta yrittää hymyillä ja naureskella toisten jutuille, kun itsellä oli niin suunnaton suru sisällä. Toinen syy siihen, että kerroin, oli myös se, että olen jotenkin ärsyyntynyt siitä, kuinka tabuna keskenmenoa vieläkin pidetään. Mutta toisaalta, kuten sanoit, ei ne säälivät katseetkaan aina miltään juhlalta tunnu...:)
Mutta toivottavasti saatte miehesi kanssa ajatukset järjestykseen, ja voimaa uuteen yritykseen. Muista, että joskus on elämässä vaan pakko ottaa riski. Jos pelkää pahinta, ja jättää kokonaan yrittämättä, niin siinähän jää sitten kaikki hyväkin saamatta. Mutta tietenkään ei hätiköidäkään tarvitse, en sitä tarkoita.
Olen vaan itse ajatellut nyt niin, etten liikaa ajattelisi uutta keskenmenoa, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Koko viime raskauden pelkäsin sitä, ja yritin valmistautua siihen, vain huomatakseni, ettei se ole mahdollista. Silti uutinen tuntui tulevan kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja olin aivan hajalla pitkään, oikeastaan vieläkin. Joten miksi valmistautua siihen uudelleen, kun ei se mitään auta kuitenkaan. Täytyy sitten vain ottaa vastaan se, mitä tulee.
Mutta tosiaan, voimia myös sinulle ja miehellesi, ehkä pääsette jo pian aloittamaan uuden yrityksen!:)
Vielä hieman lisää...
Eilen sit päätettiin, et aletaan täs nyt yrittää...mulla on jotenkin hyvin tyyni ja rauhallinen olo...mä osaan olla aika hysteerinen ja häseltävä ja toivon, että tää yrittäminen ei menis siihen..sillai ei saa mitään hyvää aikaan...
Hassua minusta on se, että ensimmäisessä raskaudessa pelkäsin keskenmenoa ja olin ihan hermona kaikesta..nyt todellakin se on mielessä (meillä oli aika paljon siinä häikkää ja juttu ei menny ihan niin kuin sen kai olis pitänyt mennä)...mutta yritän ajatella, et jos keskenmeno tulee se sitten tulee, ei se ainakaan yhtä pahana tule toista kertaa (toivon ainakin niin)...täytyy vaan yrittää toivoa, että tulis raskaaksi ja pystyis nauttimaan raskauden joka hetkestä...voihan se olla, että ensimmäiset 3kk ei siihen ihan pysty, mut ainakin sen jälkeen...kun ei siihen keskenmenoon itse noin alkuvaiheessa pysty vaikuttamaan, niin osais olla rauhallinen...siihen mä pyrin, vaikka en tiiä pystynkö...
Keskenmeno on kasvattanut minua ja uskon, että sen vuoksi sitä pystyy suhtautumaan raskauteen ja lapseen ihmeenä, eikä arkisena tapahtumana..Ympärilleni on syntynyt tässä vauvoja ja olen niin onnellinen heidän puolestaan..koska se vauvan tulo ei oo niin yksinkertaista..sen me tiedämme...
NO niin, mutta toivotan sinulle ja miehellesi positiivisiä hetkiä tulevaisuuteen =)
että päätitte aloittaa taas yrityksen! Ja mahtavaa, että sinulla on nyt hyvä olo sen asian suhteen.
Olet oikeassa siinä, että keskenmeno voi todellakin kasvattaa ihmistä. Niin se on kasvattanut minuakin, ja miestä tietysti myös. Jos joskus saan synnyttää elävän lapsen, niin se on suuri ihme ja maailman kaunein asia; paljon, paljon parempaa kuin lottovoitto.:)
Toivotan teillekin positiiviivisia hetkiä tulevaisuuteen, toivottavasti teitä onnistaa pian!:) Kaikkea hyvää teille!