Näin tässä hiljattain ensimmäisen winx uneni oka liittyi valtoriin. Se oli omituinen:
---
Uni alkoi sillä että heräsin ja ympäri taloamme juoksi koko suku ja siivosi paikkoja. Isä huusi minulle että minun on pysyttävä huoneessani, koska valtor tulee kylään ja ei saa löytää minua. Silloin äiti hihkaisi toisesta suunnasta ettei missään ollut turvallista ja kehotti minua etsimään paremman piilopaikan. Lähdin kävelemään ympäri taloa enkä uskaltanut pystähtyä ettei valtor hyppäisi nurkan takaa xD.(Kaikki sukulaisemme siivosivat ja panikoivat ja vastaani käveli 3 uutta isoisää joita en ollut nähnyt.) Jooh, jossain vaiheessa isä huusi minut keittiöön ja istuimme hänen ja äidin kanssa pöydän ääressä. Isä sanoi ettei valtoria saanut katsoa silmiin koska se tappaa tai jotain. Sitten aloin syödä pöydästä kirjavia keksejä (olivat kai jotain muumikeksejä (?) ja join mehua.
Sitten valtor käveli keittiöön, venytteli ja toivotti hyvää päivää. Valtor istui viereeni ja koska se oli uni niin näin kokoajan miltä herra näytti vaikka pidin katseen kekseissä. Valtor otti yhden keksin muttei syönyt sitä ja alkoi puhua maailmanvalloituksesta innostuneena. Sitä kesti jonkun aikaa jolloin äiti oli erimieltä jostain ja alkoi puhua globalisaatiosta(?).
Sitten tuli hiljaisuus ja valtor sanoi (isä kävi kalpeaksi) että käyttää taikavoimaansa vain minuun ja äitiini (ei kaksimielisesti).
Muistan sen jälkeen vain roosan värisen keksin ja sitten heräsin.
---
Onkos muut nähneet unia winxistä?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Näin kerran tällaista unta. (Joskus viime vuonna XD)
Olin Bloom.
Minulla oli Bloomin winx-asu, hiukset ja kaikkea, mutta olin silti kasvoilta itseni näköinen ja pituinen. Äiti sanoi, että trixit hyökkää, ja pyysi minua taistelemaan niitä vastaan. Katsoin alas ikkunastani. Siellä viereisen talon luona trixit kävelivät. Kurkin kuitenkin ikkunasta, vaikka sisko sanoi, että he näkevät minut. Ja niin he näkivätkin. Trixit lähestyivät ja päätin harjoitella. Loin tulipallon ja löin sen verhoja päin, mutta se katosi (jostain syystä jokaisessa unessa jossa osaan käyttää taikaa, olen epävarma sen käytöstä tai heikko.)
Menin makaamaan äitiäni vasten sängylle. Hän pyysi minua käyttämään suojakilpiä. Kokeilin sitä huoneessani ja se toimi. Pian trixit soittivat ovikelloa ja pyysivät minua parkkipaikalle. Menin sinne ja Stormy alkoi laukoa salamia minua päin. Käytin tulipalloa ja kaadoin Stormyn kumoon. Yht-äkkiä Musa, Tecna ja Flora ilmestyivät ja sanoivat hoitelevansa trixit. Kun käänsin pääni, olin bussissa. Kaikki toljottivat asuani. Ikkunasta näkyi metsää. Toivoin pääseväni takaisin, ja olin jälleen parkkipaikalla. Winxit seisoivat siellä. Musa sanoi: Ei hätää. Hoitelimme trixit. Uni loppui, mutta olin kyllä kamalan pettynyt koska olisin halunnut päihittää trixit itse.
Joskus näin unta että olin Stella joka osasi taikoa jäätä :O
Luokitellaanko tämä 'ns- winxuneksi?' olen usein nähnyt unta siitä, että ostan winx-tavaroita, vaikka vielä useammin näen unta siitä, että olen rappukäytävässä... :O
olen nähnyt unta, että olin amerikassa ja sain käyttää 120 euroa (vai olikohan se dollaria?!) winx-tavaroihin. Ostin jalustalla pyörivän minikokoisen Bloom nuken, winx-kyniä, ja sitten 2 italialaista Layla-nukkea... ei kovin järkeviä ostoksia. Kassalla myyjä sanoi, ettei minulla ollut tarpeeksi rahaa ja minun piti karsia joku ostos pois... En vain muista mikä.
