Mitäs sitten

Kesä tulee ja alkaa taas tuntua siltä että haluaisi jonkun kainaloon. :3 Kai melkein kaikilla on sellaisia tunteita, vai?
Jep, minä haluaisin pitkästä aikaa tuntea jotain. Mutta, hämää vain se, että ensimmäinen ja ainut poikaystäväni on ollut 2 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole ihastunut kehenkään.
Tämä on hyvin, hyvin hämäävää. Kaipaan sitä ihastumisen tunnetta. Okei, olen kasvanut enkä ihastu enää ihan tuosta vain, mutta 2 vuotta on pitkä aika. :3

Tämä viesti oli nyt vähän tällainen vuodatus.
Mutta, toivotan kaikille hyvää kesää ja onnea. :)
10673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itsellä samoja tuntemuksia, paitsi vain että olen poika. Olishan se eri kiva saada joku kiva tyllerö tohon pussattavaks ja halittavaks, mutta eipä taida haaveet toteutua tänäkään kesänä. :/

Seurustelukokemuksia ei tililtä löydy kuin yksi, sekin kesti viikon ja tuo tapahtui 6 vuotta sitten kun olin 12-vuotias. :I Eli voi sanoa että täysin kokematon oon. :(

Kiinnostusta oon havainnut joidenkin tyttöjen kohdalta, mutta minua eivät ole kiinnostaneet kyseiset tytöt... Ulkonäköä on kehuttu ja ollaan hakeuduttu seuraan jne. Ei niistä vain ole kuitenkaan mitään kehittynyt.

Odotan sitä oikeaa varmaan vielä todella pitkään, mutta ehkä odotus palkitaan ja saan joskus oikean aarteen?

Äänestä
  • Olisi kyllä tosiaan mukava saada joku jota halia. :D Olen toivoton, kaipaan niin paljon halailua.
    Juu, kyllä kiinnostusta on löytynyt jonkin verran, mutta itseä ei vaan oikein...

    Kyllä se oma kulta vielä sieltä löytyy ^^

    Äänestä

  • kauniisti kirjoitettu, Toivottavasti tuleva kesä tuo tuon ihastumisen tullessaan

    Äänestä

  • Ja toiset ihmiset kuolee nälkään...te ajattelette tommosia asioita. Voi vittu mitä teini paskoja! xD

    Äänestä

  • smart one.. kirjoitti:

    Ja toiset ihmiset kuolee nälkään...te ajattelette tommosia asioita. Voi vittu mitä teini paskoja! xD

    Karua, Mitäs itte ajattelet? Mukavampi rakkaus ja kauniit asiat kuin nälkää näkevät ihmiset, ei sillä, mutta pitää niitäkin ajatella.

    Äänestä

  • smart one.. kirjoitti:

    Ja toiset ihmiset kuolee nälkään...te ajattelette tommosia asioita. Voi vittu mitä teini paskoja! xD

    Sinun eikä minun tehtävä ei ole välittää nälkää näkevistä afrikkalaisista, heidän asioistaan huolehtivat esim. suomen valtio lähettämällä apuja heille!

    Äänestä

Oiii, että minäkin niin kaipaisin omaa kullanmurua jota voisi pitää hyvänä.

Äänestä
  • Nii'in. :D
    Jotain jännitystä edes kun saisi.
    Jep, kyllä me löydetään jotkut :D

    Äänestä

Olisi todellakin ihana rakastua ja kokea tuo huuma. Itse en sitä ole vielä päässyt kokemaan, saa nähdä olenko kesän jälkeenkään. Mutta toivotaan että tuleva kesä tuo jotain tullessaan ja pääset kokemaan sen kaivatun huuman:)

Äänestä

En ole vielä itse ollut kertaakaan rakastunu enkä ees ihastu helposti. Muhun ollaan oltu ihastuneita, mut oon aina joutunu sanoo, etten tunne samoin. En tiedä mikä siin on. Ja jos oon ollu ihastunu, niin tunne ei sillonkaan oo molemminpuolinen(Tai ehkä vois olla, jos uskaltaisin sanoo pojalle). Mäki haluisin rakastua ja tuntea jonkun läheisyyden. Totuus on, et me suomalaiset ollaan ehkä liian ujoja. Vaikka kuinka moni hyvä suhde voi jäädä olematta.=/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shu kirjoitti:

Kesä tulee ja alkaa taas tuntua siltä että haluaisi jonkun kainaloon. :3 Kai melkein kaikilla on sellaisia tunteita, vai?
Jep, minä haluaisin pitkästä aikaa tuntea jotain. Mutta, hämää vain se, että ensimmäinen ja ainut poikaystäväni on ollut 2 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole ihastunut kehenkään.
Tämä on hyvin, hyvin hämäävää. Kaipaan sitä ihastumisen tunnetta. Okei, olen kasvanut enkä ihastu enää ihan tuosta vain, mutta 2 vuotta on pitkä aika. :3

Tämä viesti oli nyt vähän tällainen vuodatus.
Mutta, toivotan kaikille hyvää kesää ja onnea. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu