Minkälainen ihminen teille tulee mieleen, jos CV:ssä lukee harrastuksena musiikin tekeminen?
Towerit!
IT hemmo
81449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luovuus tulee ainakin itselle mieleen.
Ei se ainakaan työnsaantia ole estänyt, päinvastoin.
Tulee mieleen lähinnä tietokoneella tehdystä musiikista. Instrumenteillahan musiikkia ei "tehdä", vaan sävelletään. Kertoo, että löytyy nuottikorvaa. Ei kai sellainen voi kallistaa työvaakakuppia mihinkään suuntaan, harrastus muiden joukossa.
...että kyseessä on työtävieroksuva hippi tai joku muu elämäntapaintiaani.
Pari tällästä (muuten kyllä sopivaa) hakemusta tullu ja päätynyt suoraa roskikseen.
Eli kaikki musiikkia harrastavat notkuvat päivät pitkät pilvessä ja mietiskelevät sointukuvioita? En tiedä hankilöistä jotka "tekevät" musiikkia, mutta minun kokemukseni musiikkia opiskelleista on, että he ovat tavallista kurinalaisempia yksilöitä. Itse kuulun siihen "etuoikeutettuun" kansanosaan, joka keskiluokkaisen lapsuuden yhteydessä on saanut nauttia viikottaisista pianotunneista, joten kokemukseni musiikin aikaansaamisesta, tai ainakin sen opettelusta, eivät tuo mieleen hippejä taikka intiaaneja.
Oletko se kaveri, joka tällä palstalla heittelee viikoittain suoraan roskikseen näitä it-alan hakemuksia milloin milläkin perusteella? Voitko jatkossa pistää hakemukset syrjään ja lähettää meidän postilokeroon? :)
eli asennevammaiset juntit Takahikiältä heittävät hakemuksen roskiin suoraan, joten karsiutuu turhat ennakkoasenteiset työnantajat heti pois.
Eli eikun CV:hen...
Homman pointtihan on nimenomaan löytää hyvä työpaikka, eikä työpaikkaa.
Me kaikki tiedämme, kuinka vaikeata työnhakijan on varmistaa se, että rekrytoivan esimiehen koulutuksen ja sivistyksen taso vastaavat hakijan odotuksia. Yleensä haastatteluissa ei ole tapana tivata haastattelijan taustaa. Siispä voimme kerätä listan avainsanoista, jotka lisäämällä CV:ensä hakija voi karsia ei toivotut rekrytoijat jo ennen haastattelua. Itse ehdotan öljyvärimaalausta, sillä kaikki Kainuun pienviljelijät tietävät taiteellisten tuhertelijoiden olevan "apsinttia litkiviä poheemeja".
Ja mitä tulee mieleen kun CV:ssä lukee nyrkkeily?
Että saat turpaasi seuraavissa saunailloissa?