Lähiaikoina näin unta että sain Bloom-disconuken :P
Mun mielestä kaikki unet jotka liittyvät vähänkin winxiin ovat winx kuvia. Paitsi joku "Mä olin mun unessa sellasessa metsässä jossa oli samanlainen puu ku winxissä" tai jotain... eikös sekin ole winx uni jossa vaikkapa kalastellaan siperiassa ja löydetään lumesta faragondan valokuva?
Sanoin nähneeni unta Bloom-disconukesta, ja sain sen noin viikon unen jälkeen...
Olen nyt lähes joka yö nähnyt kauppareissu-unia, ja joka kerta etsin karkkihyllyiltä niitä BR-leluista saatuja suklaamunia! (sain ne kaksi pirullista Laylaa) En löytänyt monen kertaan, mutta sitten kun löysin, ostin niitä (tai availin kaupassa) ja sieltä tuli ihan outoja figuja tai sitten samoja. Joskus ei ollut rahaa. Viime yönäkin olin kaupassa niitä etsimässä. :D
Näin kerran myös muistakin kappareissuista unta, joissa etsin Winx-tuotteita. Kerran näin unta että olin mukamas joku Winx-asiantuntija ja jotkut lapset tuli kysyy neuvoa, että mikä Winx tää on yms. Etsittiin Winx-sukkia isosta lootasta ja mun piti aina kertoa mikä hahmo oli kuvassa.. :D
Sitten nähnyt jonkun unen, jossa oli myytävänä edullisia Winx-nukkeja ja mä rupesin laittaa niitä piiloon et voisin seuaavana päivänä ostaa ne, ettei kukaan muu huomaisi hintoja. :D
Pitäisi varmaan käydä siellä Espoon Prismassa. ;)
no, siinä toisella puolella tietä on minimani, mistä saa kaikkia enchantix-nukkeja :D
Kiitos lisäyksestä. :)
Nukuin juuri kolmisen tuntia ja näin unessani Winx-tarroja. *häpeä* Jokainen meidän luokalta sai valita haluamansa, yksi valitsi Stellan ja yksi Bloomin. Mä en ehtinyt valita, mutta olisin ehkä ottanut Musan. Tai Floran. Tai Tecnan. xD Laylaa ei ollut.
Näin tosi hassun unen!:
Olin mun kavereitteni kanssa leikkipuistossa leikkimässä. Sitten menimme uimahalliin. Kun oli menemässä veteen, takaa kuului ääni: Mihin menet? Ja arvatkaa, se oli Icy! Otin vaatteeni, ja lähdimme (Kaverit olivat mukana) juoksemaan uimahallista ulos. Icy jahtasi meitä. Kun tulimme ulos, kavereitani ei enää näkynyt. Juoksin takaisin leikkipuistoon. Huomasin, että aloin muuttua Icyksi!!! Kun katsoin taakseni, perässäni oli Lordi Darkar! Lensin pakoon. (Noidat osaavat lentää, joten minä lensin) Ja Darkar huusi: Tule takaisin Icy! Mutta minä vastasin: En ole Icy vaan (Minun nimeni) !! Mutta Darkar sai mut kiinni, ja arvatkaapa mitä??!! Sitten Darkar SUUTELI minua!!!!!!!!!!!!
Sitten uni loppui!!!! Minä muutuin Icyksi, Darkar jahtasi minua, ja hän suuteli minua!!!!!!!!!!! Onneksi se ei ole totta!!!!!!!
Tuo oli kyllä ihan mahti uni! xD
niin minustakinse mun uni on hyvä
Tiedän sen, koska en kirjoittanut tuota!!!(niin minustakinse mun uni on hyvä) Ja se, joka kirjoittaa samalla nimimerkillä, kirjoittaa winxhullu pienellä w:llä!! Minä kirjoitan AINA Winxhullu isolla W:eellä!!
..näin kerran jotain ihan sekoa winx unta... En taida edes jaksaa puhua siitä... Sisko näki taas aika hauskaa unta winxistä:
Minulla oli tapana sanoa että winx 1 tuotantokauden lopulla Tecna vetää Timmyä turpaa. Kerran siskoni sitten näki tälläistä unta että katsoimme tätä vikaa jaksoa ja Tecna vetikin Timmyä turpaa, ja Timmy lensi kaaressa maahan.
Kaikki unet joita minä olen nähnyt on liittynyt jotenkin kanssa tuohon Tecna Timmy aiheeseen... Aina minä olen haukkumassa timmyä tai jotain semmoista... Se taitaa olla minulla alitajunnassa. Animesta näen kanssa välillä unta. Joskus olen jonkin hahmon roolissa.